”Ihminen on joko nainen eli hedelmöittyvä tai mies eli hedelmöittävä” – Aito avioliitto ry:ltä sukupuoliopas kouluille

Tasa-arvoisen avioliittolain kumoamista varten perustettu Aito avioliitto ry lähestyy kouluja sukupuolta käsittelevällä oppaalla. Yhdistyksen kotisivujen mukaan tiivis muutaman sivun esite on lähetetty ”isolle joukolle maamme peruskouluja”.

”Tulkintamme mukaan sukupuoli on ihmisten erilaisuutta kuvaava käsite, joka perustuu kehosta todennettavissa oleviin lisääntymiseen liittyviin ominaisuuksiin ja jonka avulla ihmiset jaetaan miessukupuolta ja naissukupuolta oleviksi”, esitteessä kerrotaan. Esitteen näkemys sukupuolesta on biologinen. Sen mukaan ”ihminen on joko nainen eli hedelmöittyvä tai mies [eli] hedelmöittävä”.

Esitteessä sukupuolen kaksijakoisuutta perustellaan muun muassa sillä, että kaikki ihmiset on merkitty väestötietojärjestelmässä joko miehiksi tai naisiksi. Oppaassa tunnustetaan intersukupuolisten ihmisten olemassaolo, mutta oppaan mukaan ”se ei tarkoita, että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi”.

Esite kehottaa opettajia suhtautumaan kriittisesti Opetushallituksen julkaisemaan tasa-arvotyön oppaaseen Tasa-arvotyö on taitolaji. Opas kannustaa opettajia huomioimaan sukupuolen moninaisuuden ja muistuttaa, että kaikilla ihmisillä on oikeus määritellä itse oma sukupuolensa.

Opetushallituksen oppaan mukaan sukupuoli voi tarkoittaa henkilötunnuksesta ilmenevän sukupuolen lisäksi ”esimerkiksi sukupuolirooleja, naiseuden ja mieheyden sosiaalisia merkityksiä, yksilön sukupuoli-identiteettiä tai fyysisiä ominaisuuksia”.

Aito avioliitto yhdistyksen mielestä sukupuolta, sukupuoli-identiteettiä ja sukupuolen ilmaisua ei tulisi sekoittaa toisiinsa. ”Ihmisen oma kokemus sukupuolestaan ei muuta hänen tosiasiallista synnynnäistä sukupuoltaan toiseksi”, oppaassa kirjoitetaan. Sukupuolen moninaisuutta yhdistys pitää harhaanjohtavana käsitteenä, jota koulujen tasa-arvotyössä ei sen mielestä tarvita.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Aito avioliitto -kansalaisaloite nurin eduskunnassa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKielteisen turvapaikkapäätöksen saanut pakistanilainen pastori: ”Olemme kristittyjä, jotka kärsivät
Seuraava artikkeliFilippiineillä parlamentin alahuone haluaa laillistaa avioerot – senaatti, presidentti ja piispat vastustavat

Ei näytettäviä viestejä