Hoitokokouksia tutkiva: Anteeksipyynnössä hyvää ja huonoa

LinjakumpuAiniAini Linjakumpu löytää vanhoillislestadiolaisten eilisestä hoitokokousten väärinkäytösten pahoittelusta hoitokokousten uhrien ja liikkeen kannalta sekä hyvää että huonoa.

- Mielenkiintoista se oli monellakin tavalla, että ylipäänsä pyritään sanomaan jotain, se on tärkeää, hän pohtii.

Linjakumpu on lukenut tarkoin Kotimaa24:n uutisen.

- Haastattelussa puhuttiin anteeksipyynnöstä. Uutisessa julkaistussa tiedotteessa ei kovin suorasta anteeksipyynnöstä voi puhua, se oli pahoittelua. Tavallaan puututtiin asioihin ja pyrittiin sanomaan jotain, mutta sitten kuitenkin ei kovin suoraan eikä kovin laajamittaisesti. On vaikea sanoa, mitä tulee olemaan huomisessa Päivämiehen (vanhoillislestadiolaisten lehti) jutussa.

Linjakumpu pitää suurena asiana sitä, että SRK:n johtokunta ja Olavi Voittonen ottavat nyt kantaa niin kutsuttuun henkioppiin ja sen aiheuttamiin vääryyksiin. Vaikka sitäkin on aiemmin kommentoitu, nyt siihen otettiin etäisyyttä melko kaartelematta. Samoin Linjakumpu pitää hyvänä, että julki- ja pakkorippi nimettiin väärinkäytöksiksi.

Linjakummun mukaan kannanilmaisussa ei nyt käytettävissä olevien tietojen mukaan puhutella liikkeistä eronneita eli henkilöitä, joita voidaan pitää hoitokokouksen uhreina.

- Vastuu uhreista jää edelleen avoimeksi. Edelleen puhutaan yksittäisten ihmisten erehtymisestä eikä yhteisön erehtymisestä, hän sanoo.

Mutta millainen anteeksipyyntö sitten lopulta riittäisi?

- Tästä on hyvä lähteä. Joku uhreistakin voi nähdä tämän hyvänä, mutta monet ehkä kokevat, että kuitenkaan ei olla ihan vakavissaan. Tosin me emme nyt tiedä, mitä SRK on tämän asian kanssa suunnittelemassa, koska tämä saattaa olla avaus jostain ja siinä mielessä tervetullut avaus.

”Ne eivät ole kadonneet”

Kesällä Linjakumpu esitti, että hoitokokoukset jatkuvat vielä. Hän seisoo yhä kantansa takana ja kertoo saaneensa myös väitettään tukevia kertomuksia. Mitään hoitokokousaaltoa ei kuitenkaan ole enää olemassa, tämä on Linjakummun mukaan selvää.

- Eikä ole samanlaista hoitokokousmentaliteettia kuin 1970-luvulla. Toisaalta on huolissaan olemista eli jokaisella on mahdollisuus puuttua toisen ihmisen uskonelämään ja sielunelämään. Kyse on toiminta- ja ajattelutavasta.

- Mutta kyllä hoitokokouksia, jotka pitää ymmärtää pakotettuna ja julkisena mekanismina, on ollut 1990- ja 2000-luvuillakin aika ajoin eri puolilla. Se ei ole ollut samanlaista kuin 70-luvulla, jolloin hoitokokoukset menivät likimain koko systeemin läpi ja hoitokokousmentaliteetti läpäisi koko yhteisön. Sen jälkeen kyse on ollut yksittäistapauksista. On vaikea sanoa, kuinka paljon niitä on, mutta ne eivät ole kadonneet.

(Jutun kuva Aini Linjakummusta/Arto Liiti)

Lue myös: Vanhoillislestadiolaiset pyytävät anteeksi hoitokokousten väärinkäytöksiä