Ekumeeninen patriarkaatti kehottaa ortodokseja rukoilemaan ja noudattamaan viranomaisten ohjeita

EKUMEENISEN PATRIARKAATIN PORTTI

Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti on patriarkka Bartolomeoksen johdolla julkistanut ohjeet koronaviruksen varalta. Tiedotteessa todetaan, että ohjeet perustuvat paitsi viruksesta saatuun tietoon myös pastoraaliseen vastuuntuntoon.

Ekumeeninen patriarkaatti kehottaa sen alaisuuteen kuuluvia kristittyjä tilanteen vakavuudesta huolimatta harkitsevaisuuteen, kärsivällisyyteen ja välttämään paniikkia. Se muistuttaa myös uskon ja rukouksen voimasta ja rohkaisee rukoilemaan yhä tiiviimmin, että Jumalan tuella ja valolla tämä ajallinen ahdistus voitettaisiin.

Samalla patriarkaatti ilmaisee kiitollisuuttaan ja kunnioitustaan lääketiedettä ja sitä edustavia lääkäreitä, hoitajia ja tutkijoita kohtaan siitä uhrautuvasta työstä, jota tehdään pandemian voittamiseksi. Se kehottaa kaikkia noudattamaan Maailman terveysjärjestön WHO:n ja paikallisten viranomaisten antamia ohjeita ja määräyksiä.

Patriarkaatti muistuttaa myös kaksituhatvuotisen taipaleensa perusteella kirkon tietävän, että pyhä ehtoollinen on "kuoleman vastalääke". Siksi patriarkaatti pitää tässäkin tilanteessa lujasti kiinni ortodoksisesta ehtoollisopetuksesta.

Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteyteen. Se antoi keskiviikkona ohjeet koronaviruksen varalta ehtoollisen toimittamisesta. Ehtoollinen jaetaan lusikalla ehtoollismaljasta ja nyt poikkeusaikana ehtoollisen jaossa käytetään kertakäyttöisiä puulusikoita.

Kuva: Freija Özcan. Ekumeenisen patriarkaatin alueen portti Istanbulissa.

Lue myös:

Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset hoidetaan – kirkko päivitti ohjeita koronaviruksen hillitsemiseksi

Vatikaani torjuu koronaa – paavi toipuu tavallisesta vilustumisesta

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.