Hautamuistomerkissä pesivä lintu kiinnostaa valokuvaajia

Valokuvausharrastaja Arja Vesterholm nappasi tänään kuvan linnusta, harmaasieposta, joka on tehnyt pesän ristinmuotoiseen hautamuistomerkkiin. Paikka sijaitsee hautausmaan pääkäytävän varrella. – Klikkaa kuva suuremmaksi!

Vesterholm oli törmännyt lintuun Facebookissa luontovalokuvaajien ryhmässä, ja hän päätti lähteä itse etsimään paikkaa.

– Odotin hetken aikaa, että emo saapuu ruokkimaan poikasiaan ja otin muutaman kuvan. Minusta kuvassa on hienosti läsnä sekä elämä että kuolema, Vesterholm toteaa.

Vesterholm aloitti valokuvausharrastuksen puoli vuotta sitten. Hän kuvaa enimmäkseen luontoa ja rakennuksia. Hän työskentelee Helsingin käräjäoikeudessa haastemiehenä.

Helsingin ortodoksisen hautausmaan vahtimestari Johannes Porokara kertoo, että laaja metsäalue ja läheiset hautausmaat houkuttelevat alueelle erityisesti lintuja.

– Pyrimme rauhoittamaan alueen, jotta linnut saavat pesiä rauhassa. Sitten kun poikaset ovat lähteneet omille teilleen, siivoamme paikan.

Linnut houkuttelevat alueelle myös paljon luontokuvaajia, jotka Porokaran mukaan saapuvat hautausmaalle aikaisin aamusta kiikareiden ja kameroiden kanssa.

Eniten hautausmailla näkee lokkeja, puluja ja variksia, mutta Porokara kertoo törmänneensä myös hiirihaukkoihin ja huuhkajiin. Lintujen lisäksi hautausmaalla pyörii oravia, rusakoita ja myyriä.

Vesterholm toivoo, että lintu saa jatkaa pesintäänsä rauhassa.

Hänen mielestään hautausmaat ovat hyviä kuvauspaikkoja, koska niissä on hyvä valo ja rauhallinen tunnelma.

– Hautausmaat ovat täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten vanhoja kiviä ja upeita rakennuksia, Vesterholm kehuu.

Vesterholm jakoi kuvan Facebookin ryhmässä Suomen kirkot ja hautausmaat.

Kuva: Arja Vesterholm

Edellinen artikkeliElämän kipinät sinkoavat pian Partaharjulla
Seuraava artikkeliUskonnon 
Indiana Jones

Ei näytettäviä viestejä