Herättäjäjuhlien viesti: Ei mitään ihmisen ja Kristuksen väliin, ei edes Raamattua

Herättäjäjuhlat 2019 Nivalassa 5.-7.7.

Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Rantala kiteytti Nivalan herättäjäjuhlien (5.–7.7.) tiedotustilaisuudessa herännäisyyden ydinviestin: Kristuksen ja syntisen väliin ei pidä päästää eikä asettaa ketään.

– Ei moraalia, ei tekoja, ei vaatimuksia, ei edes Raamattua, eikä oikeastaan edes itse kirkkoa. Siksi herännäisyydessä on kirkkoa kritisoitu, jos on koettu, että huomio kiinnittyy epäoleelliseen tai ihmisille aletaan asettaa vaatimuksia.

Sama sanoma kuului seurapuheissa ja kaikui virsissä.

Lauantain juhlapuheessaan Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen siteerasi Taneli Rauhalaa, jonka kerrotaan sanoneen: ”Ei Kristus ole kuollut Peltokankaan Matin eikä Silvastin emännän puolesta, vaan Kristus kuoli meidän kaikkien puolesta.”

"Tämä entisaikojen herännäismaallikko liittyi siihen avaran armon hengelliseen suuntaan, joka katsoi, että Kristuksen sovitustyö on tarkoitettu koko maailmalle ja kaikille luoduille. Toisenlainen, vastakkainen ja huomattavasti ahtaampi näkemys armosta olisi ollut, että Kristus on kuollut vain joidenkin harvojen ja valittujen puolesta. Sille ajatukselle entisaikojen heränneet eivät lämmenneet. Emmekä lämpene mekään", Juntunen sanoi.

Nivalan herättäjäjuhlien kävijämääräksi arvioitiin 22 000. Suurin yksittäinen tilaisuus oli lauantain päiväseurat, joissa on oli noin 9000 osallistujaa.

Seuraavat herättäjäjuhlat järjestetään Kauhavalla 3.−5.7.2020.

Kuvat: Olli Seppälä

11.7. ilmestyvässä Kotimaassa laajempi artikkeli Nivalan Herättäjäjuhlista.

Lue myös:

Herättäjäjuhlat alkoivat Nivalassa – Alkuseuroissa etsittiin yhteistä identiteettiä