Espoon hiippakunta palkitsi Tuusulan seurakunnan – seurakuntakeskus syntyi innovatiivisella yhteistyöllä

Espoon hiippakunnan vuosittain jaettava Yhdessä-tunnustuspalkinto on myönnetty Tuusulan seurakunnalle. Piispa Kaisamari Hintikka myönsi palkinnon tunnustuksena seurakunnan innovatiivisesta yhdessä tekemisestä uuden seurakuntakeskuksen rakentamisessa. Rajat ylittävä yhteistyö oli palkintoperustelujen mukaan projektissa poikkeuksellisen laajaa.

Tuusulan vanha seurakuntakeskus purettiin vuonna 2013. Seurakunta osti Senaatti-kiinteistöiltä vapautuneet Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen rakennukset vuonna 2016.

Hankkeen toteuttamisessa oli mukana seurakuntalaisia, luottamushenkilöitä, seurakunnan viranhaltijoita ja työntekijöitä sekä rakennusalan ammattilaisia ja Tuusulan kunta, Espoon hiippakunnan tiedotteessa kerrotaan.

Tilankäytön suunnittelijana toimi Tuusulan seurakunnan jäsen arkkitehti Klaus Winqvist. Hankkeelle nimitettiin johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimi kirkkoneuvoston jäsen, kiinteistötoimen johtokunnan puheenjohtaja Ilkka Ertimo. Sekä Winqvist että Ertimo tekivät työn seurakuntansa hyväksi omalla ajallaan, tiedotteessa todetaan.

Uudet tilat otettiin käyttöön joulukuussa 2017. Vaikka 5,1 miljoonan euron budjetti ylittyi 0,2 miljoonalla eurolla, kokonaan uuden seurakuntakeskuksen rakentaminen olisi tullut Espoon hiippakunnan mukaan maksamaan kaksi kertaa enemmän.

Vapaaehtoisvoimin ja yhteistyöllä on saatu aikaan nyt runsaan vuoden vilkkaassa käytössä ollut tyylikäs, laadukas ja toimiva seurakuntakeskus, palkintoperusteissa todetaan.

Tunnustuspalkinto jaettiin nyt kolmannen kerran. Palkinnolla halutaan nostaa Espoon hiippakunnassa esiin hyvin toteutettua perustoimintaa ja uusia avauksia, joihin on kuulunut monipuolista yhteistyötä.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Espoon hiippakunnan Yhdessä-palkinto myönnettiin maanantaina SyysMatin Markkinoille

Espoon hiippakunta palkitsi Vihdin seurakunnan: ”Riuttaranta oli enemmän kuin vastaanottokeskus”

Espoon hiippakunta alkaa jakaa uutta palkintoa – kannustaa rikkomaan raja-aitoja

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä

Edellinen artikkeliVakava moite ei ole virallinen rangaistus – hallinto-oikeus jättää Kai Sadinmaan valituksen käsittelemättä
Seuraava artikkeliTavoite nuijittiin pöytään: Kirkosta hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä

Ei näytettäviä viestejä