Helsingin Urkukesä tarjoaa yli sata ilmaista konserttia – vuosittain yli 15 000 vierasta

Jo kahdeksattatoista kertaa järjestettävä Helsingin Urkukesä on Suomen laajin maksuton musiikkifestivaali. Tänä kesänä on tarjolla 107 konserttia.

Helsingin keskustan ja Kallion kirkoissa kuullaan kesän aikana mittava kattaus kotimaisia ja ulkomaisia urkutaiteilijoita, solisteja, kuoroja ja kamarimuusikoita.

Urkukesän ensimmäinen konsertti oli helluntaina viime sunnuntaina, ja festivaalin päätös on keskiviikkona 21.8. Konserttitarjontaa on kuutena päivänä viikossa päivämusiikeista iltakonsertteihin.

Urkukesän kantavana ajatuksena on tarjota huippuluokan musiikkielämyksiä kauniissa ja akustiikaltaan kehutuissa kirkoissa niin pääkaupunkiseudun asukkaille kuin turisteillekin. Festivaalilla käy vuosittain yli 15 000 vierasta Suomesta ja ulkomailta. Järjestäjien mukaan pääsymaksuttomat konsertit takaavat sen, että kaikilla on tasavertainen mahdollisuus nauttia konserteista omasta varallisuudesta riippumatta.

Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy, mutta iltakonsertteihin myydään toiminnan rahoittamiseksi ohjelmia kymmenen euron kappalehintaan. Konserttitoimintaa voi tukea myös ostamalla 50 euron ohjelmapassin, jolla saa käsiohjelmat kesän kaikkiin konsertteihin.

Kuva: Jukka Granström

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKommentti: Helluntai ja joulu – viettääkö kirkko kaksia synttäreitä vuodessa?
Seuraava artikkeliYlivieskan uuden kirkon rakentaminen sai yllätyskäänteen – kirkkohallituksen mielestä hanke on liian kallis

Ei näytettäviä viestejä