Hallinto-oikeus teki uuden päätöksen: Ruotsinpyhtään kirkkoherran irtisanominen oli laillinen

Puheenjohtajannuija, hallinto

Helsingin hallinto-oikeus on linjannut uudessa käsittelyssään, että Ruotsinpyhtään seurakunnan kirkkoherran irtisanominen oli laillinen.

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli päätti neljä vuotta sitten, toukokuussa 2014, irtisanoa virastaan Ruotsinpyhtään seurakunnan kirkkoherran Kirsi Oksasen. Tuomiokapituli perusteli päätöstään viranhoidon puutteilla ja johtamisen velvoitteiden rikkomisella.

Helsingin hallinto-oikeus kumosi tuomiokapitulin päätöksen syyskuussa 2015. Hallinto-oikeus totesi tuolloin, että virkasuhteen irtisanomiselle ei ole ollut kirkkoherrasta johtuvaa asiallista ja painavaa syytä.

Tuomiokapituli valitti hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka viime toukokuussa palautti asian hallinto-oikeudelle uudelleen ratkaistavaksi. Hallinto-oikeuden maanantaina antaman päätöksen mukaan tuomiokapituli on voinut katsoa, että Oksanen on hoitanut virkatehtäväänsä puutteellisesti ja rikkonut vakavalla tavalla kirkkoherran tehtäviin ja johtamiseen liittyviä velvoitteitaan.

"Kirkkoherra Oksasen virkasuhteen irtisanomiseen on siten asiaa kokonaisuutena arvioiden ollut kirkkolain 6 luvun 50 §:ssä tarkoitettu asiallinen ja painava syy", hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan Helsingin hiippakunnan tiedotteen mukaan.

Päätös ei ole lainvoimainen. Siitä voi siis valittaa.

Ruotsinpyhtään seurakunta lakkasi olemasta tämän vuoden alussa. Alueella toimii nyt Agricolan suomalainen seurakunta, joka muodostui, kun Loviisan suomalainen seurakunta, Lapinjärven suomalainen seurakunta ja Ruotsinpyhtään seurakunta yhdistyivät.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Korkein hallinto-oikeus käsitteli Ruotsinpyhtään kirkkoherran irtisanomisen

Loviisan Sanomat: Oikeus kumosi kirkkoherran potkut

Ruotsinpyhtään kirkkoherra irtisanottiin virastaan

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.