Arvio: Kirkon jäsenmäärä on vuoden lopussa tasan 70 prosenttia väestöstä – kastettavien määrä laskee

Kirkon jäsenmäärän arvioidaan olevan ensi vuoden alussa tasan 70 prosenttia väestöstä eli noin 3 857 000 jäsentä. Asiasta kertoo Kirkon viestintä tiedotteessaan. Sen mukaan vahvistettu tieto jäsenistä saadaan ensi kuun loppuun mennessä. Tämän vuoden marraskuun lopussa kirkkoon kuului kaikkiaan 3 866 137 eli 70,2 prosenttia väestöstä.

Aikavälillä tammi–marraskuu kirkkoon liittyi noin 15 700 ihmistä ja siitä erosi noin 41 100 ihmistä. Marraskuun loppuun mennessä kasteen sai noin 28 500 ja kuolleiden määrä oli noin 40 600.

Kirkon tutkimuskeskus ennakoi kirkkoon liittyjien, kirkosta eronneiden ja kuolleiden määrien pysyvän jotakuinkin samana kuin viime vuonna. Sen sijaan kasteiden määrän arvioidaan vähenevän viimevuotisesta 33 747:stä noin 31 000 kastettuun.

Tämän vuoden ensimmäinen päivä kirkkoon kuului noin 70,8 prosenttia eli 3 904 293 suomalaista.

Kuva: Johannes Ijäs

Lue myös:

Kirkosta erotaan todennäköisesti tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna

Prosenttiyksikön lasku edellisvuodesta – Kirkkoon kuuluu nyt 71 prosenttia väestöstä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTurun ja Mikkelin hiippakuntiin uusia rovasteja – katso nimet
Seuraava artikkeliLastenkirkko.fi-sivustolta löytyy joululaulukaraoke ja tulostettavaa joulupuuhaa lapsille

Ei näytettäviä viestejä