Feministinen kirkko -liike Lauri Thurénille: Etuoikeutetun luoma teologia ei ole puolueetonta

Feministinen kirkko -liike on vahvasti eri mieltä eksegetiikan professori Lauri Thurénin kanssa siitä, mitä Raamattu opettaa kansalaistottelemattomuudesta. Thurén sanoi viime viikolla Joensuussa järjestetyssä Valta-symposiumissa, että aktiivinen kansalaistottelemattomuus ei ole raamatullista.

Feministinen kirkko -liike julkaisi lauantaina blogissaan Matias Uusisillan kirjoittaman vastauksen Thurénin ajatuksille, joista Kotimaa24 kertoi viime keskiviikkona. Facebook-sivuillaan Feministinen kirkko puhuu Uusisillan vastauksesta koko yhteisön vastauksena.

”Monien kristittyjen mielestä kansalaistottelemattomuus ei ole vain raamatullista ja osa kristinuskoa, vaan jopa kristityn velvollisuus sortavan hallinnon edessä”, Uusisilta kirjoittaa. Hän opiskelee uskontojen suhdetta rauhaan ja konflikteihin Uppsalan yliopistossa.

Thurén perusteli näkemystään muun muassa sillä, että profeetta Jeremian mukaan Nebukadnessar oli Jumalan valitsema hirmuhallitsija eikä häntä saanut kyseenalaistaa. 600 vuotta myöhemmin kristityt perivät Thurénin mukaan tämän ajattelun juutalaisilta ja pitivät Rooman keisaria uutena Nebukadnessarina. Thurén viittasi myös ensimmäisen Pietarin kirjeen kehotuksiin taipua Herran vuoksi ja olla kuuliainen esivallalle.

Matias Uusisillan mukaan ajatus hirmuhallinnosta Jumalan tapana rankaista hänestä luopuneita kansoja on kristinuskolle vieras. Hän toteaa, että edelleen toki on kristillisiä yhteisöjä, jotka ajattelevat Jumalan rankaisevan vääräuskoisia tai Jumalasta luopuneita esimerkiksi luonnonkatastrofeilla, mutta kristinuskon valtavirtaan tämä käsitys ei hänen mukaansa sovi.

”Syntien rangaistus on tapahtunut jo ristillä, joten maanpäällistä tuomiota ei enää tarvita.”

”Jeesuksen väkivallaton vastarinta oli niin äärimmilleen vietyä, että hän oli valmis jopa kuolemaan ristillä, uskollisena periaatteilleen”

Uusisillan mukaan Jeesus kyllä vastusti väkivaltaista vastarintaa mutta tästä ei voi vetää Thurénin tekemää johtopäätöstä, jonka mukaan varhaiset kristityt ajattelivat kansalaistottelemattomuuden vievän eroon Vapahtajasta. Uusisillan mukaan Jeesuksen esimerkki on ollut historian saatossa inspiroimassa lukemattomia ihmisiä aktiiviseen väkivallattomaan vastarintaan.

”Jeesuksen väkivallaton vastarinta oli niin äärimmilleen vietyä, että hän oli valmis jopa kuolemaan ristillä, uskollisena periaatteilleen”, Uusisilta kirjoittaa.

Thurénin näkemys siitä, että kristittyjen ja juutalaisten suhde esivaltaan muuttui vasta rotusorron vastaisen taistelun ja toisen maailmansodan myötä, on Uusisillan mukaan mahdollisesti totta. Hänestä on silti kaukaa haettua perustella tällä sitä, että ehdoton esivallan kunnioitus kaikissa tilanteissa olisi raamatullista tai Kristuksen esimerkin mukaista.

”Se, että keskustelu esivallan vastustamisesta on noussut kristinuskon keskiöön kunnolla vasta myöhemmässä vaiheessa, ei ole epäraamatullista, vaan paluu seuraamaan Kristuksen esimerkkiä”, Uusisilta kirjoittaa.

Uusisilta syyttää Thurénia siitä, että hänen teologiassaan näkyisi hänen etuoikeutettu taustansa.

”Thurénin on ehkä valkoisena länsimaalaisena miehenä helppo luoda teologiaa, jossa kristityn tehtävä on alistua valtiovallalle, koska hän itse ei kuulu ihmisryhmään, jota olisi koskaan historian saatossa alistettu”, Uusisilta sanoo.

”Meidän tulee ymmärtää, että se teologia jota me luomme omasta etuoikeutetusta asemastamme käsin, ei ole yhtään sen puolueettomampaa, kuin rodullistettujen, naisten tai muiden historian saatossa alistettujen ryhmien teologia,” Uusisilta kirjoittaa bloginsa päätteeksi.

Lue myös:

Lauri Thurén: Varhaisten kristittyjen mukaan kansalaistottelemattomuus vei eroon Vapahtajasta

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliEnglannin kirkko haluaa parantaa maaseudun nettiyhteyksiä – kirkontorneihin tulee lähettimiä
Seuraava artikkeliKäräjäoikeus tuomitsi Sleyn maksamaan työntekijälleen 31 000 euroa laittomasta työsuhteen purkamisesta

Ei näytettäviä viestejä