Diakonia-ammattikorkeakoulun syksyn haussa kiinnosti ennen kaikkea sosionomikoulutus Porissa

Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) koulutustarjonta kiinnosti hakijoita syksyn yhteishaussa, Diak kertoo tiedotteessaan. Haku syksyn korkeakouluopintoihin päättyi viime keskiviikkona.

Yhtä aloituspaikkaa kohden ensisijaisia hakijoita oli 4,32.

Opiskelijoita etsittiin syksyn yhteishaussa Diakin Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksille. Tarjolla olivat sosionomin, sosionomi-diakonin, sosionomi-kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan, sosionomi-kirkon nuorisotyönohjaajan, sairaanhoitajan ja sairaanhoitaja-diakonissan AMK-koulutukset.

Hakemuksia tuli ennen kaikkea Porin- ja Helsingin-kampuksille. Suosituin hakukohde oli tällä kertaa Porin-kampuksen sosionomikoulutus, johon oli 8,63 hakijaa aloituspaikkaa kohden.

Myös Porissa järjestettävä korkeakoulutuksessa aliedustettujen väestöryhmien erillishaku sosionomikoulutukseen veti puolet enemmän hakijoita kuin vuosi sitten. Näihin maahanmuuttajille ja romanitaustaisille suunnattuihin opintoihin haki neljä opiskelusta kiinnostunutta yhtä aloituspaikkaa kohden.

Kuva: Olli Seppälä. Diakin kyltti Helsingissä.

Lue myös:

Diakiin runsaasti hakijoita – myös kirkollinen koulutus kiinnosti viimevuotista enemmän

Romanien urakehitystä tuetaan koulutus- ja työllisyysmessuilla ja erityishankkeilla

Diakin kirkolliseen koulutukseen viimevuotista vähemmän hakijoita

Edellinen artikkeliHallintovirkamiesten päivät: Luottamuksen palauttaminen on työlästä, jos viestintä epäonnistuu
Seuraava artikkeliTältä näytti opetusvideo – Kotimaa seurasi Jehovan todistajien karttamisopetusta valtakunnansalissa

Ei näytettäviä viestejä