Arvio: Vuoden kristillinen kirja Lapseni on poissa kertoo surusta ravistelevasti ja pakahduttavasti

Vuoden kristillinen kirja 2018 
Eeva Peura ja Tarja Tervahauta (toim.): Lapseni on poissa. 
Kirja suruun. Kirjapaja 2018. 129 sivua.

Vuoden 2018 kristilliseksi kirjaksi valittu Lapseni on poissa on lyhyistä katkelmista koostuva, hyvin kirjoitettu, syvä, ravisteleva ja koskettava lukukokemus.

Kukaan ei ymmärrä, enkä minä jaksa ymmärtää ketään. En voinut nousta autosta kauppareissulla, koska itkin vain. Elämäni pysähtyi. Miten muut voivat jatkaa omaansa? Mikään ei tunnu miltään. En ole iloinen, en surullinen, en ole mitään. Olen elävä kuollut, toimin kuin automaatti.

Muun muassa näin lapsensa menettäneet kuvaavat kirjassa kokemuksiaan. Esiin nousevat lukemattomat tunteet: ikävä, suru, viha, neuvottomuus, voimattomuus, rakkaus, syyllisyys, epätoivo. Joltakin suru tuhosi muistisoluja lopullisesti. Joku kokee, että sisaruksen kuolema riisti häneltä vanhemmat.

Olo oli niin levoton, että imuroin kotimme kolme kertaa päivässä, kertoo yksi. Kirosin Jumalan olemassaolon. Jos hän olisi olemassa, hän ei sallisi tällaista, sanoo toinen. Tunnen musertavaa syyllisyyttä. Suru on kirkas ja tosi, syyllisyys kuin upottava suo, sanoo kolmas. Riitelimme mieheni kanssa paljon. Emme soutaneet suruvenettä samaan suuntaan, toteaa joku.

Toisaalta kuoleman hetki ei aina ole paha. Isoveli silittää pikkuveljen päätä viimeisen kerran. Vauva lipuu pois. Vanhempien ei tarvitse enää pelätä, koska pahin on jo tapahtunut. Olo yhtä aikaa tyhjä ja pakahduttavan täysi, elämä ja kuolema niin lähellä toisiaan. Kun monivammainen lapsi pääsee vihdoin kärsimyksistään, voi tuntea myös kiitollisuutta.

Vähitellen pakahduttavin suru muuttuu suostumiseksi. On päästettävä irti. Luonto, runot, työ, rutiinit ja ystävät antavat voimaa ja lohtua. Vaiettu suru on traumaattinen itselle ja läheisille. Vertaisryhmissä saa korvaamatonta tukea. Vuosien jälkeen pystyy muistamaan taas iloisiakin asioita. Vanhempien tahtoa ei kysytty. Jumalan taivas on vanhemman rakkauttakin suurempi. Onni on erilaista kuin ennen, mutta jossain vaiheessa surutietä elämännälkä palaa.

Hoitaja kirjoitti ylös lapsen viimeiset sanat: ”Voi kun tulee hitaasti, lämpö. Tämän ihanampaa tunnetta ei voi olla.” Tämä kirja auttaa surevia ja rinnalla kulkijoita.

Eeva Peura ja Tarja Tervahauta (toim.): Lapseni on poissa. 
Kirja suruun. Kirjapaja 2018. 129 sivua.

Lue myös:

Teemu Laajasalo valitsi Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2018 teoksen Lapseni on poissa

Vuoden kristillinen kirja 2018 -finalistit valittu – katso kuusi ehdokasta

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

1 kommentti

  • Reino Suni sanoo:

    Ymmärrän oikein hyvin että minuun kirjani ” Kristinuskon kirja ” ei ole kuvassa mukana. Se on eräs lähtökohta Kristllisen kirjan rakentamiseen. Se perustuu Jeesuksen mahdillisen realististeen sanomaan. Siitä nyt yksi esimerkki Maria Magdaleenan evankeliumi joka löydettiin 1896 Saksassa. Se saattaa olla kaikkein todennäköisen todiste Jeesuksen tiominnasta.

    Ilmoita asiaton kommentti