"En ole koskaan nähnyt vastaavaa" – Taizé-yhteisö kokoaa Euroopan nuoret hiljaisuuteen ja ääntä pursuavaan elämään

Taizé

En ehtinyt varaamaan itselleni rukousjakkaraa. Olisi pitänyt tulla sisään reilusti ajoissa. Tyydyn siis risti-istuntaan hämärän kirkon lattialla enkä vieläkään oikein tiedä, mitä lattiamateriaali on. Se näyttää suojaksi levitetyltä maalarinpahvilta, mutta on jonkinlaista kokolattiamattoa, joka kestää satojen jalkojen kulutuksen päivittäin.

Kirkko on muutenkin outo yhdistelmä hallia, telttaa ja japanilaista asumusta. Alttarilla, jonka taustaa joku jo nimitti kylpyhuoneen kaakeliksi, välkkyvät sadat kynttilät.

Mutta viis puitteista. Puhkeamme lauluun. Laudate omnes gentes! Laudate Dominum...

Taizé-veljet saapuvat valkoisissa alboissaan. He tulevat kukin omaan tahtiinsa kaikessa rauhassa ja asettuvat paikoilleen, kuka tuolille, kuka puolestaan heittäytyy suoraan polvilleen ja painaa otsansa lattiaan.

Näin he tekevät joka ikinen päivä, kolme kertaa päivässä. Tulevat tähän valtavaan kirkkoon, jonka juuri nyt täyttää kuutisensataa nuorta eri puolilta Eurooppaa. Kesän hektisimpään aikaan nuoria voi olla kuutisentuhattakin.

Kaiken kaikkiaan veljiä on satakunta, mutta kaikki eivät ole täällä nyt. Osa asuu muualla päin maailmaa, kaupungeissa ja katastrofialueilla. Ne, jotka ovat paikalla, istuvat kirkon keskellä vihreiden kasvien erottamana muista. Olemme samassa tilassa, mutta kuitenkin erillään.

Nuorimmat veljet näyttävät parikymppisiltä. Vanhimmat veljet etsivät mukavinta asentoa. Jotkut istuvat hiljaa yhtymättä lauluun. He osaavat varmaan lyhyet Taizé-laulut unissaankin.

– Talvella vieraita on vähemmän, joten voidaan laulaa pitempiä hymnejä. Paaston aikaan laulamme vanhoja koraaleja, veli Jean-Marie paljastaa minulle myöhemmin.

Talvella lauletaan myös äänissä. Se on taito, jonka veljet ovat havainneet häviävän maailmasta. Monet osaavat laulaa, mutta yhdessä laulaminen, ja vielä moniäänisesti, ei enää kuulu nuorten taitoihin.

Outo yhteys vallitsee niiden välillä, jotka ovat olleet yhdessä hiljaa

Minusta ajatus lyhyistä pitkään toistuvista lauluista tuntui aluksi pelottavalta. Se toi mieleen nuoruuteni karismaattiset piirit ja hurmoksiin asti toistetut ylistyslaulut. Manipuloidaanko minut tunnelmaan? Pitääkö minun kokea jotain? Halutaanko minulta kohta lahjoituksia?

Muutamassa päivässä pelkoni on haihtunut. Näissä rukoushetkissä ei nostateta tunnelmaa. Se on turhaa, sillä pelkistäminen tuottaa ihan oman kokemuksensa. Eivätkä veljet ota vastaan lahjoituksia. He tulevat toimeen omalla työllään.

Taizén rukoushetkeen kuuluu vain laulua, raamatuntekstien lukua, rukous ja hiljaisuus. Se hiljaisuus on pitkä. Eikä se sisällä tehtäväksiantoa miettiä jotain tiettyä. Yhtäkkiä kaikki vain vaikenevat.

Ensin ajatukseni harhailevat. Mietin, millaista on elää täällä veljenä vuosikausia. Mieleeni tulee työasioita ja ihmisiä.

Vilkaisen ympärilleni ja rekisteröin matkakumppaneitani jumalanpalveluselämän neuvottelukunnasta sieltä täältä polvillaan tai portailla istumassa. Kaikki ovat tallessa. Lähimpänä olevien kanssa vaihdetaan hymy tai nyökkäys. Jälkeenpäin tulen huomaamaan, että outo yhteys jää vallitsemaan niiden ihmisten välille, jotka ovat olleet yhdessä hiljaa.

Hiljaisuuden jatkuessa mieleni vähitellen tyhjenee, havaitsen tunteita. Katselen tyynen turtuneesti kynttilöiden välkettä. En tunne tarvetta olla muualla, en tunne tarvetta ratkoa ongelmiani. Nyt on näin. Hiljaisuus tuntuu olevan täynnä läsnäoloa.

Saarnasta luovuttiin kielten moninaisuudessa

Äkkiä hiljaisuus katkeaa lauluun. En tiedä, kuinka monella kielellä olen jo näitä lauluja tapaillut. Hollannin- tai puolankielisten sanojen hahmottaminen vihkosesta hämärässä kirkossa tuntuu hieman raskaalta. Muutaman latinan- ja saksankielisen hymnin alan jo onneksi osaamaan ulkoa.

Sanasi on lamppu, valo askeleillani…

Taizéssa huomioidaan kaikki paikalla olevat kielet. Tätä viikkoa varten veljet ovat valinneet parikymmentä laulua, jotka toistuvat laulunjohtajan inspiraation mukaisessa järjestyksessä.

Suomenkielinen laulu on kuin hengähdyshetki. Se soljuu kauniisti satojen ihmisten yhteislauluna. Ei yhtään ärrää eikä koota, kauneinta suomen kieltä mitä löytyy.

– Rukoushetkien rakenne muuttui neljäkymmentä vuotta sitten, kun nuoret tulivat tänne. Piti sopeutua nuoriin niin, etteivät he jääneet vain katsojiksi, Jean-Marie muistelee.

Avainsana oli osallistuminen. Yhdessä laulaminen antaa siihen mahdollisuuden.

Saarna sen sijaan katosi kielten moninaisuuteen. Sen kääntäminen kaikille kävi mahdottomaksi, joten saarnan sijaan veljet päättivät panostaa päivän aikana ryhmille pidettäviin raamattutunteihin.

Sitä paitsi hyvin ajan ilmiöissä kiinni olevat veljet tietävät, että moni kärsii nykyään sanojen paljoudesta.

Sadat nuoret kulkevat polvillaan kohti ristiä

On perjantai, joten suuri Taizé-risti on asetettu veljien alueelle lattialle muistuttamaan siitä, miten alas Jumala tuli ihmisen luokse. Vihreitä kasveja siirrellään syrjään, jotta ihmiset pääsevät ristin luo.

Sadat nuoret lähtevät kulkemaan polvillaan jonossa kohti ristiä. He ryhmittyvät ristin ympärille, painavat otsansa ristiin ja jäävät siihen. En ole koskaan nähnyt vastaavaa. Jotkut viivähtävät siinä reilut viisi minuuttia.

Jonoa jatkuu tuntikausia samalla kun muut laulavat. Veljet ovat poistuneet jo yöpuulle.

Seuraavana iltana rukoushetken lopuksi sytytetään kynttilöitä. Liekki syttyy tuohuksesta toiseen kunnes kirkko on yhtä valomerta.

Veni Sancte Spiritus, tui amoris ignem accende…

Tule Pyhä Henki ja sytytä rakkautesi liekki, pyytävät latinankieliset laulun sanat. Ei turhia selityksiä. Vain tilaa rauhalliselle elämykselle.

Vähitellen nuoret puhaltavat tuohuksensa sammuksiin ja poistuvat jatkamaan iltarientoja Taizén pieneen baariin ja avarille kentille. Olen jo kuullut muistutettavan, että yöllä pitäisi olla hiljaista. Veljetkin tahtoisivat nukkua.

– Nuoret auttavat meitä pysymään maan pinnalla, Jean-Marie tuumii kuitenkin.

Hiljaisuus ja pyhä ja toisaalta ääntä pursuava elämä kietoutuvat täällä toisiinsa.

***

Mikä Taizé?

Taizé-yhteisö sijaitsee Burgundissa Ranskassa. Sen perusti jo edesmennyt veli Roger vuonna 1940.

Ekumeenisen yhteisön veljet tulevat eri tunnustuskunnista. Ehtoollinen on Taizéssa avoin kaikille paikallisen katolisen piispan luvalla, ja myös paavi on hiljaisesti hyväksynyt asian.

Sisaria Taizé-yhteisössä ei ole, mutta läheisen kylän katolinen sisarkunta pyhän Andreaksen sisaret ovat jo 60-luvulta alkaen työskennelleet veljien apuna.

***

Kuva: Freija Özcan

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

1 kommentti

  • Sami Paajanen sanoo:

    Kiitos kuvauksesta. Itselleni herää monia kysymyksiä. Kirkkohan on määritellyt erityisesti oppinsa kirkolliskokousten kautta. Nyt tässä näyttää olevan ehtoollinen kaikille avoin kirkkokunnista riippumatta. Tämä on erikoista, koska ilmeisesti tämä viitekehyksen tausta on katollinen. Löytyykö muita vastaavia esimerkkejä? Tässä ei ole tarkoitus tunnepitoisesti suhtautua asiaa ja jos joku vastaa, toivon, että siihen ei keskitytä. Sen sijaan osaako joko avata tätä ekumeenista avointa ehtoolliskäsitystä?

    Ilmoita asiaton kommentti