Aurinkolapsi bloggaa ja on ylpeä aikaansaannoksistaan

Bloggaavan seurakuntapastorin Elina Koiviston puheista puuttuu vaatimattomuus. Minkä sille mahtaa, että hyville vanhemmille syntyi lahjakas lapsi.

Kun seurakuntapastori Elina Koivisto kuuli voittaneensa Kotimaan Pro blogi -kilpailun, hän julkaisi tekstin, joka taatusti jakoi mielipiteet.

– En ollut perinteiseen suomalaiseen tapaan yhtään vaatimaton enkä yllättynyt. Olin niin varma voitostani, että pyysin Spirit2016-tapahtumassa lempivalokuvaajaani Jani Laukkasta ottamaan minusta kuvan mahdollista voittoa varten.

– Minussa täytyy olla niitä Maupertuisin retkikunnan tuomia ranskalaisia geenejä, joiden vuoksi Korteniemen sukuun on tullut tummia ja iloisia tyttöjä. Voisin lisätä vielä adjektiivien joukkoon itsevarman. Eihän suomalainen voi olla näin itsevarma, vaan pyytelee anteeksi olemassaoloaankin.

Kilpailuun osallistui kolme blogia, mutta Elina Koivisto hehkutti kuin olisi voittanut Oscarin. Hän osti kuohuviiniä ja poseerasi lasin kanssa facebookissa.

Noloa, ajattelee moni, ja jättää elämänsä maljat nostamatta.

Pellosta kotoisin oleva kirkkoherran tytär tietää mitä tahtoo. Kun hänen miehensä Vesa Koivisto oli saanut kirkkoherran viran Järvenpäästä ja edessä oli muutto, Elina Koivisto rukoili uudelta paikkakunnalta tyylikästä taloa.

Tänä aamuna hän katseli kahvia juodessaan ulos keittiöstään ja näki juuri istuttamansa, nupullaan olevan ruusupensaan. Hän uskoo asuvansa tuossa talossa Jumalan johdatuksesta.

Ovesta lähtivät aamulla Anton lukioon, Laura yläkouluun, Mikael alakouluun ja Luukas päiväkotiin.

– Lapsia on monta, koska Vesa on halunnut ison perheen. Vaikka olen lapsirakas ihminen, minulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta, Elina Koivisto paljastaa.

Palkittu lifestyle-blogi sai alkunsa Järvenpään kirkkoherranvaaleista. Niitä varten perhe päätti vihdoin perustaa pitkään suunnitteilla olleen kotisivun. Aluksi puolisot pitivät blogia vuorotellen.

– Pari vuotta sitten halusin oman blogin modernilla ilmeellä. Serkkuni Salla Korteniemi loi ulkoasun ja keksi myös nimen Wife and Wifestyle.

Koivisto haluaa, että hänen bloginsa on mieluummin liian blondi kuin liian asiallinen.

Kun lapset olivat pieniä, äidillä oli omaa aikaa vain iltaisin. Katraan matkustettua höyhensaarille oli mukavaa keittää kuppi kuumaa ja virkistää mieltä kirjoittamalla ylös päivällä kesken jääneitä ajatuksia.

– Se oli hyvä henkireikä. Kirjoittamisesta on tullut tapa ilmaista itseäni, pitää hauskaa ja tuoda iloa toistenkin elämään.

Nykyisin hän näkee bloggaamisen osana hengellistä kutsumustaan, joka ei rajoitu vain siihen mitä tapahtuu papinpuvussa.

Koiviston työpaikka on Helsingin Paavalin seurakunta, jonka alueella asuvista alle puolet kuuluu kirkkoon. Ei seurakunnan jäsenistäkään käy saarnoja kuuntelemassa kuin pari prosenttia. Internetissä voi sen sijaan tavoittaa periaatteessa melkein kenet tahansa.

– Blogejani lukevat monet, joille kirkon usko on vieras. Sain entiseltä kansanedustajalta palautteen, että hän, maallistunut ihminen, on päässyt blogikirjoitusteni kautta lähemmäksi Jumalaa. Hänen mielestään uskoni on suloista, Koivisto sanoo ja väläyttää esille rivin valkoisia hampaita.

Lukijoiden joukossa on paljon sukulaisia, vanhoja ystäviä ja luokkakavereita. Ja tietysti pellolaisia, joita kiinnostaa, mitä heidän kirkkoherransa tytär on taas keksinyt.

Pellolaisia Elina Koivisto kehuu reippaiksi, iloisiksi ja sosiaalisiksi ihmisiksi. Hänen mielestään heidän hyvä itsetuntonsa on tarttunut Ruotsin rajalla asumisesta.

Onko Koivistolla itseluottamukselleen muita selityksiä kuin pellolaisuus?

– Olen syntynyt kolmanneksi lapseksi, isä ja äiti olivat silloin jo hyviä kasvattajia, tytär kehuu vanhempiaan.

Äiti on uskonnon ja psykologian lehtori, siis teologiaa, psykologiaa ja kasvatustiedettä opiskellut ihminen, joka osasi antaa lapsilleen hyvää sanallista palautetta. Elina istui äitinsä sylissä rippikouluikään asti.

Isäänsä hän kuvaillee itsensä kaltaiseksi, luovaksi, rohkeaksi ja eteenpäin pyrkiväksi.

– Olin helppo vauva ja koulussa opettajien lempilapsi. Jumalan rakkaudesta sain perusturvallisuuden ja huolettomuuden, Koivisto kuvaa elämänsä aurinkoista alkumatkaa.

Joillekin tällainen itsevarmuus on liikaa. Häntä on nimitelty paljastelevaksi narsistiksi, joka ärsyttää ihmisiä vaihtelemalla sosiaalisessa mediassa profiilikuviaan. Hänen blogiaan on nimitetty uskonnolliseksi pornoksi.

Hän sanoo kokeneensa työpaikkakiusaamista, koska ei ole suostunut leikkelemään persoonaansa sellaiseksi, että mahtuisi itseään vähättelevän suomalaisen kristityn naisen muottiin. Töitä hakiessakin on tuntunut, että häntä pidetään liian erilaisena.

Toisaalta hän näkee jokaisessa ohi menneessä mahdollisuudessa myös Jumalan johdatuksen. Jumala on se, joka avaa ja sulkee ovet.

Jumalan työ ihmisessä on kuin perhosen elämä, Koivisto vertaa. Vasta kun toukka lakkaa olemasta, perhonen voi syntyä. Kun työtoverit ja ystävät arvostelevat ja hylkivät häntä, he tappavat toukkaa. Nyt hän odottaa, millainen perhonen kotelosta kuoriutuu.

Vaikeat ihmissuhteet ovat persoonan kasvun kätilöitä. Siksi niitä on usein viisasta sietää.

Tämän Elina Koivisto on nähnyt monta kertaa myös parisuhdetyössä, joka kuuluu Paavalin seurakunnassa hänen vastuulleen.

Hän on tullut haastatteluun kotikäynniltä pariskunnan luota, jonka neuvomiseen hän käyttää parisuhdekeskus Katajan kehittämää kahdeksan tapaamisen ohjelmaa. Parineuvonnassa tai pariryhmässä käydään läpi suhteen kaari ja nykyinen tilanne, puretaan tunnetaakkoja ja puhutaan seksuaalisuudesta. Ohjelmaan kuuluu myös tehtäviä ja kirjallisuutta.

Lopuksi puolisot pohtivat, jatkavatko he yhdessä. Jos he päättävät jatkaa, heidän tulee sitoutua parisuhdetta vahvistaviin muutoksiin. Jos he päättävät erota, heitä autetaan eroamiseen liittyvissä asioissa, Koivisto kertoo.

Hän on innostunut seurakuntansa uuden kirkkoherran Kari Kanalan tuomasta vahvasta panostuksesta parisuhdetyöhön.

Koivisto on juuri hakenut sivutoimilupaa voidakseen kirjoittaa, kouluttaa ja juontaa. Hänellä on työn alla myös Puhkea kukkaan -naisverkosto, jonka kautta voi löytää eri alojen palveluja tarjoavia kristittyjä naisia.

Hänen lapsuuden haaveensa oli päästä malliksi muotinäytöksiin. Toive ei ole toteutunut – vielä.

On toinenkin toteutumaton haave: lähetystyö. Koivisto kuunteli nuorena Liekit-musikaalia ja lauloi mukana Jeesuksen seuraamisesta maan ääriin. Länsinaapuria kauemmaksi perhe ei ole päässyt.

– Asuimme kolme vuotta Ruotsissa, se riitti Vesalle lähetysmaaksi.

Koivisto on opetellut uskomaan, että asenne on Jumalalle tärkeämpää kuin se, millä mantereella hän työtään tekee.

Huhtikuussa hän julkaisi saarnan, jossa vilahti keittiötöihinsä kyllästynyt Veli Laurentius. Luostarin kokin elämä ei muuttunut sillä, että hän pääsi pois keittiöstä. Se muuttui, kun hän alkoi tehdä kaiken Jumalalle ja Jumalan kanssa.

Näin Koivistokin haluaisi elää. Hän uskoo elämässään jokaisen asian olevan Jumalan valtavan kiinnostuksen kohteena.

– Minun haluni kokea Jumalan läsnäoloa vaihtelee, mutta hänen halunsa olla yhteydessä minuun on lakkaamatta sama.

Kun pastori-esirukoilija Seppo Juntunen 
tuli pitämään rukousiltaa Pellon kirkkoon, teinivuosiaan elävä Elina toivoi, että hän 
saisi kielillä puhumisen lahjan. Sitä ei silloin tullut, mutta tuli kutsu hengelliseen työhön.

Hän solahti tiedekuntaan pääsykokeiden parhailla pisteillä, muutti asumaan Helsinkiin Lestadiolaisten ylioppilaskotiin ja osallistui Evankelisten opiskelijoiden toimintaan.

Pikkutyttönä Elina oli rukoillut, että saisi miehen, joka on komea, urheilullinen ja soittaisi kitaraa. Juuri sellainen löytyi Evankelisista opiskelijoista.

Molemmilla oli sama toive: ei seksiä ennen avioliiton solmimista, mutta sen jälkeen sitäkin enemmän.

Elina Koivisto haluaa silti lisätä, ettei ole hänen asiansa sanoa toisille, miten heidän tulee elää. Elämä on monimutkaista ja haavoittuvaa. Hän toteaa kuitenkin, että suvaitsevaisuus on usein muutakin kuin suurisydämisyyttä ja lempeyttä. Se voi olla halua olla kaikkien kaveri, mikä on epäonnistumaan tuomittu yritys.

Auringon eteen purjehtii välillä pilviä, ja Elina Koivisto opettelee hyväksymään sen.

Kuka?

Elina Koivisto, 41. Helsingin Paavalin seurakunnan seurakuntapastori

Perhe: Aviomies, kirkkoherra Vesa Koivisto ja neljä lasta

Työn alla: Kirja uusien äitien vertaistuesta yhdessä Hanna Paavilaisen ja Maria Puotiniemen kanssa sekä kokoelma saarnoja nukketeatterin ja teatterin keinoin yhdessä Minna Ruuttusen kanssa.

Aiemmin julkaissut: Elämältä se maistuu. Katharos 2013. Keskustelukirjeitä Aila Wallinin kanssa äitiydestä ja vanhemmuudesta.

Unelma: Valtakunnallinen Puhkea kukkaan -naisverkosto, joka kokoaa yhteen eri alojen sisällöntuottajia.

Kuvat: Jani Laukkanen

1 kommentti

  • Juuri tuollaisia ihmisiä ja naisia tarvitaan Suomen kirkossa ja julkisuudessa ylipäätään. He antavat esimerkillään rohkaisua vapautumiselle ja uudistumiselle, joita meistä monet kipeästi kaipaamme. Se että tulee kritiikkiä on tietenkin surullista, mutta toisaalta välttämätöntä, koska ahdasmieliset ja vanhakantaiset ahdistuvat aina kun joku vaan uskaltaa kyseenalaistaa ihmisten luomia ahdistavia ja keinotekoisia rajoja ja rooleja. Kritiikki myös kohottaa profiilia,lisää keskustelua ja kirkastaa omaa linjaa. Voi kun tuollaisia rohkeita ja ulospäin suuntautuneita persoonallisia naisia olisi enemmän niin saataisiin tämä lahoavan ja tunkkaisen kirkkolaivan kurssi “telakalle” peruskorjattavaksi ennen kuin se hajoaa vastatuulessa kappaleiksi. Toivottavasti saat paljon samanhenkisiä kavereita ja kannattajia. Rakentakaa vain rohkeasti aitoutta, tasa-arvoa, muutosta ja vapautusta, mitkä ovat asioina aivan kristinuskon ytimessä.

    Ilmoita asiaton kommentti