BBC kiinnostui Suomen kirkosta eroamisista

Britannian yleisradioyhtiö BBC on viikonloppuna tulossa Suomeen tekemään juttua maallistumisesta ja luterilaisesta kirkosta. Ohjelman tuottajan Bill Mostyn mukaan Suomen osuutta kaavaillaan osaksi laajempaa Länsi-Euroopan maallistumista käsittelevää juttusarjaa.

- Tarkastelemme kirkkojen jäsenmäärien laskua, joka vaikuttaa olevan yleinen suuntaus Länsi-Euroopassa. Haluamme tietää millaiset syyt vaikuttavat kirkosta eroamisiin Suomessa, Mostyn sanoo Kotimaa24:lle.

Uutisjuttuihin on määrä haastatella muun muassa Helsingin piispa Irja Askolaa, jonka BBC:n kuvausryhmä vie rippikoululeirille. Askolan on toivottu varustautuvan kuvauksiin suksilla, että häntä voitaisiin kuvata yhdessä hiihtävien nuorten kanssa.

Uutisjuttuihin on määrä haastatella Askolan ohella myös kirkon diakoniatyöntekijää. Bill Mostyn ilmaisee yhtiön olevan kiinnostunut myös muun muassa kirkon verotusjärjestelmästä ja sillä rahoitetusta sosiaalityöstä.