Espoon piispanvihkimyksessä ei soiteta urkuja


urut205 vihitään Espoon hiippakunnan piispan virkaan Espoon Tuomiokirkossa 12. helmikuuta. Poikkeukselliseksi vihkimysmessun tekee se, ettei siellä soiteta lainkaan urkuja. Sen sijaan kirkossa kuullaan muun muassa kanteleen ääntä.

Syy urkumusiikin puuttumiseen on yksinkertainen: Espoon tuomiokirkossa ei ole helmikuussa urkuja, sillä uudet urut valmistuvat vasta toukokuussa.

Musiikista vastaa kanttori Petri Koivusalo, Espoon hiippakunnan kanttoreista koottu kamarikuoro sekä kuusihenkinen soitinyhtye (kolme kanteletta, viulu, klarinetti ja basso). Koivusalo on säveltänyt ja sovittanut musiikin tilaisuutta varten. Kuoro toimii veisuunjohtajana urkujen ja urkurin sijaan.

Vihkimyksen toimittaa arkkipiispa Kari Mäkinen. Avustajina toimivat piispat Kaarlo Kalliala, Björn Vikström, Andres Põder (Viron ev.lut kirkko), Gregor D. Duncan (Skotlannin anglikaaninen kirkko), Tuulikki Koivunen-Bylund (Ruotsin kirkko), Erling Pettersen (Norjan kirkko) ja Josaphat Shangala (Namibian kirkko). Tanskan kirkon edustus on vielä avoin.

Vihkimysmessu välitetään suorana YLE TV1:ssä ja YLE Radio 1:ssä.

Espoon hiippakunta on perustettu 2004. Sen ensimmäinen piispa Mikko Heikka jäi eläkkeelle 1.2.2012.

Edellinen artikkeliNiinistö: Terveydenhuollosta ei voi tehdä ylihinnoiteltua kauppatavaraa
Seuraava artikkeliKatso ketkä papit tukevat presidenttiehdokkaita

Ei näytettäviä viestejä