Ennakkoarvio: Kirkon jäsenmäärän lasku hieman edellisvuotta alhaisempaa

Kirkon tutkimuskeskus ennakoi kirkon jäsenmäärän laskevan edelleen tasaisesti. Kirkosta eronneiden määrä vuonna 2019 jää hiukan edellisvuotta alhaisemmaksi.

Eronneiden määrän arvioidaan olevan noin 54 000, kun se vuotta aiemmin oli noin 58 000. Kirkkoon liittyjien määrä pysyy arvion mukaan suunnilleen samana kuin vuonna 2018 ollen runsaat 16 000.

Vuoden aikana kastettujen määrän ennakoidaan edelleen laskevan. Kasteen vuoden 2019 aikana saa noin 28 500 alle yksivuotiasta lasta. Kuolleiden määräksi ennakoidaan viime vuoden vastaavaa lukua, joka oli noin 44 000.

Arvioiden perusteella kirkon jäsenmäärä on vuoden 2020 alussa noin 3 795 000, mikä vastaa hieman alle 69 prosenttia väestöstä. Vielä 1.1.2019 kirkon jäsenyys oli 69,7 prosentilla suomalaisista.

Vuoden 2019 vahvistettu kirkon jäsenmäärä saadaan tammikuun 2020 loppuun mennessä, kun seurakunnat syöttävät kaikki joulukuun jäsentiedot kirkon jäsentietojärjestelmään.

Kuva: Olli Seppälä. Kirkon musiikkijuhlien ulkoilmamessu Senaatintorilla Helsingissä 2017.

Lue myös:

Kirkkoon kuuluu nyt alle 70 prosenttia suomalaisista – kasteiden määrä laski syntyvyyttä enemmän

Kommentti: Uskonnollisten yhteisöjen jäsenmäärät hiipuvat kautta linjan – mutta poikkeuksiakin on

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliOulun hiippakuntaan viisi uutta rovastia ja kaksi director cantusta
Seuraava artikkeliUusi ohjeistus: Katolinen kirkko ei enää salaa hyväksikäyttöön liittyviä asiakirjoja

Ei näytettäviä viestejä