Eläkkeellä oleva seurakunnan talousjohtaja: "Kipaan siirryttäessä tuntui kuin terveys olisi mennyt"

Mielekästä, selkeää ja sopivan haastavaa. Näin kuvailee talousjohtajan työtä vuosi sitten Keravan seurakunnasta eläkkeelle jäänyt Pirjo-Riitta Pitkänen. Hänen työuransa aikana tekniikka mullistui.

Kun Hyvinkäällä syntynyt Pirjo-Riitta Pitkänen valmistui ekonomiksi Tampereen yliopistosta vuonna 1977, elettiin poliittisesti kuohuvia aikoja. Boheemit näyttelijätyön opiskelijat kitaroineen naureskelivat kirjanpidon tunneilla pakertaville opiskelijatovereilleen.

Opinnot olivat teoreettisia eikä niihin juurikaan kuulunut harjoittelua. Pitkänen oppi kuitenkin talousjohtajan työn kannalta olennaisimman: kyvyn etsiä tietoa ja selvittää asioita.

1980-luvun alussa työllisyystilanne oli vaikea. Pitkänen kuitenkin pääsi Suomen Lähetysseuran pääkirjanpitäjän äitiyslomasijaiseksi Tähtitorninmäelle.

– Lähetysseurassa oli todella kiva ilmapiiri. Hoidin lähetyskenttien tilityksiä ja autoin joitakin lähettejä raha-asioissa. Suomessa ollessaan he kävivät sitten moikkaamassa, hän muistelee.

Seurakuntauransa Pitkänen aloitti Savossa Lapinlahden seurakunnassa. Sieltä matka jatkui 1990-luvun alussa kaksikieliseen Sipoon seurakuntayhtymään ja vuoden 2001 alussa Keravan seurakuntaan, josta hän jäi eläkkeelle viime syksynä.

"Kristinusko on elämän perusta"

Talousalalle Pirjo-Riitta Pitkäsen johdatti lähipiirin esimerkki. Hän ei ole katunut, vaikka mietti joskus vaihtoehtona myös kieliopintoja ja diplomaatin uraa.

Talousjohtajanakin Pitkänen pääsi tutustumaan yhteistyökumppanien elämään myös ulkomailla. Ohjelmaan kuuluivat esimerkiksi ystävyysseurakuntavierailut Viroon ja Venäjälle Pietariin sekä Kirkon Ulkomaanavun järjestämä matka Ruandaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Talousjohtajan työssä Pitkästä kiehtoo esimerkiksi se, miten taloustoimisto yhdistää seurakunnan eri työalat.

– Kaikkihan siellä ramppasivat. Oli mielenkiintoista työskennellä viisaiden pappien ja lahjakkaiden kanttoreiden kanssa ja ylipäänsä kohdata monia alansa rautaisia ammattilaisia.

Erityisen tärkeää on Pitkäsen mukaan kirkkoherran ja talousjohtajan yhteistyö. Etulinjassa pitää seistä toinen toistaan tukien.

Kirkon töissä voima tulee työn mielekkyydestä. Taloustoimiston kiireissäkin Pitkänen koki Jumalan johdatusta ja turvasi häneen.

– Kristinusko on elämän perusta. Toivoisin, että sen merkitys säilyisi ja kasvaisi ihmisten keskuudessa.

"Tuntui, että koko terveys menee"

Työuransa vaikeimpia hetkiä pohtiessaan Pirjo-Riitta Pitkäsen mieleen nousevat totuttelu raskaaseen kaksikieliseen hallintoon Sipoossa sekä ennen kaikkea liittyminen Kirkon palvelukeskukseen Kipaan.

– Keravan seurakunta liittyi Kipaan ensimmäisten pilottiseurakuntien joukossa vuonna 2012. Se oli alkuun kova paikka. Jouduimme opettelemaan valtavasti uutta, ja siinä väsyi niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Tuntui aivan siltä, että koko terveys menee. Myöhemmin järjestelmä alkoi kyllä toimia paremmin, Pitkänen muistelee.

Tekniikka on mullistunut moneen kertaan hänen työuransa aikana. Tietokoneita ja kännyköitä ei aluksi tunnettu. Palkat laskettiin käsin ja pöytäkirjat naputeltiin kirjoituskoneella. Sähköposteja ei ollut.

Tietokoneiden käyttöä ja tekstinkäsittelyohjelmia opeteltiin aluksi osittain yrityksen ja erehdyksen menetelmällä. Toki tarjolla on ollut tarpeellista täydennyskoulutustakin.

– Kun hoidin ensimmäisiä rekrytointeja seurakuntiin, soitin työnhakijoille lankapuhelimiin iltaisin. Nykyään ihmiset saa kännykällä kiinni tunnissa, mutta silloin yhteyden saamiseen saattoi mennä huonolla tuurilla monta päivää.

Pitkäsen mukaan tekniikan kehittymisestä on ollut valtavasti iloa ja hyötyä ja sitä kannattaa käyttää kaikkeen, mihin se vain pystyy. Uutta ei kannata lähtökohtaisesti pelätä, vaan se pitää pyrkiä ottamaan sitkeästi haltuun.

"Kiinteistöjen käyttöä pitäisi tehostaa"

Suurin ja haastavin muutos kirkon elämässä Pitkäsen työuran aikana ei kuitenkaan liity hänen mukaansa tekniikkaan. Haastavinta on jäsenkato. Siitä on seurannut verotulojen pienenemistä ja tihentyneitä talousongelmia.

Seurakunnan ytimessä ovat Pitkäsen mukaan jumalanpalveluselämä, diakoniatyö sekä lapsi- ja nuorisotyö. Erityisesti viimeisin näistä nielee paljon varoja, mutta Pitkänen toivoo, että satsaus kannattaa. Kun ihminen saa hyviä kokemuksia seurakunnasta jo lapsuudessa, on kynnys erota kirkon jäsenyydestä nuorena aikuisena kenties korkeampi.

Mistä seurakunnissa sitten pitäisi tai voisi säästää?

– Kiinteistöistä. Vähällä käytöllä olevista kiinteistöistä pitäisi hankkiutua eroon ja jäljelle jäävien käyttöä tehostaa. Kirkkorakennus ei tietenkään voi olla markkinapaikka eikä sen pyhyys saa kärsiä, mutta kirkoissakin voisi olla enemmän elämää, Pitkänen linjaa.

Hänen mukaansa seurakunnan ei tarvitse omistaa kaikkia seiniään. Kun tiloja vuokrataan, niistä pääsee tarvittaessa helpommin eroon.

Toiseksi seurakunnat voisivat Pitkäsen mukaan tasapainottaa talouttaan hinnoittelemalla palvelujaan rohkeammin. Leireistä ammattilaisten ohjauksessa ja notkuvien lihapatojen äärellä voisi periä suurempia maksuja. Samoin jotkut konsertit voisi hinnoitella niiden tasoa vastaavasti.

– Tässä on tietysti tärkeää se, että seurakunta myöntäisi tarpeen mukaan maksuvapautuksia, niin ettei kukaan jää varattomuuden vuoksi seurakunnan toiminnan ulkopuolelle.

Kolmanneksi kriittistä tarkastelua tulee Pitkäsen mukaan kohdistaa myös sellaiseen toimintaan, jota on pyöritetty jopa vuosikymmenet samalla tavoin, vaikka siihen osallistuisi enää muutama ihminen.

"Olen innostunut puutarhanhoidosta"

Työ vei Pirjo-Riitta Pitkäsen energiasta toisinaan 90 prosenttia. Iltatöitäkin oli usein. Perheen ja työn yhdistäminen oli välillä haastavaa, mutta nyt hän ottaa tytärten kanssa menetettyä aikaa takaisin tapaamalla usein lapsenlastaan. Hän on nauttinut kovasti eläkepäivistä ja mahdollisuudesta harrastaa.

– Olen erityisen innostunut puutarhanhoidosta ja hyötyliikunta on minulle tärkeää. Pelaan myös tennistä ja elvytän nuoruuden pianonsoittotaitoani kansalaisopistossa. Aina kun rahat riittävät, matkustelen. Lapin keväthangilla on rauhallista taikaa.

Seurakuntien taloustoimistoissa edelleen pakertavia Pitkänen kannustaa sanomalla, että he tekevät tärkeää ja merkityksellistä työtä ihmisten parhaaksi, kuten kaikki muutkin seurakuntien työntekijät.

– Toivon, että kaikkea taloushallintoa ei ulkoisteta. Kyllä kirkkoherran pesti tulee entistä raskaammaksi ja yksinäisemmäksi, jos hänellä ei ole enää arjessa rinnallaan taloushallinnon osaajia.

Kuva: Jukka Granström

Juttu julkaistiin ensi kerran Kotimaa-lehden välissä ilmestyvässä Kotimaa Pro -liitteessä 1.11.2018.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.