Ensitreffit alttarilla -asiantuntija: Järjestetyissä avioliitoissa ei mitään ongelmaa

Jason Lepojärvi on Ensitreffit alttarilla -sarjan uusi asiantuntija

Ensitreffit alttarilla -sarjan kolmas tuotantokausi käynnistyy AVA-kanavalla ensi syyskuussa.

Yksi ohjelman uudesta asiantuntijakaartista on suomalais-kanadalainen teologian tohtori, rakkaustutkija Jason Lepojärvi. Hän ja ohjelman kaksi muuta asiantuntijaa valitsevat kuudelle sinkulle puolison. Sinkkupari avioituu samoin tein, ensimmäisillä treffeillä.

– Jos länsimaissa ensin tavataan, sekstaillaan, muutetaan yhteen, hankitaan koira ja sitten ehkä vietetään takahäät, ohjelma kääntää kaiken toisinpäin. En näe järjestetyissä avioliitoissa mitään ongelmaa. Nyt ei, kuten historiassa, yritetä hyvitellä Puolan kuningasta naittamalla hänelle tytärtä, vaan ihan aidosti koetetaan hakea ihmisille sopivat kumppanit.

Oikeastaan Lepojärven mukaan mitään "sitä yhtä ja oikeaa" ei ole olemassakaan.

– Parisuhteen haaste on löytää joku sopiva tai joku hyvä. Voimme luoda hyvät lähtökohdat ja jatkaa asiantuntijoina heidän rinnallaan olemista ja kulkemista. Olemme pyrkineet valitsemaan tyyppejä, joilla on aika realistinen rakkauskäsitys ja kova sitoutuneisuus. Vastuu on kaikesta huolimatta näillä pareilla, Jason Lepojärvi toteaa.

Kari otti jo isoimman kritiikin vastaan

Toisin kuin ohjelman kahden ensimmäisen kauden asiantuntija Kari Kanala, teologi Jason Lepojärvi ei ole pappi. Lepojärvi korostaa myös, että ohjelmaan ei ole haettu korvaajia edellisille asiantuntijoille vaan ihan uudenlaisia tyyppejä.

– En ole uusi Kari. Konsultoin kyllä Karia ennen ohjelmaan lähtöä. Kuulin vain pelkkää positiivista, se rohkaisi lähtemään. Mitä tulee paheksuvaan palautteeseen, luulen, että Kari otti siinä jo suurimmat osumat, mikä helpottaa minun saapumistani areenalle huomattavasti.

Ohjelman kolmannelle kaudelle haki peräti 600 sinkkua..

– Parit on valittu ja he ovat menossa naimisiin tänä kesänä.

Kuvauksista Lepojärvi ei kerro kovin tarkkaan, mutta ilmeisesti ne ovat alkaneet tai alkamassa.

– Sen verran voin sanoa, että olen muuttamassa itse heinäkuun lopulla Kanadaan.

Oxfordin yliopiston tutkija Lepojärvi kertoo perheensä tulleen kuudeksi kuukaudeksi Suomeen toisen tyttären syntymän vuoksi.

– Asumme Porvoossa puoli vuotta. Tämä pyyntö Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan tuli ihan puskista. Kuusi viikkoa harkitsin ja mietin plussia ja miinuksia parien, itseni, yhteiskunnan ja kirkon kannalta. Lopulta päätin ottaa riskin. Katsotaan sitten jälkiviisaana, kannattiko se. Tykkään ohjelman konseptista aidosti.

"Tuota kysymystä en kommentoi vuoteen"

Kotimaa24:n lukijat saattavat muistaa Jason Lepojärven uutisesta, jossa kerrottiin hänen kosineen tyttöystäväänsä Helsingin yliopistossa. Lepojärvi oli tuolloin luennoimassa teologisessa tiedekunnassa lempiteemastaan eli rakkaudesta. Kosinta tallentui videolle ja se on YouTubessa.

Väitöskirjassaan Lepojärvi valottaa yhden 1900-luvun vaikutusvaltaisimman kirjailijan C. S. Lewisin (1898–1963) näkemyksiä rakkauden teologiasta.

Jason Lepojärvi luonnehtii olevansa sydämeltään helluntailainen, opillisesti ja älyllisesti katolilainen ja paperilla luterilaisen kirkon jäsen.

– Teologiset jutut ja teologin koulutus varmasti välittyvät ohjelmassa jollakin tavalla.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa on kolmannellakin kaudella vain nais-mies-pareja. Miten Lepojärvi opillisesti katolilaisena suhtautuisi siihen, jos mukana olisikin saman sukupuolen pareja.

– Olen päättänyt, että seuraavan vuoden ajan en kommentoi tuota kysymystä ollenkaan. Olen pistänyt sen jäihin ja keskityn ohjelman puitteissa vain naisten ja miesten välisiin suhteisiin, hän vastaa.

– Mediamaailma on aika liberaali, mitä tulee seksuaalieettisiin juttuihin. On ollut ilo tehdä työtä johdonmukaisten liberaalien kanssa eli sellaisten, jotka suvaitsevat myös ei-liberaalia. Olen semi-konservatiivi, minut on pyydetty ohjelmaan omana itsenäni. Kanava osoitti suurta rohkeutta pyytäessään.

"Naisilla ja miehillä sisäsyntyistä intressieroa"

Twitter-tilillään Lepojärvi on juuri käynyt keskustelua norjalaisesta Brainwash-dokumentista.

Ohjelman teema on sukupuolten välinen tasa-arvo.

– Dokkarin perusteella sukupuolitutkimus otti Norjassa kovan osuman näyttäytyessään kovin ideologisena ja faktat ohittavana. Dokumentissa nimittäin esiteltiin tutkimuksia, joiden mukaan mitä enemmän naisilla on valinnan varaa yhteiskunnassa, sitä sukupuolittuneemmin he valitsivat ammattinsa.

– Naiset hakivat hoiva-aloille, miehet insinöörialoille. On mielenkiintoista, miksi näin käy. Intiassa, Kiinassa ja muualla, missä ei kovin paljon ole ammatillista valinnanvaraa, naiset ottavat vastaan, mitä työtä saavat.

Mikä sitten Lepojärven mukaan selittää dokumentin väitteitä?

– Yksi vahva selittäjä on, että naisilla ja miehillä on hienoa sisäsyntyistä intressieroa. Biologiaa ei voi täysin sivuuttaa, kaikki ei palaudu kulttuuriin.

Katsooko hän siis, että naiset ovat Venukselta ja miehet Marsista?

– Molemmat ovat Tellukselta. En halua sanoa mitään typerää, yksinkertaistavaa. Jos sanoo mitään sukupuolten välisistä eroista, se on niin kuin matopurkkia avaisi. Yritän olla maltillinen ja muistaa asian monisyisyyden. Naisten ja miesten sukupuoli-identiteetti nousee biologisista, kulttuurisista ja persoonallisista tekijöistä. Se ei palaudu vain yhteen, mutta mitään näistä ei saa ohittaa.

Lepojärven mielestä Ensitreffit alttarilla -ohjelman hakijoissakin tietyt nimenomaan naisiin ja miehiin tai naiseuteen ja miehuuteen liittyvät erot nousivat esiin.

– Ne eivät siis katsoneet niinkään sitä, onko hakija kaupungista vai maalta, koulutettu vai ei-koulutettuja tai minkä ikäinen hän on.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Jason Lepojärvi oppi väitöskirjaa tehdessään, millainen on hyvä rakastaja

Väitös: C. S. Lewisille rakkaudella oli monta merkitystä

"Kirosanojen historialliset juuret ovat vahvasti uskonnossa"