Eläkkeellä oleva pankinjohtaja Ahti Hirvonen pöllyttää pamfletissaan kirkon taloudenpitoa

Ahti Hirvonen

Kaikki eivät pidä Ahti Hirvosen, 87, motosta, vaikka se on Raamatusta. Jaakobin kirjeessä sanotaan: ”Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin.”

Hirvosella on tietoa, jota hän on tarjonnut kirkon käyttöön jo vuosikymmeniä. Erityisesti yhdistykset ovat kuunnelleet talous- ja yritysmaailman ammattilaisen näkemyksiä kiinnostuneina. Kirkon hallintopuolella herätyskristityksi tunnustautuva entinen pankkimies on ollut vähemmän toivottu vieras.

Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani Ruokanen haastatteli muutama vuosi sitten Hirvosta lehteensä. Haastattelu sisälsi lempeän näpäytyksen kirkon suuntaan: ”Kerrankin kirkko antaa jäsenelleen koulutusta vastaavaa työtä, sanoi SYP:n toimitusjohtaja, kun kolehtia laski.”

SYP:n eli Suomen Yhdyspankin toimitusjohtaja oli tässä tapauksessa Hirvonen. Hän jäi eläkkeelle 1995 Yhdyspankin emoyhtiön Unitas Oyj:n hallituksen puheenjohtajan paikalta. Viimeinen liiketoimi, jossa hän oli mukana, oli Kansallis-Osake-Pankin osakkeiden osto. SYP ja KOP yhdistyivät.

– Uskon tietäväni, mitä kirkon taloudelle pitäisi tehdä. Myös siitä, mitä kirkolle pitäisi hengellisesti tehdä, minulla on mielipide, mutta niin on monella muullakin. Talousasioista sen sijaan kirkossa ymmärtää harvempi, Ahti Hirvonen sanoo kotonaan Helsingin Etu-Töölössä.

– Olen kuullut sanottavan, että se Hirvonen levittää kirkon asioista väärää tietoa. Mieluusti kuulisin, mitä tämä väärä tieto on, etten enää levittäisi sitä.

"Yritysmaailman hallinnon ja taloudenpidon hyviä käytäntöjä pitäisi tuoda kirkkoon"

Nyt Ahti Hirvonen on kirjoittanut hieman yli 60-sivuisen kirjan, joka on luettavissa ilmaiseksi pdf-muodossa Kotimaa24:ssä.

– Kirjoitin viime vuonna lyhyitä kuvauksia toiminnastani eri järjestöissä ja näytin kirjoituksia ystävilleni. Heidän palautteensa oli, että kirjoita enemmän, kirjoita kirja, Hirvonen kertoo.

Niin syntyi omaelämäkerrallinen pamfletti Ajatuksia muutoksesta ja sen tarpeesta omassa – ja kirkon – elämässä.

– Se on todistuspuheenvuoro ja kertomus siitä, mitä olen tehnyt uskoontuloni jälkeen kirkkoa lähellä olevissa järjestöissä.

Ahti Hirvosesta on aiemmin tehty myös perinteinen elämäkerta. Mauno Saaren kirjoittama Rahat ja henki – Ahti Hirvosen elämäntase ilmestyi vuonna 2007. Sen pääpaino on talouselämän ja pankkimaailman kuvioissa.

Ahti Hirvosen oman kirjan perusajatus on, että yritysmaailman hallinnon ja taloudenpidon hyviä käytäntöjä pitäisi tuoda myös kirkkoon. Kirjassaan hän kirjoittaa seuraavasti:

"Tuomasyhteisö ja HelsinkiMissio ovat molemmat tavallaan hengellisen työn laboratorioita, joissa on etsitty ja myös löydetty kirkolle uusia tuulia muun muassa vapaaehtoistyöhön, jumalanpalveluselämään, kirkkomusiikkiin, sielunhoitotyöhön ja hengellisen yhteisön johtamiseen. Sellaisiksi ne on perustettu ja muodostettu. Ne ovat aktiivisia ja hyvin johdettuja."

Tuomasyhteisö on Hirvosen pitkäaikainen hengellinen koti, jossa hän on toiminut monenlaisissa tehtävissä, myös puheenjohtajana. Hirvonen on ollut myös Suomen Lähetysseuran johtokunnan jäsen sekä Suomen Kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliiton (nykyisin Kirkkopalvelut) hallituksen puheenjohtaja ja HelsinkiMission puheenjohtaja.

Ahti Hirvosen kirja on samalla Kotimaan Kirjahylly -nimisen palvelun avaus. Sinne kootaan maksutta luettavaksi lyhyitä, 40–60-sivuisia pamfletteja kirkon elämästä ja tulevaisuudesta. Palvelusta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä julkaisupäällikkö Olli Seppälään, olli.seppala@kotimaa.fi.

Lue Ahti Hirvosen Ajatuksia muutoksesta ja sen tarpeesta omassa – ja kirkon – elämässä Kotimaa24:stä.

Kuva: Olli Seppälä

6 kommenttia

  • Timo Pöyhönen sanoo:

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjasesta! Ja ylipäätään panoksestasi kirkon ja evankeliumin parhaaksi.

    Kirjoitus nosti mieleeni erään kirkollisen johtamiskulttuurin erityispiirteen. Joskus nimittäin näyttää, että kirkko on organisoitu niin, että kukaan ei koskaan joudu henkilökohtaisesti vastuuseen mistään. Seurakunnissa kirkkoherra / työntekijät syyttävät neuvostoa, yhtymissä seurakunnat syyttävät yhtymää ja yhtymä niiden seurakuntia, kirkkoherrat luottamushenkilöitä ja keskusjohtoa ja nämä taas kirkkoherroja, sitten kirkkohallitus syyttää hiippakuntia ja nämä kirkkohallitusta, ja kaikki yhdessä kirkolliskokousta, joka taas kirkon virkamieskuntaa jne. Olisi virkistävää, jos joskus joku vaatisi jonkun johtajan henkilökohtaiseen vastuuseen jostain – se voisi tehostaa johtamista. Tämä ilmiö saattaa olla taustalla siihen, että kirkon johdosta ei vaivauduttu vastaamaan Hirvosen lähettämiin muistioihin. Ehkä johtajat ajattelivat, että asia kuuluu jollekin toiselle?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Iso elinkeino-organisatio pyörii ilmaisella helpolla rahalla. Ei ihme että liiraa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Henrik Sawela sanoo:

      Olet oikeassa Seppo, mutta vain osittain.

      Suurin ongelma on tietenkin kirkon tuotteessa, joka ei ei enää ole uskottava. Tietokoneajan ihmisiin jotka elävät kehittyneissä maissa, ei alkeelliselle tietotasolle rakennettu todellisuuskäsitys pure. Ja tiedossahan on, että myös kirkon sisällä nuo ‘kummallisuudet’ koetaan yhä hankalemmiksi myöntää tosi väittämiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti Tepsa sanoo:

    ”Seppo Heinola 14.05.2018 22:51 Iso elinkeino-organisatio pyörii ilmaisella helpolla rahalla. Ei ihme että liiraa.”

    Seppo, tarkoitatko, että pankit ja finanssiorganisaatiot pyörivät ilmaisella rahalla ja niissä liiraa?

    Ainakin itse suhtaudun varauksella Ahti Hirvosen talouneuvoihin kirkolle. Olisi surkeaa, jos kirkko toimisi kuin pankkisektori. Lyötäisiin lappua luukulle, suljettaisiin konttorit ja siirryttäisiin suuriin kasvukeskuksiin. Pankkialalta vain ehkä OP-ryhmältä voisi ottaa vastaan neuvoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Pentti Tepsa :””Seppo Heinola 14.05.2018 22:51 Iso elinkeino-organisatio pyörii ilmaisella helpolla rahalla. Ei ihme että liiraa.”

      Tuo pätee mielestäni koko julkisilla varoilla toimivaan julkiseen sektoriin, jossa poliitikot eivät ole todellisessa vastuussa yhtään mistään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hirvonen erottuu terävänä ajattelijana useimmista höpsähtäneistä eläköityneistä selvästi edukseen. Hänen taloustietämyksenä on tämäntasoiselle pankkimiehelle tietenkin ammattitaitoista ja myöskin kirkollinen ajattelunsa selkeää ja tuloksiin tähtäävää. Kirkon pitäisi osata käyttää hyväksi lahjakkaiden ja hyvin kouluettujen jäsentensä osaamista. Itse voin sanoa metsätuotannon ammattilaisena että seurakuntien taloudessa yksi merkillepantava vaje on metsänhoidon tehottomuus. Moni maalaisseurakunta voisi hyvin tuplata metsästä saatavat tulonsa moninaiskäytön kärsimättä paremmalla metsähoitopolitiikalla ja näin jopapäästä eroon kokonaan taloushuolistaan. Monissa neuvostoissa metsästä mitään ymmärtämättömät ja vielä varsin huonokutoiset valtuutetut eivät vain ole näissäkään asioissa kartalla.

    Ilmoita asiaton kommentti