Arvio: Niilo Rauhalan runoissa kuuluu nyt luopuminen

”Runoissani näkyvät elämä, kokemukset, tunnot, muistot. Runoista näkyy, miten kohtaan elämän, miten näen ajan, ihmiset ja luonnon, miten tulkitsen uskoani ja mikä on tärkeää ja koskettavaa”, sanoi Niilo Rauhal a Kotimaan haastattelussa 2017.

84-vuotiaan Rauhalan uusin runokokoelma Puitten kauneus kulkee mukanamme on juuri sellainen, kuin hän haastattelussa sanoi. Kaikki nuo mainitut elementit ovat luettavissa siitä.

Kokoelma on monin tavoin tuttua Rauhalaa, hän ei tee irtiottoja. Kokoelmassa ovat mukana hänen tuotannossaan syvät ja alati läsnä olevat aiheet: meri, luonto, vuodenajat, lapset, usko.

Ehkä Rauhalan runoissa kuuluu nyt vahvempana luopuminen, kaiken hiipuminen: ”Kaikki, mikä ei ole puhetta, / on viisautta, jota on kuunneltava. / Kun lähdemme pois, jää polku, kuun ja tähden valo / kuuntelee hiiskumatta.”

Mikään jäähyväiskokoelma Puitten kauneus kulkee mukanamme ei (toivottavasti) ole. Niin surumieliseksi runoilija ei sentään äidy. Kokoelmassa on paljon valoa, armoa ja luonnosta nousevaa merkityksellisyyttä.

Muistot ovat Rauhalalle luonnollisesti jo kaipauksen ja nostalgian sävyttämiä: ”Aina kun ohitan tämän paikan / kaikki minussa valaistuu kesäpäiväksi, / ja elämän pitkä, kaartuva maisema / pyyhkiytyy hetkeksi pois.”

Rauhalan runojen maailmassa ihmisellä on paikka meren rannalla taivaan alla. Meri on maisema, joka antaa tilaa ajatuksille, mutta samalla se ohjaa ihmisen pienelle paikalle.

Rauhala kirjoittaa hienovaraista uskonnollista runoa, sillä vahva elämänkatsomus on luontevasti läsnä. Kerran yksi runo muuttuu rukoukseksi, kun siinä on puhuttelusana Herra. Runoissa ei tarvitse käyttää uskonnollista kieltä, sillä sama asia tulee ymmärretyksi muutenkin, tehokkaammin, kun se jää voimakkaana tunnelmana lukijan mieleen.

Rauhala on parhaimmillaan katsoessaan uskoa luonnon ilmiöiden kautta. Kokoelman nimessä viitataan puihin. Nekin rukoilevat Rauhalan silmissä, kun tuuli kietoo niitten latvat yhteen.

Niilo Rauhala: Puitten kauneus kulkee mukanamme. Atrain & Nord 2020. 116 s.

Kuva: Olli Seppälä. Niilo Rauhala lokakuussa 2017.

Lue myös:

Runoilija Niilo Rauhala: En voisi kirjoittaa mitään, mikä menee uskon yli