Helsingin Temppeliaukion kirkon kävijämäärä ensimmäistä kertaa yli 900 000

Temppeliaukion kirkko teki uuden vierailijaennätyksensä itsenäisyyspäivän aattona, kun vuoden yhteenlaskettu kävijämäärä ylitti enimmäistä kertaa 900 000 vierailijan rajan, kertoo Helsingin Töölön seurakunta tiedotteessaan.

Kyseessä on paitsi Temppeliaukion kirkon oma vierailijaennätys myös korkein Suomen sisänähtävyyskohteessa vuoden aikana koskaan saavutettu kävijämäärä. Temppeliaukion kirkkoon on turisteilta sisäänpääsymaksu.

– Syksyn ja talven vierailijamäärät ovat olleet kasvussa, mikä selittää osaltaan ennätyksellistä vierailijamääräämme. Luku kasvaa vielä joulukuun aikana, mutta miljoonan kävijän rajapyykki ei kuitenkaan tänä vuonna rikkoudu, Temppeliaukion kirkon palvelupäällikkö Heli Suhtala Uvalic sanoo seurakunnan tiedotteessa.

Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelema Temppeliaukion kirkko valmistui vuonna 1969 silloisen Taivallahden seurakunnan kirkoksi. Seurakuntaliitosten myötä temppeliaukion kirkko on nykyisin Töölön seurakunnan pääkirkko. Akustiikkansa ansiosta Temppeliaukion kirkko on myös suosittu konserttikirkko.

Temppeliaukion kirkko sijaitsee Helsingin Etu-Töölössä ja sen pääsisäänkäynti on Lutherinkadun varrella.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Temppeliaukion kirkon kuva uuteen keräilyseteliin – muistuttaa monin tavoin euroseteleitä

Helsingissä Temppeliaukion kirkon eteen asennetaan pysyvät esteet

Temppeliaukion kirkon pääsylipputarrat sotkevat ympäristöä – katso kuvat

Ensi vuonna Temppeliaukion kirkkoon pääsy maksaa helsinkiläisillekin

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.