Essee: Aasialaisessa teologiassa Jumala loi kaiken harmoniseksi ja Jeesus on luovan hengen ihminen

Kuvitus: Päivi Karjalainen

Aasia on valtavan kokoinen manner. Maapallon maapinta-alasta Aasiaan kuuluu noin 30 prosenttia, ja siellä asuu maailman väestöstä noin 60 prosenttia. Aasia on myös kaikkien suurten maailmanuskontojen kehto, ja nämä uskonnot elävät ja voivat hyvin eri puolilla mannerta.

Kristinusko puolestaan on vähemmistöuskonto lähes kaikkialla Aasiassa. Koko Aasian väestöstä vain noin 12 prosenttia on kristittyjä. Ainoastaan kahdessa Aasian maassa kristityt ovat enemmistönä: Filippiineillä ja Itä-Timorissa.

Lähes kaikkialla Aasiassa kristityt siis joutuvat elämään vähemmistöasemassa rinta rinnan jonkin toisen tai ehkä peräti useamman uskonnon kanssa. Tämä tilanne vaikuttaa siihen, millaisia teologisia kysymyksiä kirkot eri maissa kohtaavat.

Aasian maissa uskonnot näkyvät ja kuuluvat vahvasti. Usein naapuri, ystävä tai jopa tai oman perheen jäsen edustaa eri uskontoa. Uskontojen ja eri tavalla uskovien kohtaaminen onkin jokapäiväistä, ja rauhanomainen rinnakkainelo toisin uskovien kanssa on jokapäiväisen elämän sujumisen kannalta tärkeää.

Moniuskontoinen ympäristö synnyttää myös teologisia kysymyksiä ja haasteita. Näistä yksi tärkeimmistä on kysymys uskontojen ”hyvyydestä, pyhyydestä ja totuudesta”. Jos uskonto tuottaa seuraajassaan hyvää ja kaunista, voiko tämä hyvää tuottava uskonto itsessään olla pahaa? Entä onko ihmisen pelastuakseen välttämätöntä ottaa kaste ja tulla kirkon jäseneksi, vai onko ehkä mahdollista, että toisten uskontojen seuraajat pelastuvat? Moniuskontoisessa ympäristössä tämänkaltaiset kysymykset haastavat kirkkoa ja kirkon lähetystehtävää, missiota. Millainen siis on kirkon tehtävä ja missio moniuskontoisessa Aasiassa?

Pyrkimys harmoniaan on aasialainen tunnusmerkki

Monet aasialaiset teologit ovat etsineet aasialaisen ajattelun tyypillisistä piirteistä välineitä näihin kysymyksiin vastaamiseen. He ovat tuoneet näitä piirteitä vuoropuheluun Raamatun ja kristinuskon tärkeimpien opetusten kanssa. Yksi tyypillinen aasialaisen ajattelun piirre ja jopa ”aasialaisuuden” tunnusmerkki on pyrkimys harmoniaan.

Harmonian etsiminen välttää vastakkainasetteluja ja tunnustaa myös sen, että totuus ei aina ole mustavalkoinen. Toisin kuin länsimainen totuuskäsitys, jossa totuutta pidetään yleensä ehdottomana: jos A on totta, niin B ei voi olla totta. Aasiassa on helpompi ajatella, että mikäli A on totta, niin myös B voi olla ainakin osittain totta. Harmonia siis välttää sitä, että joku pääsee sanomaan viimeisen sanan, sillä tällaisen jälkeen ei ole tilaa etsiä täydempää ymmärrystä. Pyrkimys harmoniaan tekeekin tilaa uusille ja erilaisille näkökulmille. Erilaisilla uskonnoilla ja vakaumuksilla on tilaa elää ja toimia vapaasti.

Aasialaisessa teologiassa myös Jumalan luomistyötä voidaan kuvata harmonian käsittein. Jumala loi kaiken harmoniseksi, tasapainoon. Jeesuksen työ voidaan nähdä harmonian viitekehyksessä: Jeesus tuli palauttamaan ja korjaamaan rikkoutuneen harmonian. Näin harmonian käsitteestä rakentuu silta Raamatun kielen ja aasialaisen mielenmaiseman välille. Kyseessä on aidosti aasialainen tapa ja pyrkimys luoda paikallista, kontekstuaalista teologiaa. Näin harmoniasta tuleekin teologian tekemisen yksi keskeinen tulkintahorisontti.

Ajateltaessa toisia uskontoja harmonisessa viitekehyksessä on helpompaa tunnustaa, että toisen ihmisen uskonnossa on ”hyvää ja totta”, jotka voidaan ymmärtää Paavalin galatalaiskirjeessä sanoittamiksi Hengen hedelmiksi.

Ystävällinen ja kiinnostunut suhde toisiin uskontoihin ja toisin uskoviin tarkoittaa myös, että kristityt voivat oppia toisista uskonnoista. Esimerkiksi rukouselämän kohdalla toisen uskonnon tapoihin tutustuminen voi rikastuttaa omaa hengellistä elämää. Jos näin on, mitä tapahtuu kirkon lähetystehtävälle, Kristuksen evankeliumista todistamiselle?

Aasian katolisten piispojen federaatio vastaa tähän haasteeseen mielestäni oivaltavasti: evankeliumi Jeesuksesta on suurin lahja, jonka kirkko Aasiassa voi välittää. Kirkon tehtävä, missio, on jakaa tätä lahjaa sanoin ja teoin. Kirkon lähetystehtävä siis säilyy, mutta kuvatessaan kirkon ja kristityt pyhiinvaelluksella olevaksi kansaksi, nämä piispat tunnustavat, että täydellinen totuus ei ole kirkon hallussa. Kirkko kuuntelee herkin korvin myös muiden uskontojen viisautta ja oppii tuosta viisaudesta. Niinpä kirkon mission Aasiassa on välttämättä oltava dialogista missiota.

Aasialainen kieli on kuvailevaa ja kertoo tarinoita

Jeesus ei ole länsimaiden yksityisomaisuutta. Kristinuskoa voidaan sanoittaa aasialaisin kielin ja aasialaisissa kulttuureissa helposti ymmärrettävällä tavalla. Tällainen teologia ottaa vakavasti Aasian konteksteista, erityisesti uskonnoista, kulttuureista ja jokapäiväisen elämän keskeltä nousevat kysymykset teologisen ajattelun ja työskentelyn materiaaliksi.

Näin tehden halutaan vähentää riippuvuutta länsimaisten teologioiden vahvasta vaikutusvallasta. Länsimaissa kirjoitetun teologian arvoa ei kielletä, mutta samalla on oivallettu, että myös läntinen teologia on syntynyt osana länsimaiden historiaa ja kulttuureja. Tällaisena läntinenkin teologia on kontekstuaalista teologiaa.

Monet aasialaiset teologit ovatkin kysyneet, voisiko esimerkiksi kirkon pitkän historian aikana syntyneille Kristusta koskeville määrittelyille löytää ilmaisuja, jotka sopivat paremmin aasialaisiin konteksteihin. Kirkon vanhaa opin muodostusta ei kielletä, mutta samalla tunnustetaan, että niissä kiteytynyt sanamuoto on usein vaikea välittää kulttuureissa ja konteksteissa, joissa tällainen, usein filosofinen, kielenkäyttö on vierasta.

Tällainen näkyy esimerkiksi myös lännen kirkon liturgisessa kielessä, jota on kuvattu termillä ”roomalainen vakavuus, karuus” (sobrietas romana). Siksi onkin haluttu luoda esimerkiksi sellaisia ehtoollisrukouksia, joissa käytettäisiin paikalliselle kielelle ja kulttuurille ominaisia ilmauksia sanatarkan läntisen liturgian käännöksen sijasta.

Aasialainen kieli käyttää kuvailevia ilmaisuja ja kertoo tarinoita. Niinpä puhuessaan Jeesuksesta Aasian katoliset piispat käyttävät seuraavia ilmaisuja: Jeesus on luovan Hengen ja sisäisen eheyden ihminen, Jumalan ystävä, harmonian tuoja, köyhien ystävä, parantaja ja vapauttaja, rohkea profeetta, kärsivä kumppani, kuoleman voittaja sekä oman Henkensä yhteyteen kutsuva. Tällaisten sanojen kautta kuvataan Jeesusta, joka on lähellä ihmisiä näiden jokapäiväisessä elämässä.

Aasiassa tehdään kiinnostavaa kontekstuaalista teologiaa. Vanhastaan teologisen ajattelun suunta on ollut lännestä ja pohjoisesta kohti itää ja etelää. Kristinuskon painopisteen siirryttyä jo pois vanhan kristikunnan alueilta lännestä globaaliin etelään myös täällä vanhan kristikunnan alueella olisi viisasta kuunnella tuoreita ääniä idän suunnasta. Näin niistäkin voi tulla osa kirkon yhteistä uskoa ja yhteistä todistusta Kristuksesta.

Jukka Helle

Kirjoittaja on teologian tohtori, jonka väitöskirja käsittelee Aasian katolisten piispojen kontekstuaalista teologiaa.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.