Helsingin Kampin kappelissa jo kaksi miljoonaa kävijää

 Viktoria Burkina , 2. miljooans kävijä kampin kappelissa

Helsingin Narinkkatorilla sijaitsevaan Kampin kappeliin on tutustunut jo yli kaksi miljoonaa kävijää. Kahdesmiljoonas kävijä astui sisään kappelin ovesta viime perjantaina kello 12.10. Asiasta kertoo Helsingin seurakuntayhtymä tiedotteessaan.

Rajapyykin saavuttanut kävijä oli Viktoria Burkina Pietarista, Venäjältä. Burkina oli käymässä kappelissa ensimmäistä kertaa ja vaikuttui kappelin kauneudesta, luonnonvalosta ja erityisesti hiljaisuudesta. Hän oli kuullut kappelista ystävältään, jonka kanssa vieraili Helsingissä.

Kahdesmiljoonas kävijä sai muistoksi kappelissa vierailustaan kunniakirjan ja Alvar Aallon tarjoiluastian, joka on kappelin tavoin valmistettu suomalaisesta puusta.

Vuonna 2012 avautunut Kampin kappeli on Helsingin kolmanneksi vierailluin kirkko. Se tarjoaa hiljaisuutta ja rauhaa kaupungin ydinkeskustassa aivan Kampin bussiterminaalin ja kauppakeskuksen vieressä.

Kappelista saa keskusteluapua ilman ajanvarausta vuoden jokaisena päivänä kotikunnasta riippumatta. Kappelissa työskentelevät kirkon työntekijät ja kaupungin sosiaaliohjaajat keskustelevat ihmisten kanssa niin arjen kuulumisista kuin äkillisistä kriiseistä tai hengellisistä teemoista. Tarjolla on myös konkreettista palveluneuvontaa.

Kappelin toiminnasta vastaavat kumppanuusperiaatteella Helsingin seurakuntayhtymä ja Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala.

Kuva: Kirkko Helsingissä. Viktoria Burkina oli Kampin kappelin kahdesmiljoonas kävijä.

Lue myös:

Arkistojuttu (2016): Kampin kappelissa miljoona kävijää

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.