Englantilaisista lapsista vain 11 prosenttia kastetaan Englannin kirkon jäseneksi

Vain 11 prosenttia syntyneistä lapsista kastettiin Englannin kirkon jäseniksi vuonna 2015. Englannin kirkon lokakuun lopussa julkaisemien tilastojen mukaan joka viikko kirkoissa järjestettiin tuhannet häät, kahdet tuhannet ristiäiset ja kolmet tuhannet hautajaiset.

Tarkkoja lukumääriä kirkossakävijöistä ei ole, mutta jos jokaiseen juhlatilaisuudessa olisi ollut 50 osallistujaa, tekisi se 300 000 viikoittaista kävijää ja yli 15 miljoonaa kirkkovierasta vuodessa.

Englannissa 2,5 miljoonaa ihmistä kävi jouluna kirkossa ja pääsiäisenäkin jumalanpalvelukseen otti osaa 1,3 miljoonaa henkilöä. Juhlapyhien aikana kirkossa käyneiden osuus on pienentynyt, mutta tilastoihin voivat vaikuttaa esimerkiksi juhlapyhän sijoittuminen tietyksi viikonpäiväksi sekä sääolosuhteet.

Viime vuosikymmenen aikana Englannin kirkon jäsenten jumalanpalveluksissa käynnit ovat harvenneet noin 10–15 prosenttia. Sama trendi näkyy tilastojen mukaan myös vuonna 2015. Vuosittainen lasku Englannin kirkon kävijämäärässä on kuitenkin ollut vain noin prosentin luokkaa. Merkittäviä laskuja kirkon tilastoissa näkyy muun muassa kastettujen vastasyntyneiden määrässä. Vielä vuosina 2005–2012 kastettuja oli vuosittain yli 80 000, mutta vuonna 2015 enää alle 70 000.

Englannin kirkon arkkipiispankanslian pääsihteeri William Nye kertoo tiedotteessa toivovansa, että Englannin kirkko kasvaisi. Hänen mukaansa kirkko on avoin kaikille ja tuottaa yhteistä hyvää. Pääsihteeri Nye sanoo tulevaisuuden olevan toiveikas, koska kirkon perustana on rakkaus Jumalaan ja lähimmäisten hyväksi toimiminen.

Englannissa asuu noin 53 miljoonaa ihmistä, joista vähän vajaa puolet eli noin 26 miljoonaa kuuluu Englannin kirkkoon.

Suomen 5,5 miljoonasta asukkaasta kirkkoon kuului vuoden 2015 lopussa 3,9 miljoonaa eli 72,9 prosenttia asukkaista. Suomessa kirkon jäseniksi kastettiin vuonna 2015 melkein 70 prosenttia syntyneistä lapsista.

Kuva: Marek Bernat / Freeimages. Canterburyn tuomiokirkko on yksi Englannin vanhimmista kirkoista.

Lue myös:

Englannin kirkon piispa kertoi julkisesti homoseksuaalisuudestaan

Englannin kirkko hakee etnisten vähemmistöjen edustajia papeikseen

Englannin kirkko pohtii: Ei enää pakollisia jumalanpalveluksia sunnuntaisin

Edellinen artikkeli”Luottamus siihen, että minusta voi tulla mitä vain, uhkaa murentua”
Seuraava artikkeliTampereen tuomiokirkkoseurakunta ilmaisi myönteisen kannan sateenkaarivihkimisiin

Ei näytettäviä viestejä