Gazan kristityt: Matkustusluvat Jerusalemiin epävarmoja vielä muutama päivä ennen pääsiäistä

Gazan kristityille ei ole myönnetty lupaa päästä Jerusalemiin viettämään pääsiäistä, kristityt kertoivat tiistaina. Jerusalemin roomalaiskatolinen patriarkaatti totesi kirkollisten viranomaisten pyytäneen kuudellesadalle kristitylle lupaa matkustaa Jerusalemiin, mutta lupia ei ollut toistaiseksi myönnetty. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Israel rajoittaa tiukasti liikkumista terroristijärjestönä pitämänsä Hamasin hallitsemalta Gazan alueelta. Länsirannalla toimiva israelilainen sotilasjohto on puolustanut maahanpääsyn rajoittamista, sillä sen mukaan monet palestiinalaiset ovat aiemmin jääneet laittomasti Israeliin.

– Israel on riippumaton valtio ja sillä on oikeus päättää maahantulosta. Ulkomaalaisilla, mukaan luettuna Gazassa asuvat palestiinalaiset, ei ole oikeutta päästä Israeliin, israelilaisen hallinnon edustaja sanoi Reutersille. Hän ei kuitenkaan kertonut, myönnetäänkö lupia tänä vuonna vai ei.

Kirkonjohtajat ovat pelänneet rajoituksia tänä vuonna tavallista enemmän, sillä kristittyjen pääsiäinen ajoittuu samalle viikolle, jolloin juutalaiset viettävät Pesah-juhlaa. Samalla Israel aikoo lisätä turvatoimia.

Jerusalemin roomalaiskatolisen patriarkaatin kansleri, isä Ibrahim Shomali on sitä mieltä, ettei pääsiäisen viettäjiltä tarvitsisi edes edellyttää lupia. Hänen mukaansa kristittyjen pitäisi päästä vapaasti omille pyhille paikoilleen.

Gazassa asuu tuhat kristittyä, joista suurin osa on kreikkalaisortodokseja.

George Antone Gazan roomalaiskatolisesta patriarkaatista kertoo Reutersille, että Israel myönsi viime vuonna matkustusluvan lähes 570 Gazan kristitylle. Hän toivoo saman toistuvan tällä kertaa.

– Toistaiseksi ei ole tullut vastausta. En menetä toivoani, mutta olen surullinen, jos lupia ei tule, hän sanoo.

Kristillisten johtajien mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi saattaa rohkaista Israelia rajoittamaan entisestään liikkumista maan pyhillä paikoilla.

– Trumpin julistuksen takia Israel sulkee jokaisen tarkastuspisteen. Tämä on vielä tiukempaa kuin aikaisempina vuosina, Shomali sanoo Reutersille.

Kuva: Olli Seppälä. Jerusalemin vanhakaupunki.

Edellinen artikkeliToisen jalkojen pesussa on jotain samaa kuin ehtoollisen jaossa, sanoo Pirkko Järvinen
Seuraava artikkeliSeurakuntavaalien mainosvideo on tässä – katso, miten kirkko kertoo itsestään

Ei näytettäviä viestejä