Heponiemen Hiljaisuuden keskuksen toiminta lopetetaan lokakuussa – ”Tämä ei ollut helppo päätös”

Heponiemen Hiljaisuuden keskuksen liiketoiminta lopetetaan tämän vuoden lokakuun lopussa. Asiasta päätti Diakonissalaitoksen hallitus 14.3., ja päätös julkistettiin tänään tiistaina. Helsingin Diakonissalaitoksen omistama keskus on toiminut Karjalohjalla yli 20 vuotta erityisesti hiljaisuuden retriittien pitopaikkana ja hengellisen elämän syventämisen keskuksena.

– Valitettavasti Heponiemen toiminta on ollut kaikki nämä vuodet taloudellisesti kannattamatonta. Paikkaa on kovin vaikea saada ympärivuotiseen aktiiviseen käyttöön, vaikka viime vuosina on kokeiltu uusia kaupallisia avauksia, sanoo toimialajohtaja Marja Pentikäinen Diakonissalaitokselta.

Kun hiljaisuuden keskus avattiin vuonna 1997, Pentikäisen mukaan tiedettiin jo, että keskukseen tehtyä mittavaa investointia ei tulla saamaan takaisin. Edellytyksenä toiminnalle kuitenkin oli, että keskuksen täytyy kattaa vuosittaiset toimintakulunsa.

– Tähän ei koskaan päästy, kannattavaa konseptia ei löydetty. Heponiemeä on jouduttu tukemaan joka vuosi Diakonissalaitoksen säätiön varoin. Kun meillä on jouduttu käymään yt-neuvotteluja ja vähentämään henkilöstöä, oli katsottava silmästä silmään myös Heponiemen todellisuutta, Pentikäinen sanoo.

– Toiminnan lopettaminen ei ollut helppo päätös, mutta se oli pakko tehdä, jotta voimme keskittää varoja entistä tarkemmin ydintehtäväämme eli työhön heikoimmassa asemassa olevien hyväksi.

”Olemme saaneet paikasta paljon ihanaa palautetta retriittivierailta”

Diakonissalaitoksen ydintyötä on Pentikäisen mukaan auttaa suurimmassa hädässä olevia ihmisiä jo silloin, kun yhteiskunnan tuki ei heihin vielä yllä. Diakonissalaitos on ollut aikanaan ensimmäisenä suurena toimijana Suomessa auttamassa hiv-potilaita ja järjestämässä huumevieroitusta. Viime aikoina on panostettu erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseen.

Heponiemen Hiljaisuuden keskus on ollut tärkeä paikka koko Diakonissalaitoksen henkilöstölle. Siellä on järjestetty henkilöstön kehittämis- ja virkistyspäiviä ja koulutusta. Lisäksi Diakonissalaitoksen asiakkaat ovat osallistuneet keskuksessa talkoopäiviin ja toimintatuokioihin.

– Henkilöstö vaikutti surulliselta päätöksestä kuultuaan, mutta toisaalta he ymmärtävät perustelut ja taloudelliset realiteetit. Olemme saaneet paikasta paljon ihanaa palautetta myös retriittivierailta. Varmasti tämä on monille kova pala, Pentikäinen sanoo.

Heponiemen retriitti- ja kokouspalvelut ovat käytettävissä normaalisti lokakuun loppuun asti.

Heponiemen kiinteistön kohtalosta ei ole tehty vielä päätöksiä

Heponiemen toiminnasta vastaa käytännössä keskuksen päällikkö Sari Enkkelä. Hän keskittyy nyt täysillä tulevaan kiireiseen kesään.

– Meillä on kesä ja alkusyksy täynnä leirejä ja retriittejä. On selvää, että tämä on ollut monille merkityksellinen ja muistorikas paikka. Tietyn aikakauden loppu aiheuttaa aina ihmisille surua, Enkkelä pohtii.

Järven rannalla Karjalohjalla sijaitsevan Heponiemen kiinteistön kohtalosta ei ole tehty vielä mitään päätöksiä tai edes esityksiä. Marja Pentikäisen mukaan tänä vuonna kiinteistölle ei vielä tapahdu mitään.

– Käynnistämme työskentelyn, josta Diakonissalaitoksen kiinteistöosasto kantaa päävastuun. Tähän mennessä olemme arvioineet vain keskuksen toimintaa ja sen kannattavuutta, Pentikäinen sanoo.

Kuva: Päivi Puhakka

Täydennetty: Juttuun lisätty hallituksen tarkka päätöksentekopäivämäärä 24.4.2018 kello 16.20.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTuristityöntekijäksi hakee yhä useammin virassa oleva – eläkeläishakijoiden määrä vähenemässä
Seuraava artikkeliPappi ehdottaa: Seurakunta voisi yhdistää kasteen ja vauvauinnin

Ei näytettäviä viestejä