Egyptin kristityt pelkäävät vaalien tulosta

kuva25Zakaria Botrosin puheita sävyttävät koptikristittyjen ja muslimien mutkikkaat suhteet. Botros arvelee islamilaisten puolueiden hidastavan maan demokratiakehitystä.

- Demokratiaan kuuluu uskonnon ja valtion erottaminen. Tämä ei ole islamin kohdalla mahdollista, sillä islam on uskonto ja valtio, väittää Botros.

Hän perustelee näkemystään sillä, että Mohammed oli sekä profeetta että valloittaja. Siksi arabimaiden muslimit pelkäävät hänen mukaansa uskonnon ja valtion erottamisen johtavan myös uskon menettämiseen.

- Siksi miekka on jo lähes nostettu suojelemaan islamia, Botros maalailee käsitystään arabimaiden tilanteesta.

Islamin tutkija Sylvia Akar pitää Botrosin tulkintaa taistelevasta muslimijoukosta tietoisena pelotteluna.

- Ihmetyttää, että Koraanista pyritään hakemaan juuri negatiivisia asioita ja tuomaan niitä esille. Valtaosa muslimeista itsekin ajattelee, että niillä ei ole nykypäivänä merkitystä, kertoo Akar. Hän vertaa Koraanin taistelukehotuksia niihin Vanhan testamentin ihmisoikeuksia loukkaaviin kohtiin, joita kristityt eivät nykyään ota vakavasti.

Koptipappi itse pelkää sharia-lain tulevan voimaan Egyptissä, mikäli joku islamilaisten puolueiden ehdokkaista pääsee valtaan. Tämä aiheuttaisi ihmisoikeusloukkauksia. Akar huomauttaa, että sharia-lakia on sovellettu jo nykyisessä Egyptin lainsäädännössä.

- On helppoa sanoa, että sharian voimaan tuleminen johtaisi katastrofiin. Mutta mistä sharian tulkinnasta puhutaan? Tulkintoja on paljon. Rikoslakiin shariaa ei tulla soveltamaan, mutta perhelainsäädännössä niin jo tehdään, sanoo Akar.

Isä Botrosin islamin tulkinta kummastuttaa Sylvia Akaria myös siksi, että hän asuu islamilaisessa maassa, josta löytyy myös muslimien ja kristittyjen rauhanomaista rinnakkaiseloa.

- Puutteet ihmisoikeuksissa tai sananvapaudessa, eivät johdu siitä, että he ovat kristittyjä, vaan siitä että koko maassa on vaikea ihmisoikeustilanne. Ihmisillä ylipäätään ei ole sananvapautta tai uskonnonvapautta, muistuttaa Sylvia Akar.

Kuka Zakaria Botros (kuvassa)?

- Egyptin koptikirkon pappi vuodesta 1959

- Vapahtaja-niminen televisiokanavan omistaja vuodesta 2003, jossa suorissa lähetyksissä islamin teksteihin vedoten yritetään ”vapauttaa muslimeja”

- Kolmannen kerran Suomessa, nyt IRR-TV:n vieraana

-Botros sanoo rakastavansa muslimeja siitä huolimatta, että he tappoivat hänen veljensä vuonna 1947