”Emme kehitä mitään jo olemassa olevaa”

knnykk yv205

Puolitoista vuotta kestävän Seurakunnalliset mobiiliteknologiat -hankkeen rahoittajina ovat UEF:in lisäksi Euroopan sosiaalirahasto, Pohjois-Karjalan Ely-keskus ja kirkkohallitus.

– Tarkoituksena on kehittää ketteriä sovelluksia älypuhelimiin ja tablettitietokoneisiin. Innovaatioita etsitään erityisesti seurakunnan toimintaan liittyvissä sosiaalisen median palveluissa, kertoo projektin johtaja, uskonnonpedagogiikan professori Tapani Innanen Itä-Suomen yliopistosta.

Projektin suurimmat mahdollisuudet liittyvät Innasen mukaan lapsiin ja nuoriin.

– Tämän päivän lapset ja rippikoululaiset ovat niin sanottuja diginatiiveja. He ovat kasvaneet älypuhelimien ja tablettien kanssa. Nyt syntyvät oppivat käyttämään ensin tablettia, sitten vasta käymään potalla. Siksi esimerkiksi rippikoulussa asiaa voisi lähestyä nuorten näkökulmasta. Heille oleminen ilman digitaalisia välineitä on kuin jotain äidinkielestä puuttuisi. Yksi mahdollisuus olisi, ettei nuorilta kerättäisi kännyköitä ennen rippileiriä, vaan kannustettaisiin ottamaan kaikki vempaimet mukaan ja käyttämään niitä hyödyllisesti, Innanen sanoo.

Toinen mahdollinen sovelluspaikka on jumalanpalvelus.

– Jos tabletit ja älykännykät viedään jumalanpalvelukseen, siitä täytyy tulla jotain lisähyötyä. Tämä herättää varmasti keskustelua, mikä on innovaatioiden kehittämisen kannalta pelkästään hyvä asia, Innanen sanoo.

Projektissa tuotetaan ensin muutamia kokeiluluonteisia sovelluksia, joiden kehityksessä käyttäjät ovat mahdollisimman paljon mukana jo ideointivaiheessa.

– Mitään valmista meillä ei vielä ole, emmekä kehitä mitään jo olemassa olevaa. Koska kyseessä on innovaatioprojekti, emme voi vielä tietää mitä tästä kehkeytyy. Tarkoituksena on saada synnytettyä ja kapaloitua jotain, jolle sitten mahdolliset käyttäjät antavat elämän, Innanen kuvaa.

Joensuun evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat sitoutuneet hankkeen pilottiseurakunniksi testaamaan sovelluksia. Mukana ideoinntivaiheessa ovat myös edustajat ortodoksisesta kirkosta ja helluntaiseurakunnista.

Tällä hetkellä kirkolliseen elämään liittyviä mobiilisovelluksia on vasta vähän, esimerkiksi tiekirkkojen paikantamisessa auttava sovellus. Lisäksi verkossa olevaa virsikirjaa käytetään runsaasti mobiililaitteilla.

– Projektin tuloksena voi syntyä mitä tahansa hautausmaakartoista nuorten ja lasten sovelluksiin, saarnan valmistelun avustamiseen tai vanhuspalveluihin. Tarkoitus on, ettei tämä jää vain työntekijöiden ja hallinnon tasolle, vaan nimenomaan tavallisille seurakuntalaisille, Innanen sanoo.

Innanen haaveilee myös projektin kansainvälisistä mahdollisuuksista.

– Kysyntää voisi olla erityisesti nopeasti kehittyvissä Aasian ja Afrikan maissa, joissa sekä kristinusko että teknologia ovat nousussa, Innanen sanoo.

Lue myös: Kirkko kaipaa teknologista päivitystä

Edellinen artikkeliELCAan ensimmäinen rekisteröidyssä parisuhteessa elävä piispa
Seuraava artikkeliK ja k: Inkerin kirkko jäi rahatta Helsingissä

Ei näytettäviä viestejä