Hengenveto.fi antaa tuoreita gospelvinkkejä nuorisotyöhön – "Gospelia kuunnellessa uskoni uudistuu"

Reetta Parikka kuvattuna Vantaalla 3.7.2019

Tikkurilan seurakunnan vanhempainvapaalla oleva nuorisotyönohjaaja Reetta Parikka, 34, on luonut rippikoulutyön ja kirkon nuorisotyön avuksi hengenveto.fi-sivuston. Sieltä löytyy teemoittain vinkkejä tuoreista kotimaisista ja ulkomaisista gospel-kappaleista vaikkapa riparin iltahartautta varten. Sivusto avautui vapaaseen käyttöön tänä keväänä.

Miten idea sivustosta syntyi?

– Se on pitkän prosessin tulos. Etsiessäni isosten kanssa sopivaa musiikkia riparin eri hetkiin mietin usein, että pitäisi kirjoittaa biisejä ylös. Kun sitten työstimme Tikkurilan seurakunnassa uutta rippikoulusuunnitelmaa keväällä 2018, päätin osana prosessia kerätä paperille gospel-kappaleita teemoittain. Naapuriseurakunnistakin kyseltiin, saako sitä jakoon.

– Jäätyäni äitiyslomalle ehdotin Kirkkohallituksen rippikoulutyön asiantuntijalle Jari Pulkkiselle valtakunnallista nettisivustoa. Siitä se lähti. Moni on sanonut, että sivusto tuli tarpeeseen. Sitä ylläpidetään ainakin seuraavat 1,5 vuotta.

Kappaleet on jaettu 53 eri aihealueen alle. Miten aihepiirit valikoituivat?

– Mopo lähti vähän käsistä. Kuuntelin ensin nuorisotyömme levystön ja hahmottelin teemoja. Monien teemojen kohdalla on runsausongelma. Esimerkiksi lauluja Jumalan rakkaudesta on valtavasti. Niinpä kehittelin yksityiskohtaisempia kategorioita.

Miksi sivustolta ei löydy vanhaa gospelia?

– Musiikissa on aikaleima. Jotta freesiys säilyisi, kaikki kappaleet ovat 2000-luvulta. Vanhempi gospel on monille työntekijöille muutenkin tuttua.

Mitä gospel sinulle merkitsee?

– Se on minulle kaikkein luontevin rukouksen muoto ja tapa lähestyä Jumalaa arjessa. Musiikki rauhoittaa ja antaa energiaa. Kuuntelemalla gospelia löydän aina yhteyden Jumalaan ja uskoni vahvistuu ja uudistuu. Toivon työntekijöiden soittavan nuorille rohkeasti nykygospelia, jotta hekin löytäisivät elämäänsä jotakin samaa.

Kuva: Jukka Granström

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.