Ehtoollispöytä avautuu yksittäistapauksissa myös ei-luterilaisille

Kirkolliskokous teki lisäyksen kirkkojärjestykseen, joka antaa piispainkokoukselle mahdollisuuden määrätä, ”millä edellytyksillä toisen kirkon jäsen voi yksittäistapauksessa osallistua ehtoolliseen”.

Avointa ehtoollisoikeutta ei Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ole tulossa, vaikka Porvoon hiippakunnasta alun perin lähteneessä esityksessä toivottiin ehtoollisen avaamista kaikille toisten kirkkojen kastetuille jäsenille.

Uusi linjaus ja sääntöjen tarve nousee käytännön tilanteista ja monikulttuurisemmaksi muuttuvasta yhteiskunnasta. Jo nyt monin paikoin ehtoolliselle osallistuu ihmisiä vastoin kirkkojen virallisia näkemyksiä.

”Mahdollisuus antaa pastoraalisia määräyksiä ehtoollisen jakamisesta yksittäistapauksissa kastetuille, omassa kirkossaan ehtoolliseen oikeutetuille kristityille asemoisi Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa entistä selvemmin osaksi maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa”, todetaan piispainkokouksen esityksen perusteluissa.

Tanskan, Norjan ja Ruotsin kirkoilla on avoin ehtoollispöytä. Esimerkiksi Ruotsin kirkon kirkkojärjestyksessä todetaan: ”Kaikki, jotka ovat kastetut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, kutsutaan ehtoolliselle.”

Uusi linjaus astuu voimaan 1.1.2017.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Analyysi: Ehtoollisyhteyteen keittiön kautta?

Edellinen artikkeliArkkipiispan vaalitapa muuttuu
Seuraava artikkeliVideo kirkolliskokouksesta: Mitä tapahtuu avioliittolain muututtua – neljä edustajaa vastaa

Ei näytettäviä viestejä