Helsingin piispapeli yltyy – piispainkokouksen pääsihteeri kieltäytyy ehdokkuudesta

Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen ei aio lähteä ehdolle Helsingin piispanvaaliin. Komulainen kertoo asiasta avoimessa Facebook-päivityksessään.

Hän kirjoittaa aluksi kokemuksestaan Maailman uskontojen parlamentista Melbournesta vuodelta 2009. Komulainen oli vaikuttunut yhdysvaltalaisesta kardinaalista Theodore McCarrickista, joka toimi vuoteen 2006 asti Washingtonin arkkipiispana.

Komulaisen mielestä piispoiksi tarvitaan ihmisiä, jotka kykenevät viisaudellaan, nöyryydellään ja vilpittömyydellään tekemään vaikutuksen ja luomaan jopa esikuvan. McCarrick on Komulaiselle esimerkki tällaisesta piispasta.

– Ehkä tässä samassa yhteydessä voin sanoa julkisesti asiaa matkan varrella mietittyäni, että oma kutsumukseni ei ole olla piispa – aivan riippumatta siitä, kykenisinkö vai enkö jossain elämäni vaiheessa yhtä viisaaseen vastaukseen kuin amerikkalainen kardinaali, hän sanoo.

Komulainen ilmoittaa kertovansa asiasta, koska on nähnyt nimensä Helsingin piispanvaaliin liittyvissä nimispekulaatioissa. Komulaisen nimi nousi esiin muun muassa Kotimaan
kartoittaessa mahdollisia piispanvaalien ehdokkaita laajalla soittokierroksella viime kesänä.

– En kiellä, että nimeni esiintyminen edes muutaman kerran keskustelussa on sinänsä iloisesti yllättänyt, hän kirjoittaa.

Komulainen kertoo, että vaikka hänet on vihitty luterilaisen kirkon papiksi ja vaikka hän on viime vuodet työskennellyt papin virassa piispainkokouksen kansliassa, hän pitää itseään ensi sijassa tutkija-opettajana.

– Minun kutsumukseni on sen takia ennemmin asiantuntijan kuin seurakunnan saati hiippakunnan paimenen. Asiantuntijuutta saan varsin suuressa määrin toteuttaa nykyisessä työssäni Kirkkohallituksessa.

Komulainen kirjoittaa, että jos kaikki menee hyvin, hänellä on työuraa edessään kaksi vuosikymmentä. Niinpä hän toivoo vielä jossain vaiheessa vaihtavansa työtehtäviä.

– Minne ja milloin, sitä en tiedä, mutta piispan tehtävistä ei oman visioni ja itsetutkisteluni mukaan tule olemaan kyse.

Helsingin piispa Irja Askola jää eläkkeelle marraskuussa. Hänen seuraajansa valitaan vaalilla alkusyksystä. Professori Jaana Hallamaa kertoi Kotimaa24:lle eilen keskiviikkona, että hän on suostunut ehdokkaaksi vaaliin. Virallinen ehdokasasettelu ei ole vielä alkanut.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Professori Jaana Hallamaa lähtee ehdolle Helsingin piispanvaaliin – ”Kirkko on kuin komposti”

Analyysi: Helsingin piispanvaalin ratkaisee kirkon kahtiajako – ja siksi Teemu Laajasalo menestyy

Analyysi: Piispanvaalit heräämässä

Edellinen artikkeliRuotsissa kuolemasta hautaukseen kuluva aika pitenee, Suomessakin kulttuurinmuutos näkyy
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Presidentti ja laupias samarialainen

Ei näytettäviä viestejä