HS: Vakuutusyhtiö ei vaadi Ylivieskan kirkonpolttajalta lainkaan korvauksia

Ylivieskan palanut kirkko

Vakuutusyhtiö If ei vaadi Ylivieskan kirkonpolttajalta lainkaan korvauksia miljoonien eurojen vahingoista, kertoo Helsingin Sanomat . Tapaus on poikkeuksellinen, sillä yleensä kirkkopalojen sytyttäjät on määrätty maksamaan miljoonien eurojen korvaukset.

Ylivieskan kirkko paloi viime vuoden maaliskuussa. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi teon tunnustaneen miehen törkeästä tuhotyöstä. Hänet kuitenkin todettiin syyntakeettomaksi, joten hänelle ei tuomittu teosta rangaistusta. Oikeus määräsi miehen takaisin sairaalaan tahdosta riippumattomaan hoitoon. Mielentilatutkimuksissa miehen on todettu sairastaneen paranoidista skitsofreniaan vuodesta 2013 lähtien. Syyntakeettomuus ei kuitenkaan tarkoita, että mies olisi vapautettu vahingonkorvausvastuustaan.

HS:n mukaan Ylivieskan seurakunta ja vakuutusyhtiö If neuvottelivat pitkään vakuutuskorvauksen suuruudesta. Lopputulos syntyi muutama kuukausi sitten. If maksoi toukokuussa seurakunnalle kertakorvauksena kuusi miljoonaa euroa.

If:n korvausjohtaja Brita Palmu kertoo HS:lle, että vakuutusyhtiö arvioi tuomitun miehen ja yhtiön itsensä edun mukaiseksi sen, ettei häneltä vaadita korvauksia.

– Vahingonkorvausvaatimus ei ehkä johtaisi mihinkään, Palmu sanoo.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Ylivieskan kirkon polttajalle ei rangaistusta – pakkohoito mielisairaalassa jatkuu

Mielentilatutkimus: Ylivieskan kirkkopalosta syytetty mies oli syyntakeeton

Ylivieskan kirkkopalon oikeudenkäynti alkoi

Ylivieskan kirkko tuhoutui rajussa tulipalossa

Uutta kirkkoa rakentamaan

Kuinka kohdata syyllinen? – Kolme tuhopolton kokenutta seurakuntaa kertoo