Ex-kansliapäällikkö Jukka Keskitalo: Kirkkohallituksen johtoryhmällä ei ollut valtuuksia päättää Pride-kumppanuudesta

Jukka Keskitalo. 5.11.2018. Oulu. Oulun hiippakunnan piispa.

Kirkkohallituksen johtoryhmällä ei ole ollut valtuuksia tehdä päätöstä siitä, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko osallistuu virallisesti Helsinki Priden tukijaksi, sanoo Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo. Aiemmin Kirkkohallituksen kansliapäällikkönä toiminut Keskitalo on kirjoittanut aiheesta pitkän päivityksen Facebook-sivulleen.

Kirkon viestintä kertoi viime viikolla Kirkkohallituksen johtoryhmän päättäneen, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on Helsinki Priden virallinen tukija. Uutisen aiheesta voi lukea täältä.

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokuna täsmensi myöhemmin, että kyseessä on niin sanottu bisneskumppanuus. Hän painotti, että kyseessä ei ole pyrkimys linjata kirkon avioliittokäsitystä. Uutisen aiheesta voi lukea täältä.

Jukka Keskitalo: Johtopäätös on, että kirkko julkisyhteisönä ei ole Helsinki Priden yhteistyökumppani

Jukka Keskitalon mukaan Kirkkohallituksen johtoryhmällä "ei ole toimivaltaa päättää yhtään mitään yhtään mistään kysymyksestä".

"Kirkkohallituksen työjärjestyksen mukaan Kirkkohallituksen johtavista viranhaltijoista koostuva johtoryhmä on asioiden valmistelua varten oleva keskusteluelin. Sille ei ole delegoitu mitään päätösvaltaa edes Kirkkohallituksen sisäisissä asioissa, saati koko Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskien", Keskitalo kirjoittaa.

Keskitalon mukaan Kirkkohallituksen johtoryhmä kuitenkin tekee päätöksiä. Hallinnollisesti ja juridisesti ne ovat viranhaltijoiden eli kansliapäällikön ja kirkkoneuvoston päätöksiä siinä määrin kuin päätösvaltaa on heille delegoitu, Keskitalo toteaa.

Keskitalo arvioi, että Kirkkohallituksen kansliapäällikkö on "Kirkkohallituksen johtoryhmää kuultuaan tehnyt päätöksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kumppanuudesta Helsinki Priden kanssa". Keskitalo kuitenkin painottaa, että kansliapäälliköllä ei ole toimivaltaa tehdä päätöstä koko kirkon puolesta, vaikka hänellä olisikin siihen oikeus Kirkkohallituksen viraston osalta.

"Johtopäätös tästä on se, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkisyhteisönä ei myöskään ole Helsinki Priden yhteistyökumppani, vaikka tällainen mielikuva on nyt epäselvällä toiminnalla ja tiedottamisella syntynyt. Tilannetta on kai lähinnä tulkittava niin, että Helsinki Priden yhteistyökumppanina on puheena olevan päätöksen pohjalta Kirkkohallituksen virasto."

Leena Rantanen: Johtoryhmä on katsonut, että Priden yhteistyökumppaniksi voidaan lähteä

Kotimaa24 pyysi Kirkkohallituksen kommenttia Jukka Keskitalon kirjoitukseen. Kirkkohallituksen kansliapäällikköä sijaistava kirkkoneuvos Leena Rantanen toteaa, että Kirkkohallitus hoitaa kirkkolain mukaan kirkon yhteistä hallintoa, taloutta ja toimintaa.

Rantasen mukaan johtoryhmä on luonteeltaan valmisteleva ja keskusteleva toimielin eikä sillä ole virallisluonteista päätöksentekoa pöytäkirjoineen ja esityslistoineen. Kirkkohallituksen johtoryhmään kuuluvat kansliapäällikkö, viisi muuta kirkkoneuvosta sekä kirkon viestintäjohtaja ja Kirkkohallituksen henkilöstöpäällikkö.

Kirkkohallituksella on myös virallinen toimielin Kirkkohallituksen virastokollegio, jonka kokoonpano on lähes sama. Siihen kuuluvat kansliapäällikkö ja kirkkoneuvokset. Lisäksi viestintäjohtajalla on läsnäolo-oikeus.

– Kirkkohallituksen johtoryhmä on keskustellut Pride-asiasta ja katsonut, että Priden yhteistyökumppaniksi voidaan lähteä. Arkkipiispaa on etukäteen informoitu asiasta ja hän antoi tukensa johtoryhmän päätökselle, Leena Rantanen kertoo sähköpostitse.

Rantasen mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon logon käytöstä tällaisessa yhteydessä on "noudatettu tarkoin Kirkkohallituksessa virallisesti hyväksyttyä graafista ohjeistusta".

– Sen mukaan ulkoisessa viestinnässä käytetään muotoa Suomen evankelis-luterilainen kirkko yläviite risteineen. Kirkkohallitus-logo on tarkoitettu vain sisäiseen viestintään.

Jukka Keskitalo: Sanomattakin selvää on, etten halua osoitella sormella yhtään kirkon ihmistä

Jukka Keskitalo sanoo päivityksessään kirjoittavansa Pride-kumppanuuden hallinnollisista ja juridisista puolista sen takia, että monet ovat ottaneet häneen yhteyttä ja hän haluaa selventää asiaa. Itse Pride-kumppanuuteen hän ei halua ottaa tekstillään kantaa.

– Sanomattakin selvää on, etten halua osoitella sormella yhtään kirkon ihmistä, joka on mukana Pride-tapahtumissa. Jo aiempina vuosina yksittäisiä seurakuntia tai pappeja ja muita kirkon työntekijöitä on ollut mukana. Kukin heistä päättää asiasta omalta osaltaan. On kuitenkin ehkä aiheellista sanoa, että Prideen osallistumisella tai osallistumattomuudella ei voi mitata sitä, hyväksyykö kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat, Keskitalo päättää tekstinsä.

Kuva: Jaani Föhr

Lue myös:

Kirkkohallitus ei linjannut kirkon avioliittokäsitystä – kansliapäällikkö Pekka Huokuna selventää Pride-päätöstä

Piispa Seppo Häkkinen kolumnissa: Priden taustalla vaikuttava ihmiskäsitys on kirkon opetukselle vieras

Konservatiivisten järjestöjen johtajat liittyvät kannanotossa kirkon Pride-kumppanuutta moittivaan rintamaan

Neljä kirkkoherraa tyrmistyi Priden tukemisesta: "Kirkkohallituksen johtoryhmä käveli Raamatun sanan yli"

Esikoislestadiolaisen liikkeen järjestöt koolla juhannuksena – Esikoiset ry lähetti piispoille Pridea kommentoivan kirjeen

Suomen evankelis-luterilainen kirkko virallisesti Helsinki Priden tukijaksi – "Kirkko haluaa elää kaikkien lähimmäistemme rinnalla"

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.