Helsingin seurakuntien tutkimus: Uskontokysymyksiä pohditaan perheissä lasten aloitteesta

Helsingin seurakunnat ovat kymmenen vuoden ajan postittaneet kastettujen lasten ikäluokille Pienelle parasta -materiaalia viisi kertaa ennen lapsen kouluikää. Nyt perheiltä on kysytty mielipiteitä, muistoja ja kokemuksia Pienelle parasta -materiaaleista.

”Tutkimuksessa havaittiin, että uskontoon liittyvistä kysymyksistä keskustellaan ennen kaikkea lapsen aloitteesta. Lapset kyselevät ja pohtivat erilaisten arjen havaintojen pohjalta. Myös Pienelle parasta -materiaalit osaltaan herättävät keskustelua uskonnollisista kysymyksistä”, tutkimuksen tehnyt teologian maisteri, tohtorikoulutettava Kanerva Lattu kertoo.

Sitä, kuinka aktiivisesti materiaaleja käytetään, selittävät ennen kaikkea lapsen omat taipumukset ja aloitteellisuus. Myös uskontoon ja etiikkaan liittyvät keskustelut alkavat lapsen esittämistä kysymyksistä.

Helsingin seurakuntayhtymä toteaa tiedotteessaan, että varhaiskasvatusmateriaaleja pohdittaessa kannattaa huomioida lasten erilaisuus.

”Materiaali jää käyttämättä, jos lapsi ei esimerkiksi innostu lukemisesta tai lautapeleistä, vaan haluaa ennemmin leikkiä kuvataiteellisia tai liikunnallisia taipumuksiaan tukevia leikkejä”, Kanerva Lattu sanoo.

Tutkimusaineisto koostui 153 kyselyvastauksesta ja kymmenestä haastattelusta. Arviot Pienelle parasta -materiaaleista ovat keskimäärin myönteisiä.

Yli puolet vastaajista ajatteli, että kristillisen uskon välittäminen lapsille on tärkeä osa kasvatusta. 61 prosentin mielestä kristillisten arvojen välittäminen on tärkeää. Vain 25 prosenttia oli sitä mieltä, että kotona ei haluta keskustella uskontoon liittyvistä kysymyksistä.

Kuva: Jani Laukkanen. Ruusukorva ja Kyyhkynen -satukirja postitetaan 3–4-vuotiaille.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPiispa Aarre Kuukauppi: Lähetysseura päätti yksipuolisesti lopettaa Inkerin kirkon tukemisen
Seuraava artikkeliSuomen ortodoksinen kirkko järjestelee seurakuntia uusiksi – määrä liki puolittuu

Ei näytettäviä viestejä