Diakonissan protesti – tukka vihreäksi

Oulaisten seurakunnassa jätettiin viime joulukuussa täyttämättä osa diakonian viroista vastoin diakoniatyön johtokunnan suositusta. Diakoniatyöntekijä Raisa Tammisen lisäksi puolta diakonian virkaa jäi hoitamaan kappalainen Mari Jussi-Pekka muiden töittensä ohella.

Tammisen mukaan 8 000 asukkaan kaupungissa on huutava tarve diakoniatyölle, sillä työttömiä ja vanhuksia on paljon. Kotikäynnit on jouduttu vähentämään minimiin ja diakonian puhelinvastaanotto on auki vain kaksi tuntia viikossa. Tapaamisaikoja ei aina saa samalle viikolle.

Tamminen päätti, että on aika näkyvälle mielenilmaukselle. Hän kävi kampaajalla, joka sävytti hiukset sähkönsinisellä. Ruskeissa hiuksissa lopputulos oli vihreä.

– Diakoniatyöntekijän virkapaita on vihreä ja se on myös toivon ja kasvun väri.

Vihreä pää on herättänyt toivottua huomiota Oulaisten raitilla.

– Kuultuaan selityksen kaikki ovat olleet tämän asian puolesta. Ihmiset ovat sanoneet, että diakoniatyön resursseja ei saa vähentää.

Tammisen mielenilmaus kohdistuu myös esitykseen diakonian viran jättämisestä pois kirkkojärjestyksestä. Kirkolliskokous käsittelee asiaa ensi viikolla. Myöskään uusi diakonivirka ei parantaisi hänen mielestään tilannetta.

Diakoniatyöntekijöiden liiton Kokkolan, Raahen ja Kalajoen osaston varapuheenjohtajana Tamminen on kuullut huolen monelta paikkakunnalta.

– Jos diakonia poistetaan kirkkolaista, virat vähenevät. Nyt pelätään, että se suuri työ, mitä kirkko on tehnyt auttamistyöllään näkyväksi, romutetaan säästösyistä. Ja asiakkaat kärsivät.

– Apua tarvitsevia ihmisiä ei saa jättää yksin.

Kuva: Raisa Tamminen

Edellinen artikkeliVarhaisen kirkon marttyyrit hehkuivat rohkeutta
Seuraava artikkeliJaakkimaan kristillinen opisto ja seurakuntaopisto yhdistyvät

Ei näytettäviä viestejä