HJK:n pelaaja teki biisin rauhan puolesta

Peace Unitedin tunnuskappale julkaistaan huomenna Helsinki Cupin avajaisissa. Kappaleen on säveltänyt ja tuottanut Helsingin Jalkapalloklubin (HJK) pelaaja Nikolai Alho, 22. Kyseessä on Alhon ensimmäinen suomenkielinen kappale.

– Vaikka musahommat ovat paussilla, oli pakko lähteä näin hienoon projektiin mukaan. Hyvän tekeminen on aina ollut tärkeää mulle, Alho sanoo.

Peace United -kappaleessa käydään läpi maailman ongelmia eri näkökulmista. Tämän enempää Alho ei halua vielä paljastaa.

Alho esittää kappaleen yhdessä rap-artisti Särren eli Miika Särmäkarin kanssa.

– Tämän maailman ongelmat ovat meidän yhteisiä ongelmia. Biisi merkitsee mulle, että me ollaan kaikki yhdessä vastuussa rauhasta maailmassa, Särre kertoo.

Peace United mukana Helsinki Cupissa

Peace Unitedin tavoitteena on lopettaa vastakkainasettelu kulttuurien ja uskontojen välillä.

– Viimeaikaiset uutisoinnit koti- ja ulkomailta korostavat negatiivisuutta, vastakkainasettelua ja ymmärtämättömyyttä eri kansakuntien ja uskontojen välillä. Haluamme tarjota vaihtoehdon, ja antaa ihmisille mahdollisuuden kuulua samaan jengiin, kertoo Kirkon Ulkomaanavun kampanjapäällikkö Eeva-Maria Laakso.

Peace United on mukana Helsinki Cupissa Love the Ball Center -tapahtumatorilla. Joukkue on osa Kirkon Ulkomaanavun Tekoja-kampanjaa, joka keskittyy tänä vuonna ehkäisemään nuorten väkivaltaista radikalisoitumista.

Nikolai Alhon HJK kohtaa paikallisvastustajansa Helsingin IFK:n maanantaina. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella ei sujunut kovin rauhallisissa merkeissä, sillä joukkueiden kannattajat ottivat yhteen ennen ottelun alkua. Nujakan seurauksena kolme ihmistä vietiin putkaan.

– Toivottavasti tupa on täynnä ja kaikki ovat täysillä mukana. Katsomossa saa riehua, mutta hyvällä tavalla ilman rasismia ja väkivaltaa, Alho toteaa.

Kuva: HJK

Lue myös:

Poliisi ja somalinuoret vastakkain

”Urheilu ehkäisee syrjäytymistä ja radikalisoitumista”

Edellinen artikkeliPärekorista jaetaan ruoka-apua
Seuraava artikkeliPapit tulevat iholle DBTL:ssä

Ei näytettäviä viestejä