Essee: Niilo Rauhalan Enkeli taivaan -käännöksen hylkääminen oli katastrofi

Kotimaa-lehteen Jyrki Linjaman tekstiin, esseesarjaan:Säveltäjän joulusaarnaKuvitus Päivi Karjalainen

On vaikea havahtua ongelmaan, jos sen äärellä on elänyt pienen ikänsä. Vasta pari vuotta sitten huomasin, millainen ongelma on Enkeli taivaan -virren suomennos. Havahtuminen tapahtui joulukirkossa, Espoon Otaniemen kappelissa.

Virsikirjan uudistaminen 1980-luvulla ei jaksanut kiinnostaa. Osallistuin kirkon jumalanpalveluksiin sanan ja sakramentin vuoksi. Vaikka opiskelin sävellystä, koin silloin, että jumalanpalvelusten musiikki on ammatillisesti mahdotonta aluetta.

Kirkkomusiikin säveltämisestä on sittemmin tullut työni fokus, vähä vähältä. Muutoksen syitä on paljon. Yksi tärkeimmistä on 90-luvulla ilmestynyt uusi raamatunkäännös. Yllättävän paljon merkitystä on sillä, lukeeko sävellettävässä tekstissä sana ”tai” vai ”tahi”, ”valo” vai ”valkeus”. Viestin uskottavuus on monen tekijän summa, eikä kielen elävyys tai tunkkaisuus ole niistä vähäisin. Sillä on paljon merkitystä, paitsi säveltäjän työssä myös jokaisen tavallisessa arjessa.

***

Ongelman havaitseminen voi olla vaikeaa myös siksi, että puuttuu tietoa. Viitisen vuotta sitten luin Eero Huovisen kirjan Enkeli taivaan – rakas jouluvirsi. Siinä emerituspiispa käy läpi jouluvirren koko suomenkielisen käännöshistorian, myöhäiskeskiajalta aina Niilo Rauhalan 1980-luvulla syntyneeseen käännökseen. Huovisen viisas taustoitus avasi alkutekstin rikkautta ja kontekstia, jota tunsin huonosti. Tutustuin lukiessani ensi kertaa Rauhalan käännökseen, jonka ottaminen virsikirjaan 1980-luvulla oli kaatunut sosiaaliseen paineeseen. Totesin lukiessani, että onpa upea käännös: onpa vahinko, ettemme voi sitä laulaa.

Kului taas pari vuotta. Joulukuu 2016 oli minulle työrintamalla rankka. Kirkko-ooppera Kolme kirjettä Laestadiukselle oli raskaimmassa vaiheessa, sen deadlinet alkoivat kiertyä eteen. Oli tärkeää löytää joulunpyhiin tilaa hiljentymiselle ja levolle.

Yksi antoisa puoli oopperaprojektissani oli sen libretto. Mainitun raamatunkäännöksen katkelmat ynnä Michael Baranin ja Anna-Maija Raittilan kynästä lähteneet tekstit olivat oikea säveltäjän paratiisi, rikasta ja kaunista nykysuomea. Tekstien silkka laatu auttoi myös suunnistamaan tarinan synkkien kohtien läpi.

***

No, sitten koitti joulupäivä ja vaelsimme tapamme mukaan Otaniemen kappeliin joulukirkkoon, aamuhämärissä hiljaisen kaupungin läpi. Jumalanpalvelus oli kaunis ja vaikuttava, metsä alttarin lasiseinän takana heräili aamuauringossa, pappi ja kanttori olivat hienosti tehtäviensä tasalla.

Mutta sitten, päivän virsi, Enkeli taivaan. Voi hyvänen aika. Minä raahaudun joulukirkkoon, raskaan oopperasävellyssyksyn uuvuttamana nykyihmisenä. Siellä alan laulaa: ”Miks’ hämmästyitte säikähtäin?” Tunnen yhtäkkiä luissani ja ytimissäni: tämä käännös on kulunut romuksi. Se on varmaan ollut pätevää runoutta sata vuotta sitten. Nyt se on romua, silkkaa tahatonta komiikkaa ja romua.

Muinaisperinteiden harrastaminen voi olla sinänsä sympaattista. Ei niillä kuitenkaan saisi kyykyttää tavallista ihmistä, joka vain yrittää elää elämäänsä.

Tajuan myös syyn siihen, että tällainen tunkkainen nurkkaus on jäänyt Virsikirjaan. Ratkaisu nousi säikähtyneen ja vauhkoontuneen lauman mylvinnästä. Paimenten, eli piispojen ja pappien, olisi pitänyt 1980-luvulla rauhoittaa se lauma eikä taipua sen kiihkon edessä. Jos nelivuotias saa karkkihyllyn luona itkupotkuraivarin, ei silloin sanota, että juu kyllä sinä saat, kyllä isi ostaa. Tai jos sanotaan, hukataan samalla aikuisuus.

***

Kokemukseni Otaniemen joulukirkossa ei syntynyt tyhjästä eikä sattumalta. Herkistyminen oli konstellaatio, jossa oli paljon osatekijöitä.

Eero Huovisen kirja auttoi ymmärtämään, miten raikkaalla tavalla Niilo Rauhalan käännös tavoittaa Lutherin virren puhuttelevuuden. Oma kirkko-oopperaprojektini oli jo yli vuoden ajan merkinnyt kosketusta ensiluokkaiseen kieleen hengellisyyttä artikuloimassa. Kaiken lisäksi olin ajautunut viralliseksi virsisäveltäjäksi (virsi 925c) ja sitä kautta tutustunut kirkon hallintoon. Heinrich Böllin novelli Oispa joulu ainainen on myös ollut minulle tärkeä ymmärryksen avartaja. Böllin teksti (kokoelmasta Tohtori Murken kootut tauot) olisi pitänyt jakaa 1980-luvun virsikirjauudistuksesta päättäneelle kirkolliskokoukselle, taustamateriaaliksi ja kompassiksi.

Kaiken tämän pohjalta syntyi yhtäkkiä oivallus: Rauhalan käännöksen hylkääminen on ollut katastrofi. Suomalaista evankelisluterilaisuutta ankeimmillaan: tiukan paikan tullen tärkeintä on se, ettei tapahdu mitään.

Yksi protestanttisen perinteen hienoimmista virsistä on muuttumassa käyttökelvottomaksi museotavaraksi. ”Miks’ hämmästyitte säikähtäin” – ei tällaiseen ole varaa. Virsi on elänyt vuosisadasta toiseen yhä uusien suomennosten tuoreuttamana. Se on ollut kirkolle tärkeä kontaktipinta suureen joukkoon ihmisiä. Ilmeisesti pitää todeta, että ohi on: tämä perinne ei enää jatku vaan on jätetty vähitellen kuolemaan. Välttämättömiä peruskorjauksia ei enää suoriteta, vaan kaikki saa luhistua omia aikojaan ja sitten unohtua. Ihan vain siksi, että senioreilla olisi mukavaa muistella wanhoja aikoja ja lämmitellä vuonna 1880 (sic) syntyneen käännöksen hiipuvassa hohteessa.

***

Väännetään nyt vielä rautalangasta. Runoilija oli kirkollisverovaroilla palkattu tekemään virrestä nykykielinen suomennos. Hän oli onnistunut työssään erinomaisesti. Sitten kirkon paimenet mitätöivät tämän onnistumisen, sameissa vesissä kalastellen ja populismiin nojautuen. Paimenet muuttuivat ilosanoman tuojista ilosanoman kätkijöiksi (lukuun ottamatta Eero-piispaa).

Vähemmästäkin tällainen riviseurakuntalainen masentuu. On raskasta huomata yhtäkkiä olleensa vuosikymmeniä turhan tyhmentämisen kohteena. Erehdys pitäisi ainakin myöntää, tapahtuneen outous pitäisi tunnistaa. Miksi siitä ei näy merkkejä?

Näin toimivan kirkon ei pidä ihmetellä, kun se huomaa kulttuurisen merkityksensä murenevan (esimerkiksi Kirjamessuilla). Suuntaa pitää tarkistaa: muitakin taiteen ammattilaisia kuin arkkitehtejä täytyy alkaa kohdella kirkon piirissä normaalisti. Ei kölin alta vetäen.

***

Liian moni virsi koki saman kohtalon kuin Enkeli taivaan. Muutama vuosi Virsikirjan jälkeen julkaistiin uusi raamatunkäännös. Runoilija Lassi Nummi osallistui sen muotoiluun sanataiteen ammattilaisena. Tällä kertaa runoilijaa ei jätetty huutelijoiden armoille: ilmeisesti jotain oli opittu. Tästä syystä meillä on kielellisesti ensiluokkainen Raamattu. Se ei ole yhdestä kulmasta pilalla, toisin kuin Virsikirja.

Mylvinnän armoille heittäminen tuo ikävästi mieleen erään meluisan kohtauksen Pilatuksen palatsin pihalla. Joulun tähti näyttäköön suuntaa toisaalle, kutsukoon meitä iloon ja hiljaisuuteen, luovuuteen ja aikuisuuteen!

Kirjoittaja on espoolainen säveltäjä.

Kuva: Päivi Karjalainen

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

12 kommenttia

  • Risto Valtasaari sanoo:

    Onko Rauhalan Enkeli taivaan -suomennos julkaistu jossain muualla, missä siihen voisi tutustua? Voisiko Linjama säveltää sen pohjalta joulumusiikkia? Joku taho voisi ilmoittautua tilaajaksi? Sama, mistä kolumnisti kirjoitta ko. virren suomennoksen osalta, koskee myös sen sävelmää: Säilytettiin mieluummin raskaampi ja tylsempi versio sen sijaan, että oltaisiin otettu käyttöön dynaamisempi, kohotahtinen versio, jollaisena virttä edelleen lauletaan Lutherin kotimaassa. Se olisi tietysti edellyttänyt toisenlaista (Rauhalan?) suomennosta. Muuten, virsikirjasta päätti kyllä kirkolliskokous, eivät piispat. Siis kirkolliskokous, osittain vastoin asiantuntijoista koostuneen virsikirjakomitean ehdotuksia. Eräs virsikirjan uudistustyöhön antaumuksella osallistunut teologi totesikin tuolloin: “Suomessa piti olla virsikirjauudistus.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Salomäenpää sanoo:

      Ja onko vuoden 1984 virsikirjaehdotuksen käännös vielä eri? Siinä kun todetaan vain “Säk. 7 uud. Niilo Rauhala 1982”. Kuka on vastuussa niistä muista poikkeavuuksista?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Väisänen sanoo:

    Sanat pitäisi saada vertailtavaksi. Mutta olen täysin ERI mieltä. Tämä olisi merkinnyt vesittämistä. Vanha käännös ON jopa Lutherin alkuperäistä parempi! – vaikka Huovinen toisin katsookin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Sanoitukset olisi hyvä laittaa esiin, jotta ymmärtäisi, mistä keskustellaan.

    Blogisti: “Muutama vuosi Virsikirjan jälkeen julkaistiin uusi raamatunkäännös. Runoilija Lassi Nummi osallistui sen muotoiluun sanataiteen ammattilaisena.”

    -92 käännös on sujuvampaa suomea kuin edelliset, mutta tekstiuskollisuus entistä heikompaa. Toki, kun käännöksen on tarkoitus tuoda julki luterilaista uskonoppia manipuloimalla alkutekstien sanamerkityksiä ja lisäämällä itse keksittyjä sanoja, niin käännöstä voi pitää onnistuneena.

    Lassi Nummi oli hyvä runoilija. Ei ole ollut hyväksi, jos kielen rakenteet ovat syrjäyttäneet sanoman. Uudistus on ollut suomen kielen uudistamisen osaltakin silti torso, kun on pitänyt säilyttää vanhurskaus, joka ei sano maallikolle mitään. Alkutekstien mukainen käännös on oikeamielinen/oikudenmukainen. Se on selvää suomea, jota alakoululainenkin ymmärtää.

    Kirkon on pakko jatkaa seurakuntalaisten sumutusta vanhurskaudellaan, koska jos käännettäisiin oikein, niin alettaisiin kysyä, mitä vanhurskauttamisoppi tarkoittaa. Minäkin olen kysellyt. Vastausta en ole saanut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Seppälä sanoo:

    Eero Huovinen on käsitellyt vuonna 2012 Enkeli taivaan -virren tietä Suomeen. Tekstistä löytyy näytteitä Rauhalan käännöksestä.

    http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/helsingin_hiippakunnan_piispat/eero_huovinen/puheenvuoroja/?x20117=913049

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Jyrki L,

    terveisiä koko kotiväelle ”täältä jostakin” oheisen linkin kuuluisan kummisedän pienen kummipojan tahdissa…

    https://www.youtube.com/watch?v=0UVUW11FENs

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuomo Valjus sanoo:

    Lutherin jouluvirrestä on Ruotsin kirkon suomenkielisessä virsikirjassa vuodelta 2002 Niilo Rauhalan käännös, joka on hieman muokattu teksti Virsikirjaehdotus 1984 tekstistä: virsi 125 “Tuon teille ilosanoman, nyt Jumalta taivaasta.”Virren teksti seurailee osin myös Ruotsin kirkon ruotsinkielisen virren tekstimuotoa ja on siten hieman erilainen kuin virsikirjaehdotuksen teksti oli. Virren melodian lyhyet kohotahdit asettivat kääntäjälle omat vaatimuksensa, olihan jokaisen säkeistön jokaisen säkeen alkuun löydettävä yksitavuinen, mieluiten yksitavuinen sana. Ja Niilo Rauhala on onnistnut siinä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Harri Ahdesmäki sanoo:

    Linjama yrittää vääntää rautalangasta mikä on nykyisessä sanoituksessa väärin siinä kuitenkaan onnistumatta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkki Piri sanoo:

    Hauska keskustelu. Olin kirkolliskokouksessa hyväksymässä virsikirjaa 1986. Niilo Rauhalan käännös oli mielestäni erittäin hyvä siinäkin mielessä, että lapset ja nuoret ehkä ymmärtäisivät paremmin laulamaansa. En saanut kannatusta uudelle käännökselle. 9. säkeistöön sain yksimielisen muutosehdotukseni läpi: aikaisemmin veisattiin “enk´ (enkä?) unhottaa sua koskaan voi”, nyt enk sai uuden muodon en… ” en uhottaa sua koskaan voi.” Siis jotain minäkin sain aikaan kirkolliskokouksessa! Erkki Piri Eläkerovasti

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkki Piri sanoo:

    Huomasin kirjoitusvirheen uhottaa po. unhottaa

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salla Tyrväinen sanoo:

    Onneksi yleensä Enkeli taivaan -virren yhteydessä myös luetaan Luukkaan toisesta luvusta tuota erinomaista käännöstä, joten tarjottavaa on sekä turvallisuushakuisille, jotka eivät tahtoneet klassikkovirsien sanoitusten uudelleen muokkausta sekä uudistushenkisille, joille käy vuoden 1992 raamatunkäännös. Tosin palvelutalokäynneillä dementikkojen parissa itsekin pyrin lukemaan vanhemmasta käännöksestä. Porua ja pahaa mieltä on ollut ruohonjuuritasolla erityisesti Sua kohti Herrani nykyisestä Käyn kohti Sinua -muodosta, puhumattakaan En etsi valtaa loistoa -variaatiosta virtenä 31, jota lauletaan lähinnä kuriositeettina. Sen sijaan hautajaisten yhteydessä mainitsen usein, että virren 30 sanat “miespolvet vaipuvat unholaan” ruotsinkielinen alkuteksti on tarkoittanut “miespolvet vaihtuvat vuorollaan.”

    Ilmoita asiaton kommentti