Ekopaasto puhuttaa lifestyle-blogeissa

Ekopaasto on innostanut lukijat vilkkaaseen keskusteluun suosituissa Too big to be me – ja Puutalobaby-blogeissa sekä ekopaaston kampanjasivulla Facebookissa. Ilmastonmuutos sekä hektinen elämänmeno ovat saaneet monet pohtimaan omia arkipäivän valintojaan.

Keskusteluissa pohditaan ennen kaikkea, onko yksittäisen ihmisen teoilla merkitystä kokonaisuuden kannalta.

”Itsekin kyllä pyrin toimimaan ”ekologisesti” ja miettimään tietoisesti valintojani ja uskon ihan vilpittömästi, että jos moni tekee pieniä muutoksia, vaikutus on suuri,” Puutalobaby-blogin keskustelussa kommentoidaan.

”Mutta itseäni motivoi tosiaan vahvasti se ajatus, että oli lopputulos mikä oli, olen itse ainakin tehnyt parhaani, yrittänyt elää hyvin,” toinen keskustelija toteaa.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan kotitalouksien kulutuksella on merkitystä, sillä yksityinen kulutus muodostaa lähes 70 prosenttia Suomen hiilijalanjäljestä. Siitä asuminen eli kodin lämmitys ja sähkölaitteiden käyttö muodostavat suurimman osan, noin kolmanneksen. Ruokailu, liikkuminen ja muu kulutus aiheuttavat loput päästöistä.

Suomen ympäristökeskus muistuttaa, että yhteiskunnan tulisi tukea kotitalouksien ympäristömyötäisiä valintoja ja yritysten tuote- ja palvelukehitystä. Yritykset kehittävät tuotteitaan kysynnän eli kuluttajien valintojen perusteella ja tarvitsevat myös palautetta siitä, mitä halutaan ja mitä ei.

Kulutukseen vaikuttamisella on myös kiinteä kytkentä lainsäädäntöön ja hallintoon. Poliitikot säätävät ohjauskeinoja ilmastopäästöjen ja muiden ympäristövaikutusten hillitsemiseksi kun äänestäjät ja yhteiskunnan muutkin toimijat vaativat niitä.

Ekopaaston Facebook-sivuston tykkääjämäärä on kasvanut yli 6 000:een. Ekopaasto kestää kristillisen paastoperinteen mukaan pääsiäiseen asti. Kampanjaa käydään tänä vuonna sosiaalisessa mediassa, Facebookissa ja Twitterissä. Kampanjaan osallistutaan sitoutumalla omaan paastopäätökseen ja tykkäämällä Facebookin kampanjasivusta.

Paastoajien apuna ovat toistuvat teemapäivät, jotka haastavat ja antavat vinkkejä kulutustottumusten muuttamiseen.

Kampanjan järjestävät Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ympäristökeskus, Martat sekä Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto on mukana uutena järjestäjänä.

Lue myös:

Seitsemän tapaa paastota – valitse omasi

Hei, me ekopaastotaan!

Edellinen artikkeliVäitös: Kristillinen metallimusiikki nojaa vanhoilliseen perinteeseen
Seuraava artikkeliTeatteriarvio: Mihin tarvitaan avointa avioliittoa?

Ei näytettäviä viestejä