Helsingin tuomiorovastiksi yhdeksän hakijaa – joukossa yksi nainen ja kahdeksan miestä, katso nimet

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran viran hakuaika päättyi maanantaina kello 15. Virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Marja Heltelä, Martti Häkkänen, Jussi Koivisto, Kari Latvus, Reijo Liimatainen, Ari Paavilainen, Seppo Sattilainen, Jouni Turtiainen ja Jari Uimonen.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla. Tuomiokapituli antaa lausunnon hakijoista seurakunnalle. Seurakunnassa valintaa valmistellaan kapitulin valitseman vaalin valmistelijan, Pertti Simolan, johdolla. Uuden kirkkoherran valitsee Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto.

Tuomiokirkkoseurakunta kertoo tiedotteessaan, että valinta tapahtunee kevään aikana.

Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran virkaan liittyvät myös tuomiorovastin tehtävät. Seurakunnan nykyinen kirkkoherra, tuomiorovasti Matti Poutiainen jää eläkkeelle 1. syyskuuta.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunta on keskustan seurakunta. Siihen kuuluu yli 30 000 jäsentä. Seurakunnan alueella asuu yli 50 000 ihmistä. Seurakunnan merkittäviä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa valtion yksiköt, kaupunki, yliopisto, järjestöt, kokonaiskirkon ja hiippakunnan elimet sekä monet kuorot ja yhteisöt.

Kuva: Olli Seppälä. Helsingin tuomiokirkko.

Lue myös:

Kallion seurakunta etsii Teemu Laajasalon seuraajaa, kirkkoherran virkaan 17 hakemusta – katso nimet

Edellinen artikkeliKai Korven intohimona podcastit – ”Digityöllä seurakunta tavoittaa huoneissaan viihtyviä nuoria”
Seuraava artikkeliEspoon hiippakunnan Yhdessä-palkinto myönnettiin maanantaina SyysMatin Markkinoille

Ei näytettäviä viestejä