Essee: Tarvitsemme uusia vertauskuvia, sillä harva nykyihminen haluaa olla lammas

Esseekuvitus Kotimaa-lehteen Olli Seppälän tekstiin: "Lammas kaipaa uusia vertauskuvia. Hyvä paimen on kaunis ja vahva verauskuva. Se edellyttää myös kaitsettavaa laumaa, lampaita. Mutta kuka nykyaikana haluaa olla lammas?"
Kuvitus Päivi Karjalainen

Maaliskuussa astuin tyttäreni kanssa ulos Viikissä sijaitsevan Yliopistollisen eläinsairaalan pieneläinklinikan ovesta. Tulimme eutanasiahuoneesta, jossa perheemme villakoira oli juuri päässyt taivaalliseen Kenneliin. Oli haikea ja seesteinen olo. Aistit jotenkin herkillä.

Kävelimme vaitonaisina läheiselle koetilalle, ja huomasin, että muutamia lehmiä ja lampaita oli ulkona. Menimme lähemmäksi katsomaan niitä uteliaina. Eläimet tuijottivat takaisin, ehkä hieman epäluuloisina.

Katsoin erityisen tarkkaan lampaita, sillä tiesin, että minulla olisi reilun kuukauden kuluttua saarnavuoro Tuomasmessussa. Evankeliumiteksti sisälsi ehkä yhden Raamatun tunnetuimman kielikuvan, joka oli myös kyseisen sunnuntain teema: Hyvä paimen.

Johanneksen evankeliumissa sanotaan: "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta – – Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut...".

***

Lammas. Tuo kristityn vertauskuva. Laumaeläin ja lauhkea luonteeltaan.

Lammas. Tuo Kristuksen vertauskuva, uhrikaritsa. Viaton ja luottavainen.

Kuten yleensäkin, vertauskuvat ovat monitulkintaisia. Kirkkotaiteessa kuva lampaasta voi tarkoittaa joko kristittyä tai Kristusta. Muut attribuutit eli symboliin liitetyt asiat ja esineet avaavat vertausta. Karitsa lipun kanssa on Kristus.

Johanneksen evankeliumin tekstissä puhutaan lampaiden lisäksi paimenesta, mikä lienee kohdan ydin. Jeesus käyttää kielikuvaa: Minä olen hyvä paimen. Latinaksi: ergo sum pastor bonus.

Pastori tarkoittaa siis paimenta. Pappi on paimen, ehkä paimenpoika tai -tyttö.

Niinpä piispan sauvakaan ei ole mitään muuta kuin symbolinen paimensauva, usein vielä kippurapäinen. Sillä hän saa vedettyä väärän opin tai uskon hylkäämisen puolelle luiskahtaneen lampaan takaisin turvaan laumaan.

***

En pidä lammasvertauskuvasta. En ole koskaan pitänyt. En pidä myöskään pastori- eli paimenvertauskuvasta.

Kuka haluaa olla lammas? Kuka kokee, että häntä parhaiten kuvaava vertauskuva on juuri lammas? Entä mikä lammasrotu haluat mielikuvissasi olla? Suomenlammas? Texel? Kainuunharmas? Oxford down? Tai kenties ruotsalainen turkislammas?

Toki lammasvertaus on ymmärrettävä ja havainnollinen, jos tuntee lampaiden käyttäytymistä ja laumadynamiikkaa. Kovin harvassa kuitenkin ovat nykypäivänä he, joilla on ollut tekemistä lampaiden kanssa, muuten kuin ehkä pääsiäisruokana.

Minusta on aina tuntunut jotenkin epäsopivalta rinnastaa itseni lampaaseen. Se tuntuu sekä hitusen ahdistavalta että erittäinkin koomiselta. Enkä usko olevani ainut.

Nykyihmisessä riitelee kaksi olemisen tarvetta: toinen haluaa olla itsenäinen, yksilöllinen ja vapaa, toinen hakee yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta. Lammasvertaus tuntuu vastaavan vain jälkimmäiseen.

Rakkaalla kirkollamme on ongelma, jos sen syvästi hellimä kieli- ja mielikuva aiheuttaa ahdistusta ja tuntuu hassunkuriselta.

***

Lampaaseen liittyy monia mielleyhtymiä ja merkityksiä, joista "kadonnut lammas" nousee Raamatusta. Se on hyödyllinen, sillä käsitteen olemassaolo on ikään kuin lupaus, että vaikka me joutuisimme omille teillemme ja eksyksiin, niin hyvä paimen noutaa meidät kyllä takaisin.

Ihan sama ei päde mielikuvaan "mustasta lampaasta" eli erilaisesta ihmisestä yhteisössä. Mustan lampaan kohtalo on hankala, sillä lauma on yksivärinen. Puhe "mustasta lampaasta" sisältää yhdenmukaisuuden vaatimuksen. Jos erottuu joukosta, on aina silmätikku. Ellei sitten ole mustien lampaiden omassa laumassa, tai harmaiden tai mustavalkoisten.

Yhtä kaikki, lampaana oleminen, lampaisuus tai kenties lampaus – ei kuitenkaan lammasmaisuus – on ongelmallista tunteen ja kotieläintalouden tuntemisen näkökulmasta.

Vielä ongelmallisempaa on mielestäni kirkollinen kaipuu paimenen perään. Papit puhuvat paimenuudesta eli siitä, kenen piispansauvan kantomatkan päässä he ovat. No, tätä mielikuvapallottelua voisi jatkaa, mutta saattaa olla, että lyhyellä aikajuoksulla se ei johda mihinkään. Silti on hyvä olla tietoinen käyttämiensä kielikuvien tunnevaikutuksista. Minkä vuoksi juuri lammaspaimen, miksi ei karjapaimen, cowboy?

***

Taistelu vakiintuneita kieli- ja mielikuvia vastaan on kuin Don Quijoten kuuluisa rynnäkkö tuulimyllyjä vastaan.

Kirkossa Jeesus on hyvä paimen ja me seurakuntana hänen laumaansa. Niin se on ollut. Niin se on nyt. Ja niin se epäilemättä tulee olemaan, ellei keksitä uusia sanoja ja käsitteitä, jotka paremmin tekevät ymmärrettäväksi sen, mitä halutaan sanoa.

Minusta meidän pitäisi etsiä uusia kielikuvia, vertauksia.

Olen kuullut leikkisän heiton, että Hyvä Paimen voisi olla nimeltään Pätevä Personal Trainer, Tiiminvetäjä tai Taivaallinen Retriittiohjaaja. Sopii makustella myös Ohjelmointivelhoa, Moderaattoria tai Ylläpitoa. Siis jotain mikä liittyy moderniin elämänmenoon ja ihmisen paikkaan osana ryhmää ja yhteisöä.

Vakavasti puhuen noista heitoista ei taida olla pelastajaksi kirkon vertauskuvakriisissä. Osa kielikuvista on heppoisia, osa ei puhuttele laumaa, joka istuu kirkonpenkissä.

Mutta uutta sanoitusta ei voi löytää, jos sitä ei etsi. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan kielikuvien portit.

Viime vuoden keväällä pastori Olli Valtonen muotoili Tuomasmessussa uusiksi uskontunnustuksen perinteistä sanamuotoa – hän ei esimerkiksi puhunut komiyhteisestä, vaan kolmiulotteisesta Jumalasta.

Haloohan siitä nousi.

Haloo nousee aina, kun kajotaan vakiintuneisiin käsitteisiin ja kielikuviin. Niihin on ladattu jotain pyhää ja sen vuoksi muuttumatonta, vaikka nekin ovat aikanaan syntyneet ja ehkä kilpailleet muiden kielikuvien kanssa.

***

Hyvän paimenen sunnuntain evankeliumitekstissä on yksi kohta, joka puhutteli ainakin minua uudella tavalla ja avasi yhden uuden mieli- ja kielikuvan. Jeesus sanoo: "Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa."

Yksi perinteinen tulkinta tästä kohdasta on, että se antaa perusteluja lähetystyölle: Jeesus kuuluu myös muille kansoille kuin vain israelilaisille.

Toinen tulkinta tulee paljon lähemmäksi: meillä on meidän jengi, mutta Jeesuksella on muitakin jengejä. Meidän kuplamme ei olekaan ainoa kupla.

Kuinka vapauttavaa. Mitä jos en sanokaan kuuluvani Hyvän Paimenen laumaan, vaan Hyvän Moderaattorin kuplaan.

Kirjoitus pohjautuu saarnaan, joka on pidetty Tuomasmessussa Helsingin Mikael Agricolan kirkossa 5.5.2019.

Kuvitus: Päivi Karjalainen

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.