Esikoislestadiolainen herätysliike pelkää jakautumista

Esikoislestadiolaisten rukoushuone Helsingin Puistolassa

Esikoislestadiolaiset ry piti lauantaina Helsingissä poikkeuksellisen ylimääräisen kokouksen. Kokous pidettiin, koska yli 800 yhdistyksen jäsentä eli noin kymmenesosa jäsenistöstä oli sitä yhdistyksen sääntöjen mukaisesti vaatinut.

Kokouspaikka oli esikoislestadiolaisten Puistolassa sijaitseva rukoushuone, jonne oli saapunut parituhatta ihmistä. Kahdeksan tuntia kestäneessä kokouksessa oli tarkoitus puhua esikoislestadiolaisuuden sisällä kehittyneestä sakramenttiseparatismista. Lopulta kokous kuitenkin äänesti yhdistyksen hallituksen esityksestä ainoastaan siitä, kuuluuko sakramenttien kaltaisesta asiasta päättäminen lainkaan yhdistyksen kokoukselle.

Hallituksen kanta voitti äänestyksessä selvästi. Sen mukaan sakramenttiasioista päättää ainoastaan esikoislestadiolaisuuden "hengellinen hallitus" eli Ruotsin Lapin vanhimmat ja kotimaan sananpalvelijat. Hallituksen esityksen mukaisesti äänesti 1 243 yhdistyksen jäsentä. Vajaat 600 äänestänyttä olisi halunnut, että jäsenistöllä olisi oikeus päättää sakramenttikysymyksestä. Kaikkiaan ääniä annettiin noin 1 800.

Sakramenttiseparatismi jakaa liikettä

Asian taustalla on tilanne, johon esikoislestadiolainen herätysliike on viimeksi kuluneen vuoden aikana joutunut.

Viime talven aikana aloittivat eräät esikoislestadiolaiset maallikkosaarnaajat eri puolilla Suomea maallikkojen toimittamien ehtoollishetkien pitämisen. Eräät heistä ovat myös kastaneet lapsia. Sakramenttiseparatismi on muuttunut puheista todeksi. Jo useita vuosia sitten ovat Ruotsin esikoislestadiolaiset alkaneet toimia samoin.

Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen ja kirkkojärjestyksen mukaan sakramenttien jakaminen on yksiselitteisesti papin tehtävä. Esikoislestadiolaisessa liikkeessä ei kuitenkaan ole käytännössä mukana pappeja.

Sakramenttien ottamista omien maallikkosaarnaajien haltuun on liikkeessä perusteltu kirkon maallistumisella ja sillä, että esikoislestadiolaiset eivät enää entiseen malliin saisi kansankirkon miespappeja palvelemaan kirkkopyhissään ja itseään koskevissa kirkollisissa toimituksissa.

Monet piispat ovat jyrkästi tuominneet sakramenttien haltuun ottamisen kirkon tunnustuksen ja kirkkojärjestyksen vastaisena. Asia jakaa myös esikoislestadiolaista herätysliikettä.

Esikoislestadiolaisuudessa on huono keskustelukulttuuri

Leipätyönsä ohessa Esikoislestadiolaiset ry:n pitkäaikaisena sihteerinäkin palvellut, eläkkeellä oleva lahtelainen juristi, varatuomari Eljas Waltari käytti Helsingin-kokouksessa aloituspuheenvuoron. Siinä hän esitti sakramenttiasian päättämistä yhdistyksen kokouksessa sen merkittävyyden vuoksi.

Kokouksen jälkeen Waltari kuuluu asian saaman käänteen vuoksi pettyneisiin herätysliikkeen jäseniin. Hän on kriittinen kokouksen ilmapiiriä ja läpi viemistä kohtaan.

– Kokouksen asetelma oli jännitteinen. Ei tällaista ollenkaan saisi olla. Tämä oli kuin puoluepolitiikkaa pahimmillaan. Jäsenyydetkin tarkastettiin poikkeuksellisen tarkasti, jo ovilla. Aikaisemmin vuosikokouksen alkaessa on vain pyydetty ei-jäseniä poistumaan.

– Ylipäätään keskustelu Helsingissä ei ollut avointa, eikä viiden minuutin puheenvuororajaa kunnioitettu. Kokouksen puheenjohtaja ei puuttunut edes puolen tunnin mittaisiin hallitusta tukeviin, saarnanomaisiin esityksiin hengellisestä hallituksesta, Waltari valittelee.

Waltari kertoo todenneensa kokouksen lopussa yhdistyksen puheenjohtajalle Seppo Karhulle olevansa surullinen kokouksen vuoksi, ja että päätökset johtavat liikkeen syvään kriisiin.

– Puheenjohtaja totesi, ettei hänkään tästä iloinen ole.

Waltarin mukaan kokouksen vähemmistöön jääneet eivät saaneet minkäänlaista ymmärtämystä osakseen.

– Joku vanha ystävä sanoi minulle, että "älä lähde minnekään", siis liikkeestä. Minä vastasin, että enhän minä ole lähdössä, vaan te toiset olette lähdössä uusille teille. Me konservatiivit pysymme vanhalla kannalla. Mutta näin asia kansanliikkeessä helposti tulkitaan, eli että me vanhakantaiset olemmekin niitä separatisteja, Waltari sanoo.

"Hengellisestä hallituksesta puhuttu voimallisesti vasta viimeiset 20 vuotta"

Waltari tuntee hyvin oman herätysliikkeensä retoriikan ja sanojen merkitykset. Silti hän ihmettelee "hengellisen hallituksen" vallan perusteluja.

– Siihen olisin odottanut vastausta. Sanaa "hengellinen hallitus" on liikkeessä voimallisemmin käytetty vasta viimeisten 20 vuoden aikana. Ongelma on se, että säännöstö ei meitä siinä ohjaa. Oikeasti meiltä esikoislestadiolaisilta puuttuu vanhimmisto. Joillakin paikkakunnilla tosin opetetaan, että sen muodostavat Lapin vanhimmat tai lähetysmiehet, Waltari sanoo.

Liikkeen kriisi näkyy Waltarin mielestä myös siinä, että varsinkin nuorten jäsenten suhde luterilaiseen kirkkoon on nykyisin löyhä. Vanhemmissakin on paljon niitä, jotka eivät osallistu kirkon toimintaan.

– Olen paheksunut sitä, että kirkkoa meillä kyllä arvostellaan – onhan siihen toki usein syytäkin – mutta siellä ei välttämättä juurikaan käydä. Kahdeksas käsky kuitenkin vaatii, että lähimmäisen, myös kirkon, erheet selitetään parhain päin.

Waltari suree liikkeensä keskustelukulttuurin tilaa. Se johtaa eri paikkakunnilla tehtäviin irtiottoihin.

– Ehtoollisia vietetään ja lapsia kastetaan omatoimisesti. Se johtaa myös epäloogisuuksiin. Miksi ei hyväksytä luterilaisen papin kastetta, vaikka kuitenkin halutaan liittää maallikon kastama lapsi seurakunnan jäseneksi? Jos kirkko kerran on elävyytensä menettänyt, miksi siihen pitäisi liittyä?

Herätysliike on nyt tienhaarassa

Eläkkeellä oleva hämeenlinnalainen diplomi-insinööri Aulis Ansaharju on esikoislestadiolainen sananpalvelija. Hän lukeutuu myös niihin, jotka eivät kannattaneet hallituksen esitystä Helsingin-kokouksessa. Sakramenttien käyttöön otto on hänestä niin suuri asia, että se pitää voida päättää suuren yksimielisyyden vallitessa.

Ansaharju korostaa kuitenkin, että kaikesta huolimatta kokouksessa loppujen lopuksi sittenkin väittelivät asiat, eivät ihmiset.

Helsingin äänestystulos kuvaa Ansaharjun arvion mukaan keskimäärin herätysliikkeen valtakunnallista jakautumista sakramenttiasiassa. Esikoislestadiolaisuus on hänestä ylipäätään nyt eräänlaisessa tienhaarassa. Tilanne on hänestä poikkeuksellinen.

– Näin suurta ravistelua ei herätysliikkeessä ole koettu kymmeniin vuosiin. Kyse on siitä, pysyäkö kirkon sisäisenä herätysliikkeenä vai lähteäkö selkeästi vapaakirkolliseen suuntaan. Tämä kysymys tiivistyy sakramenttikäytäntöön. Aletaanko toimittaa kasteita ja ehtoollisia maallikkovoimin omilla rukoushuoneilla kirkkojärjestyksen vastaisesti? Vai pysytäänkö 150 vuotta jatkuneessa käytännössä, jossa sakramentit saadaan kirkolta?

Ansaharju oli odottanut, että Helsingin-kokouksessa voitaisiin puhua avoimesti sakramenttiasiasta ja kaikki saisivat sanoa mielipiteensä.

Tässä suhteessa tilaisuus täytti odotukset. Odotusten mukaista oli myös, että sakramenttien "omiin käsiin ottamista" vastusti lähes kolmannes kokousväestä. Kokouksessa ei tullut ratkaisua peruskysymykseen, vaan keskustelu aiheesta jatkuu. Seuraava tilaisuus asian käsittelyyn toteutunee kesällä, kun pidetään liikkeen vuosikokous ja kun Ruotsin Lapista tulee liikkeen vanhimmistoa Suomeen lähetysmatkalle, Ansaharju pohdiskelee.

Liikkeen ulkopuolelta katsoen voisi ihmetellä sitä, että esikoisten joukossa ei ole opillisiin kysymyksiin perehtyneitä liikkeen omia teologeja.

Ansaharju myöntää, että yliopistosta valmistuneita teologeja liikkeessä ei juuri ole. Sakramenttikysymyksen ratkaisu ei ole silti kiinni hengellisen osaamisen puutteesta.

– Liikkeessä ammennetaan hengellinen ruoka hyvinkin uskollisesti Jumalan sanasta. Lutherin oppi on tunnustuksen pohjalla ja opetus noudattelee Laestadiuksen ja hänen seuraajiensa opetuksia. Lisäksi piispojen teologiset perustelut on saatu ja ne tunnetaan.

Vaikeus on Ansaharjun mukaan siinä, että muutosta haluavat tahot eivät pidä kirkon teologeja kaikilta osin uskottavina, koska heidän kaitsennassaan kirkko on antautunut ajan tuulien vietäväksi ja ajautunut opetuksessaan sivuun Jumalan sanan perustukselta.

– Esimerkiksi otetaan naispappeus ja liberaali suhtautuminen samaa sukupuolta olevien liittoihin sekä myönnytykset ekumeenisissa keskusteluissa muiden kristillisten kirkkokuntien kanssa.

Muutosta vastustavat pitävät Ansaharjun mielestä tärkeänä, että puolustetaan kirkon Raamatun, vanhan kirkon uskontunnustusten ja luterilaisten tunnustuskirjojen mukaista tunnustusta ja taistellaan kirkon sisällä puhtaan opin puolesta.

– Näin siitäkin huolimatta, että kirkossa ja sen elämässä on herätysliikkeen näkökulmasta suuria puutteita. Tämä on velvollisuutemme kirkon jäseninä. Tätä ei voi kuitenkaan toteuttaa, jos sakramenttikäytännön takia ajaudutaan kirkon ulkokehälle tai sen ulkopuolelle. Tässä on omasta näkökulmasta katsottuna ongelman ydin ja alussa mainitsemani tienhaara, Aulis Ansaharju sanoo.

Liikkeen jakautuminen näyttää ilmeiseltä

Kokouksessa mukana olleen hollolalaisen it-ammattilaisen Tapani Ihalaisen mukaan jo ennen ylimääräistä kokousta monet ihmettelivät, miksi kokouspaikkana onkin Helsinki. Herätysliikkeen "pääpaikkakunnan" Lahden rukoushuoneen tilat olisivat olleet isommat, ja Lahti olisi maantieteellisesti Helsinkiä keskeisempi.

Ihalainen itse on asiassa hieman skeptinen.

– Hallitus on varmaankin nähnyt, että Helsinki on heidän vahvaa aluettaan ja kyseiselle päivälle oli myös ympätty herätysliikkeen nuorten ilta alkavaksi klo 17 samassa Helsingin rukoushuoneessa. Itse kokoushan loppui sitten vasta illalla klo 20 jälkeen.

Ihalaisen mukaan sakramenttien omaan käyttöön ottamista kannattavat sananpalvelijat olivat kehottaneet nuoria osallistumaan ylimääräiseen kokoukseen sankoin joukoin ja puolustamaan lähetysmiehiä. Ihalaisen mukaan nuoret eivät kuitenkaan aina olleet selvillä siitä, mistä ja kuinka vakavasta asiasta pohjimmiltaan on kyse.

– Kuulin sattumalta episodin kaupan kassalla. Olin lähtenyt noutamaan purtavaa, kassalla kuulin takana olevilta nuorilta tytöiltä: "Nyt siellä alkaa". "Mikä alkaa?" "No en minä tiedä, mutta sinne on mentävä nyt nopeasti." Tästä tiesin, että äänestys alkoi, Ihalainen toteaa.

Toisaalta hänen mielestään oli hyvä, että nuoria oli paljon paikalla. Näin heille tarjoutui myös mahdollisuus saada oikeaa tietoa tilanteesta.

Ihalaisen mielestä kokous oli siinä mielessä hyvä, että kaikille selvisi, miten kaukana toisistaan osapuolet ovat.

– Samalla se tarjosi laajalle joukolle mahdollisuuden kuulla, mitä kulisseissa hallituksen ja johtamisen kaapanneen lähetysmiesten toimesta on tehty. Tilanne on nyt sellainen, että liikkeen jakautuminen näyttää kyllä ilmeiseltä, Ihalainen sanoo.

Hän lisää, että "vain maanjäristys" voisi enää aiheuttaa sen, että liikkeen sakramenttiseparatistinen linja perääntyisi.

Ihalainen pahoittelee oman herätysliikkeen tilannetta. Nyt kehkeytynyt kiista koskee aivan uskon ydinasioita.

– Kun puhumme sakramenteista, olemme Raamatun ytimessä. Kyse on pelastukseen liittyvistä asioista. Mitä tärkeämpää voit Raamatusta löytää? Kyse on Jeesuksen sovintoveren voimasta. Ristiinnaulitusta ja ylös nousseesta Kristuksesta, Tapani Ihalainen toteaa.

Maallikkojen toimittamat ehtoolliset ja kasteet jatkuvat

Esikoislestadiolaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja, Pohjois-Karjalan Kontiolahdella vaikuttava Seppo Karhu tiivistää Helsingin-kokouksen sanomalla, että näkökantoja oli puolesta ja vastaan.

– Täytyy sanoa, että varsin kärkeviäkin puheenvuoroja oli. Yleisesti ottaen se sujui suhteellisen rauhallisesti. Ennen kaikkea saivat puhua ne, jotka ovat tuoneet esille sitä, että he eivät saa puhua.

Kokouksen äänestyksessä hallituksen kanta voitti selvästi. Puheenjohtaja Karhu, missä esikoislestadiolainen herätysliike tätä taustaa vastaan nyt on?

– Ne henkilöt, joilla oli sakramenttiasiasta erilainen näköala kuin hallituksella, luonnollisesti he ovat huolestuneita ja vähän pettyneitäkin. Minun mielestäni kuitenkin se kanta, joka on suurella enemmistöllä, tuli selkeästi ja rauhallisesti ja asiallisesti esille, Karhu sanoo.

Sen jälkeen kun tämä tilanne oli paljastunut, oli Karhun mukaan nähtävissä että monet ihmiset kokouksessa olivat hyvin helpottuneita.

– Samaa viestiä olen kuullut myös sunnuntaina eri puolilla maata pidetyistä seuroista.

Puheenjohtajana Karhu myöntää, että totta kai on ollut myös päinvastaisia mielipiteitä.

– Tiedän silti, että moni on saanut tässä asiassa selkeyden.

Voiko esikoislestadiolaisuus nyt jakautua sakramenttikysymyksen vuoksi?

– Minun on vaikea siihen ottaa kantaa. Toivon, että sellaista ei tapahtuisi. En minä silti täysin mahdottomana sitä pidä, että kaikki eivät jaksa nyt tulla seuroihin, Karhu toteaa.

Esikoislestadiolaisuutta nyt jakava sakramenttikysymys on ruumiillistunut viime joulukuusta alkaen liikkeen joidenkin maallikkosananpalvelijoiden toimittamissa ehtoollistilaisuuksissa ja myös kasteissa.

Jatkuvatko maallikkojen toimittamat ehtoolliset ja kasteet tällä tietämällä?

– Kyllä jatkuvat. Suurin osa maallikkojemme kastamista lapsista on myös liitetty evankelisluterilaisiin seurakuntiin. Tietääkseni yhdessä tapauksessa ei ole liitetty. Se on johtunut siitä, että naiskirkkoherra olisi itse halunnut sen liittämisen hartaushetkineen toimittaa, mikä taas ei ollut lapsen vanhempien tahdon mukaista, Karhu sanoo.

"Suuri yleisö ei voi päättää hengellisistä asioista"

Helsingin-kokouksessa puhuttiin paljon "hengellisestä hallituksesta". Se tarkoittaa esikoislestadiolaisen herätysliikkeen Ruotsin Lapin vanhimpia sekä liikkeen Suomessa toimivia sananpalvelijoita. Karhun mukaan hengellisen hallituksen päätösvaltaa sakramenttiasiassa kannattavat useimmat Suomessa toimivat liikkeen saarnaajat ja lähetysmiehet, mikä tuli myös Helsingissä pidetyssä äänestyksessä esiin.

Mistä tämä hengellinen hallitus saa valtansa?

– Silloin kun seurakuntien saarnaajat valitaan, suurin vastuu hengellisissä asioissa tulee mukana. Meistä se on raamatullinen järjestys. Se näkyy jo apostolisessa kristillisyydessä ja sitä mekin olemme halunneet noudattaa.

Karhun mukaan ei voida ajatella niin, että suuri yleisö päättää hengellisistä asioista.

– Ne kuuluvat saarnaviralle ja hengelliselle hallitukselle. Liikkeen jäsenistön enemmistö haluaa näin.

Ellei näin olisi, Karhun mukaan silloin äänestystuloksilla voitaisiin enemmistöpäätöksillä päättää opista ja hengellisistä kysymyksistä.

– Näinhän ei voi olla, oppi on muuttumaton. Se on Raamatussa ja on saarnaviran, hengellisen hallituksen tehtävä vaalia sitä.

Puheenjohtajana Karhu ymmärtää vähemmistöön jääneiden tuntoja. Hän toivoo liikkeen pysyvän tässä kriisissä yhtenäisenä.

– Haluaisin sanoa vähemmistöön jääneille sen, että tässä äänestystuloksessa ei ole voittajia ja häviäjiä. Voiton saa ikiaikojen Jumala. Pysytään tämän seurakuntaäidin helmassa, joka on meitä hoitanut, Karhu sanoo omaan herätysliikkeeseen viitaten.

– Jumala on tässä voittanut, ei kukaan muu, Seppo Karhu painottaa.

Kuva: Tapani Ihalainen. Esikoislestadiolaisten rukoushuone Helsingin Puistolassa.

Lue myös:

Kuopion piispalta esikoislestadiolaisille avoin kirje

Esikoislestadiolaiset maallikot kastavat nyt lapsia

Salmi: Joku Suomen piispoista voisi ehkä vierailla Jällivaarassa

Häkkinen: Ei yhteistyötä sakramenttiseparatistien kanssa

11 kommenttia

  • Minun mielestäni hajoamisen pelkääminen ei ole oikea ilmaisu. Ei kai kukaan peloissaan aja asioita siihen malliin, että pitää valita kahdesta ota tai jätä. Toisaalta vanhimmat ovat aina olleet johtoasemassa ainakin vuodesta 1902 asti esikoisuuden piirissä. Tässä tulee esille se, että nämä suhteet ovat henkilösuhteita. Otan maallisen esimerkin: Jos kukaan korkeantason henkilö ei ole saanut kutsua Valkoiseen taloon, niin media epäilee, että suhteet ovat huonontuneet.

    Vanhemmalla ajalla Suomen ja Ruotsin esikoiset pitivät yhteyttä lähinnä kaksi kertaa vuodessa delegaation vierailuin muodossa jouluna ja helluntaina Pohjois-Ruotsiin. Sieltä olivat vastavuoroiset vierailut aina tarvittaessa eli milloin suomalaiset esittivät kutsun tulla vierailulle. Sen lisäksi yhteyttä on pidetty kirjeenvaihdon välityksellä. Vanhat sukupolvet ovat kunnioittaneet kirkkojaan ja esikoisuus on ollut kaikissa pojkoismaissa kirkkojen siäisisä herätysliikkeitä. Tehden työtä samassa hengessä. Perustan siihen on luonut henkilö, joka antoi nimen tälle liikkeelle eli LLL oli Luterilainen pappi kuolemaansa asti. Opetustoimi, joka levitti lestadiolaisuutta toimi alusta loppuun kirkon piirissä ja suojeluksessa.

    Aiemmin siis joulu- ja helluntaiseuroja kuuntelivat paikanpäällä lähinnä vanhemmat saarnaajat ja joku muu luottohenkilö useasti autonkuljettaja. Tieto hengellisistä kannanotoista tuli siis uskottujen mesten kautta ja siten ohjaus ei voinut olla niin yksityiskohtaista. Kun 70-luvulla keksittiin puhelinkuuntelu, niin jokainen sai itse kuulla mitä siellä saarnattiin ja myöskin hengellinen turismi pääsi valloilleen. Kun massat nalkoivat käydä näillä pyhillä paikoilla, niin myös informaatio Suomen oloista monipuolistui ja sai myös ikävää vivahdetta. Monet perhesiteet ovat avanneet kanavia, joita kautta on tapahtuinut tiedonvälitystä tilanteesta.

    Kaikesta tästä on ollut seurauksena se, että juopa esikoisuuden ja kirkon välillä on alkanut kasvaa osan jäsenistön mielissä. Jos ei huomata mitään hyvää, niin pahan valta kasvaa äärettömiin mittoihin ja nyt olemme tämän tulvan äärellä. Tähän on vaikuttanut myös se, että amerikkalainen sovellus on antanut itsekunnioitusta muuten epäitsenäiselle liikkeelle. Jossain vaiheessa on alkanut profiloituminen itsenäiseksi maailmanlaajuiseksi kirkkokunnaksi joilla on vain yksi joto ja kaikkialla samankaltainen menttelyttapa. Kun tälle kehitykkselle on annettu pikkusormi, niin yhteys kirkkoon on tullut vaurioitetuksi ja hurmoksenomainen suhtautuminen omiin ehtoollisiin ayö pois yhteyden palauttamisen mahdollisuuden. Tyytymätön osa, joka on ollut kirkkouskollista saakin nyt sisäisessä keskustelussa konnan roolin ja leimataan eriseuraiseksi. Jatko ei lupa kovin hyvää tehtiimpä asiassa niin tai näin, koska ero rikkoo sukuja jopa perheitä. Jos jatko on yhdessä, niin tätä karvasta juurta ei pystytä ainakaan kahteen sukupolveen repimään pois. Niin pitkävihaista on lestadiolainen kansa, etteivät päähaarat yli sadan vuoden jälkeen tahdo sietää toisiaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ville Hassinen sanoo:

    Ruotsin Lapista tulee liikkeen vanhimpia lähetysmatkalle…

    Ei mitenkään latautunutta sanavalintaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ville Hassinen sanoo:

    Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan papit ovat saarnaviran haltijoita, joiden joukkoon itsekin lukeudun. Esikoislestadiolaisten saarnaajat ovat saarnaajia, mutteivät saarnaviran haltijoita ollenkaan. Tästä termistä olen kyllä Seppo Karhun kanssa eri mieltä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matt sanoo:

      Sinä ja sun virkas. Raamattu on Jumalan Sanaa, sitä minä noudatan mutta en mitään ihmisen raapustamia luterilaisia tunnustus kirjoja. Luther oli Antisemiitti ja kirjoitti kirjan jossa vaati juutalaisia vainottavan niin semmoisen raapustelijan jätän omaan arvottomuutensa, tarinan mukaan Luther kuoli kovissa tuskissa. Miksiköhän? Taisi Genesis toteutua kun siellä sanotaan että se joka Israelia kiroaa ,sen Jumala kiroaa. Yeshua Ha Mashiach Shalom!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Minä ja kirkon virka, ja se virka on Kristuksen itsensä asettama virka. Raamattua siis noudatetaan.

      Kyllä, täysin tunnettu on tuo Lutherin kirja ‘Juutalaisista ja heidän valheistaan’. Sitä kammoksuivat jo Lutherin työtoverit ja se kyllä jätetään omaan arvottomuuteensa. Lutherin opetuksista käytetään paljon muuta kuin tuota kirjaa.

      Kuoliko Luther kovissa tuskissa? Kuka tietää. Saattoi olla. Mahdollisesti hän kuoli sydänkohtaukseen.

      Tämän palstan säännöissä sanotaan selvästi, että kommentointi on sallittu vain omalla nimellä. Sen olet hyväksynyt ostaessa K24-tilauksen. Joten ole hyvä ja vaihda nimimerkkiäsi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pietari Kuittinen sanoo:

    Osa yksillä, kevät kaikilla! Mattu kirjoittelee nimimerkillä. Onko piispalta tai vanhimmilta lupa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Visa kuusikallio sanoo:

    “– Kyllä jatkuvat. Suurin osa maallikkojemme kastamista lapsista on myös liitetty evankelisluterilaisiin seurakuntiin. Tietääkseni yhdessä tapauksessa ei ole liitetty. Se on johtunut siitä, että naiskirkkoherra olisi itse halunnut sen liittämisen hartaushetkineen toimittaa, mikä taas ei ollut lapsen vanhempien tahdon mukaista, Karhu sanoo.”

    Onko nyt siis niin että maalikon kastamat lapset tulevat merkityiksi kastettuina kirkonrekistereihin? Tätä minä ihmettelen kaikkien piispojen kirjoittamien paimenkirjeiden jälkeen.

    Surullinen juttu kaikkiaan. Toimittaja ei muuten tiennyt tai unohti mainita, että useimmat teologiaa opiskelleet miehet ja naiset on erotettu liikkeestä, juuri teologisen ymmärryksensä vuoksi.

    Esikoislestadiolaiset johtajat tuovat mieleeni rikollisten moottoripyöräjengi -johtajien vallankäytön ja moraalin. Ei ole ylärajaa vallan sekoittaman mielen arroganssilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Visa kuusikallio sanoo:

    http://www.sakramentit.fi/wordpress/wp-content/uploads/2015/11/PiispaSeppoH%C3%A4kkisenViestiEsikoislestadiolaisille_STKL_MLI_KM15111813340.pdf

    Tarkistin asian ja itseasiassa ainoastaa piispa Seppo Häkkinen ottaa kantaa kasteen osalta: “kasteen asema olisi epäselvä ja pahimmillaan kastettu lapsi jäisi kirkon yhteyden ulkopuolelle.” Piispa Jari Jolkkosen ja Matti Revon kirjeistä en löytänyt mitään yksityiskohtaista asian osalta.

    Eli kirkon sanktiot jäänevät tilojen eväämisiksi ja paimenkirjeiksi. Katto pysynee siis korkealla edelleen?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapani Ihalainen sanoo:

      Visa: mielestäni kirkko tekee oikein vahvistaessaan maallikoiden oikealla tavalla kastetut lapset Kirkon ja ev.lut kirkon yhteyteen. Kyse on niistä lapsista, heidän tulevaisuudestaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olisihan asiassa ihan järkeviäkin vaihtoehtoja, jos halua olisi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kaikkien tahojen pitäisi katsoa kokonaisuutta. Wanhinten pitäisi vielä kysyä Herralta: Onko tämä liikkeen hajottaminen Hänen tahtonsa? Esikoisten hallituksen pitäisi kysyä Herralta: Päteekö se tarkoituspyhittääkeinot, pätevä metodi. Kirkko voisi keskuudessaan miettiä, jos esikoisuus häipyy sumuun, onko ilo vai menetys?

      Ilmoita asiaton kommentti