Diakonissa Vuokko Väätäinen kirjoitti oman kirjeen jokaiselle Varttuneiden kerhon kävijälle

Korona muutti arjen. Tässä sarjassa kirkon työtä tekevät kertovat esteistä ja toivosta epidemia-aikana.

***

Lapinlahden seurakunnan diakonissa Vuokko Väätäinen, miten työsi on muuttunut?

– Emme pysty päivystämään normaaliin tapaan diakoniatoimistossa. Pidämme kollegani Heli Hämäläisen kanssa yhteyttä asiakkaisiin nyt pääosin puhelimella ja sähköpostilla.

– Yhteydenottoja eri välineillä tuleekin paljon, aina viikonloppuja myöten. Arvioin, että yli puolet tämän hetken asiakkaistamme on uusia. Joukossa on paljon lomautettuja. Moni on yllättynyt hyvin iloisesti siitä, että seurakunnan diakoniatyö voi tarjota esimerkiksi ruoka-apua. Eikä apua saadakseen tarvitse edes olla kirkon jäsen.

– Upeaa on se, että tässä vaikeassa tilanteessa olemme saaneet paljon avustuksia. Niitä on kertynyt noin 8 000 euron edestä esimerkiksi Lions Clubilta, Lapinlahden Yrittäjiltä ja yksityisiltä lahjoittajilta.

Millaisia uusia toimintamuotoja olette diakoniatyössä keksineet?

– Kaikki ryhmämme ovat tässä tilanteessa tauolla. Varttuneiden kerhossa käy säännöllisesti noin 40 henkeä. Keksin heille sellaisen piristyksen, että kirjoitin jokaiselle henkilökohtaisen virikekirjeen. Emäntämme leipoi myös sämpylöitä. Jokaiselle kerholaisen kotiovelle vietiin sitten sämpyläpussi ja virikekirje. Mukana oli myös puhelinnumeroni sitä varten, että minulle saa soittaa, jos sydämellä on jotakin. Moni onkin ottanut yhteyttä.

– Leivoimme myös pullia. Kuntamme kotipalvelun kautta niitä vietiin sitten asiakkaille lämpimäisiksi. Siitäkin on meille tullut ihanasti kiitosta.

Mitä olet oppinut tänä aikana?

– Yhteistyön merkitys on korostunut entisestään. Paikallinen helluntaiseurakunta on juuri saanut EU:n ruoka-apua ja olemme pystyneet ohjaamaan asiakkaitamme sinne. Meillekin tulee pian kyseistä ruoka-apua noin neljäntuhannen kilon erä. Haimme sitä yhdessä paikallisen työttömien yhdistyksen kanssa.

Miten työyhteisössänne kannustetaan toisia?

– Seurakuntamme kuuluu Iisalmen rovastikuntaan. Kaikki sen diakoniatyöntekijät kokoontuvat viikoittain etänä Teamsissa. Kyselemme silloin toistemme kuulumiset ja myös sen, miten jaksamme kovassa työpaineessa. Koen tämän tärkeäksi.

Miten pidät yllä omia voimavarojasi?

– Tässä tilanteessa työpäivät venyvät. Kotimme on maalla, ja koetan olla siellä ulkona mahdollisimman paljon. Meidän salainen aseemme on palju. Tämä aamunakin kylvin siinä ennen töihin lähtöä lintujen laulaessa ympärillä. Se tuntui ihanalta.

Mitä kaipaat eniten ajalta ennen koronaa?

– Minä olen sellainen halausihminen. Nyt ottaakin koville, kun ihmisiä ei saa kosketella. Se on niin tärkeää vanhuksillemmekin. Erilaisissa kerhoissa asian oikein huomaa.

Kuva: Meiju Saastamoinen

Lue myös:

Piispa Simo Peura soittelee kirkkoherroille ja kyselee, miten seurakunnissa jaksetaan

Seurakuntalaiset New Yorkista Floridaan pitävät nyt kirkkokahveja pappi Tiina Talvitien kanssa

Suntio Timo Lehto ei voi koronakriisin aikana tehdä työtään etänä

Lastenohjaaja Satu Kurvinen halusi tehdä muutakin kuin siivota legoja, ja niin hän hurahti videolähetyksiin

Imatralainen kirkkomuusikko Heini Vesterinen alkoi keikkailla pihoilla – takana kymmeniä lauluhetkiä

Perheneuvoja Heikki Kruus luuli olevansa yksinäisen työn tekijä, kunnes epidemia pakotti etätöihin

Kirkkoherra Mimosa Mäkinen: Poikkeusoloissakin kantavat perusasiat – unta, liikettä ja rukousta

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.