Hamsterilla ja koiralla on kummi – Mistä on kyse?

Naistenlehti Annassa kerrottiin tapauksesta, jossa pienelle hamsterinpoikaselle järjestettiin ristiäiset kummeineen kaikkineen.

Kuono.fi-koiramedian päätoimittaja Ville Kormilainen kuuli lemmikkikummeista ensimmäistä kertaa Kotimaan toimittajalta. Hän kuitenkin kartoitti asiaa sivuston käyttäjiltä, joille lemmikkikummit olivat tuttu juttu.

Facebook-kyselyyn tuli yli 30 vastausta. Vastaajista reilut 20 kertoi että omalla koiralla on yksi tai useampi kummi. Lisäksi valtaosa oli itsekin koirakummi. Joillekin lemmikeille oli pidetty myös nimenantojuhlia.

Kommenteissa todetaan, että koiran kummit ottavat tarvittaessa kummilapsensa hoitoon, mutta toisaalta myönnetään, ettei koiran kummiutta oteta ihan niin vakavasti kuin ihmislasten kohdalla. Myös mahdollisia nimenantojuhlia tai ristiäisiä on vietetty huumorimielellä.

Ryhtyisitkö kummiksi lemmikille, Ville Kormilainen?

– En osaa sanoa, ehkä en, Kormilainen nauraa.

– Niin tärkeitä, kuin eläimet ovatkin, pidän kummiutta eri lailla arvokkaana.

Koirakummiudesta voi myös tehdä bisnestä. Netistä löytyy sivusto, jonka kautta hoitoapua tarvitsevat koiranomistajat ja kevyen sitoutumisen eläinkaveria kaipaavat ihmiset löytävät toisensa.

Myös monen eläinsuojelujärjestön kautta voi ryhtyä kummiksi vaikkapa löytökoiralle tai -kissalle. Tällöin kummin lahjoittamalla rahalla katetaan hoitokuluja.

Myös presidentti Sauli Niinistöllä ja rouva Jenni Haukiolla on ainakin ollut kummikoirat. Imatralainen-lehti kertoi vuonna 2013 tulevasta opaskoirista, joiden kummiksi presidenttipari oli ryhtynyt parantaakseen opaskoiratoiminnan tunnettuutta.

Kuva: Noora Wikman-Haavisto. Helsinkiläiskissa Frans sai nimensä seremonioitta, eikä sillä ole kummeja.

Edellinen artikkeliTurun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliRanskalaisvanhukset varastivat kirkosta yli 3 000 uskonnollista esinettä

Ei näytettäviä viestejä