Hengellisillä kesäjuhlilla mennään syvälle, iloitaan armosta, kirkastetaan uskoa ja uudistutaan

Hengellisten kesäjuhlien kausi on jälleen ovella. Liikkeelle lähdetään Elimäeltä, missä vietetään Evankelinen lähetysyhdistys – ELY ry:n ja Elimäen seurakunnan järjestämiä Evankelisia kesäjuhlia
9.–11.6. Juhlapaikkana on Elimäen vanha puukirkko.

16.–18.6. vietetään Raahessa Lähetyksen kesäpäiviä ja Imatralla Sanan Suvipäiviä. Lähetyksen kesäpäivät järjestävät Lähetysyhdistys Kylväjä ja Raahen seurakunta. Päivien teema on ”Syvemmälle”. Tapahtuma näkyy sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #Syvemmälle #LähetyksenKesäpäivät2017. Kansan Raamattuseuran järjestämillä Sana Suvipäivillä teemana on puolestaan ”Sie kelpaat!”

23.–26.6.
esikoislestadiolaiset kokoontuvat perinteisiin juhannusseuroihinsa Lahteen. Helluntailaisten Juhannuskonferenssi järjestetään Keuruun Isossa Kirjassa 21.–25.6. teemalla ”Suomalainen usko”. Tänä vuonna juhannuskonferenssiin osallistuvat myös Vapaakristilliseen neuvostoon kuuluvat järjestöt Adventtikirkko, Baptistikirkko, Helluntaikirkko, Metodistikirkko, Pelastusarmeija ja Vapaakirkko.

30.6.–2.7. Helsingissä vietetään Valtakunnallisia Evankeliumijuhlia. Järjestäjinä ovat Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Sley ja Meilahden seurakunta. Päivien teema on: ”Tässä ei ole kaikki.”

30.6.–3.7. Porissa järjestetään Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma vanhoillislestadiolaisten Suviseurat. Pääjärjestäjät ovat tänä vuonna Satakunnan, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen kaksitoista rauhanyhdistystä. Päivien teema on: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä” (Joh. 11:25). Tunnelmat kaikkialle maailmaan välittää Kesäseuraradio.

7.–9.7. vietetään Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen Valtakunnallisia Kansanlähetyspäiviä Ryttylässä ja körttiläisten eli heränneiden Herättäjäjuhlia Nilsiässä. Kansanlähetyspäivillä juhlitaan liikkeen 50-vuotista taivalta teemalla ”Ilo Sanomasta!” Herättäjäjuhlien teema on puolestaan ”Uudistat armollasi”. Herättäjäjuhlilla otetaan käyttöön uudistetut Siionin virret. Juhlilta välittää ohjelmaa Körttiradio. Juhlien järjestelyistä vastaavat Herättäjä-Yhdistyksen lisäksi Kuopion evankelisluterilainen seurakuntayhtymä ja Kuopion kaupunki.

Rauhan Sanan Suvijuhlille kokoonnutaan Kokkolassa 13.–16.7. Juhlien teemana on ”Armo kantaa – Nåden bär”. Järjestäjinä ovat Lähetysyhdistys Rauhan Sana, Kokkolan Rauhan Sana ry, Närvilä Bönehusförening r.f ja Kokkolan suomalainen seurakunta. Samana viikonloppuna 14.–16.7. pidetään Rukoilevaisten kesäseurat Kiukaisissa. Järjestäjinä ovat Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ry (LSRY) ja Euran seurakunta. Rukoilevaiset viettävät nykyisin kaksia kesäjuhlia, koska liike jakautui 1980-luvulla.

28.–30.7. järjestetään Kansan Raamattuseuran Kirkastusjuhlat Heinävedellä ja Uusheräyksen Kesäseurat Rovaniemellä. Kirkastusjuhlien teema on ”Kirkasta uskoa”. Uusheräyksen Kesäseurojen teemana on ”Valo voittaa!”.

4.–6.8. Raumalla järjestetään toisen rukoilevaisuuden haaran Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry:n Länsi-Suomen Herännäisjuhlat. Järjestelyihin osallistuvat myös Rauman seurakunnat. Samana viikonloppuna on Hengen uudistus kirkossamme ry:n kesäjuhla Ikaalisissa. Päivien teemana on rohkeus.

12.–13.8. järjestetään Oulussa Suomen Merimieskirkon kesäjuhla. Juhlaa isännöi Tuiran seurakunta. Päivien teema on ”Alakko nää mua”.

18.–20.8. pidetään Medialähetys Sanansaattajien Medialähetyksen elopäivät Lohjan Vivamossa. Päivien teemana on ”Yhteys muodostettu”.

Kesäjuhlakauden päättää Suomen Raamattuopiston Säätiön Hengelliset Syventymispäivät
24.–27.8. Helsingissä. Kyseessä on Suomen Raamattuopiston vuotuinen pääjuhla.

Kuva Suviseuroista: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Edellinen artikkeliVillakoira – pilven pala
Seuraava artikkeliPatriarkka Kirill: Homoavioliitot verrattavissa natsi-Saksan lakeihin

Ei näytettäviä viestejä