Bo-Göran Åstrand on virallisesti mukana Porvoon piispanvaalissa

Bo-Göran Åstrand

Pietarsaaren ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra, teologian maisteri Bo-Göran Åstrand (s.1964) on asetettu ehdolle Porvoon hiippakunnan piispanvaaliin. Valitsijayhdistys jätti vaaliasiakirjat tuomiokapituliin 14.1.2019. Asiasta kertoo Kirkon viestintä.

Bo-Göran Åstrand on toiminut Pietarsaaren ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2007. Sitä ennen hän toimi samassa seurakunnassa seurakuntapastorina ja kappalaisena vuosina 1991–2007. Åstrand on toiminut kirkolliskokousedustajana vuosina 2004–2007 ja vuodesta 2012 eteenpäin. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1991.

Porvoon piispanvaalissa äänioikeutettuja on kaikkiaan noin 700. Äänioikeutetuista puolet on Porvoon hiippakunnan pappeja ja lehtoreita, toisen puolen muodostavat maallikkoäänestäjät. Maallikkovalitsijoina toimivat hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet, Porvoon hiippakunnasta kirkolliskokoukseen valitut maallikkoedustajat, Porvoon hiippakunnasta valittu kirkkohallituksen jäsen, tuomiokapitulin lakimiesasessori ja tuomiokapitulin maallikkojäsen. Seurakuntien kirkkovaltuustot tai seurakuntaneuvostot ovat valinneet loput äänioikeutetut suhteessa seurakuntien jäsenmääriin.

Vaalin ensimmäinen kierros käydään 19. maaliskuuta. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, vaalin toinen kierros järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken 10.4.

Porvoon hiippakunnan nykyinen piispa Björn Vikström siirtyy Åbo Akademin teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian opettajan tehtävään syyskuussa. Uusi piispa aloittaa tehtävässään 1.9.2019.

Aiemmin Porvoon piispanvaaliin on asetettu ehdolle Kirkon ruotsinkielisen työn keskuksen johtaja, TT, Sixten Ekstrand. Lisäksi valmiudestaan ehdokkuuteen ovat kertoneet Lisa Enckell ja Harry S. Backström.

Kuva: Christa Mickelsson / Kyrkpressen

Lue myös:

Sixten Ekstrand ensimmäisenä virallisesti ehdolle Porvoon piispanvaaliin

Kaksi ehdokasta valmiina Porvoon piispanvaaliin – toinen rakentaa "huomisen kirkkoa", toinen harkitsisi erillisvihkimyksiä miehille

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.