Isän kaipuu on vuoden kristillinen kirja

Vuoden kristillinen kirja 2016 on Saara Kinnusen teos Isän kaipuu. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen valitsi kilpailun voittajan, joka julkistettiin Helsingin Kirjamessuilla tänään sunnuntaina.

Isän kaipuu käsittelee isän merkitystä lapsen kehitykselle. Isäsuhteen kivut varjostavat monia elämän alueita, ja isättömyyden aiheuttama vaillinaisuuden tunne voi seurata vielä aikuisuudessa. Saara Kinnusen mukaan huonovointisuuden taustalla on usein haavoittunut isäsuhde. Kirja on tarkoitettu sekä terapiatyötä tekeville että yksityisille ihmisille itsetuntemuksen lisäämiseen ja itsensä kanssa työskentelemiseen.

Mikael Pentikäisen mukaan valinta oli vaikea, sillä moni finalistien joukkoon valituista kirjoista puhutteli.

– Kinnusen Isän kaipuu kuitenkin kosketti erityisellä tavalla eikä vähiten siksi, että luin sitä viiden lapsen isänä ja myös perhekriisin kokeneen ison sisarussarjan vanhimpana, Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa kirja saa tuntemaan kiitollisuutta siitä, että saa olla isä, sekä muistuttaa siitä, ettei isällä ole tärkeämpää tehtävää kuin isyys.

– Jo sanapari Isän kaipuu sisältää monta näkökulmaa: on isän tuntemaa kaipuuta, on lasten isään kohdistuvaa kaipuuta, on isyyden kaipuuta, ja on Taivaan isään kohdistuvaa kaipuuta, ja on Hänen lapsiinsa kohdistuvaa kaipuuta.

Vuoden kristillinen kirja -kilpailun finalistit olivat tänä vuonna lajityypiltään enimmäkseen tietokirjoja. Aihepiirit ulottuivat Raamatusta hengellisiin ilmiöihin ja elämäntaitoon. Joukosta puuttuivat romaanit ja runot.

Muita ehdokkaita vuoden kristilliseksi kirjaksi olivat Tommy Hellstenin Tähän olen tullut – Kirja merkityksen löytämisestä, Jouko Ikolan
Hyvyyttä on, Leevi Launosen ja Elina Raution
Koetelkaa kaikki – Suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin, Juho Sankamon
Israelin kuninkaiden maailma sekä Lauri Thurénin
Raamatun käyttöohje 3.

Kotimaa arvosteli vuoden kristillinen kirja -finalistit 13.10.2016. Isän kaipuu -teoksen ansioksi nousi isän merkityksen korostaminen.

Ohessa Tuija Tiihosen kirjoittama arvio kokonaisuudessaan.

Kirja-arvio Saara Kinnusen kirjasta Isän kaipuu:

”Perheneuvoja Saara Kinnunen tuo kirjassaan Isän kaipuu esiin, miten tärkeä isä on lapsen kehitykselle.”

”Kinnunen kirjoittaa tiukan konservatiivisesta lähtökohdasta: Jumala suunnitteli lapsen kasvuympäristöksi kaksi eri sukupuolta olevaa henkilöä. Kinnusesta on väärin tukea isättömyyttä lainsäädännöllä. Sateenkaariperheet jätetään kirjan ulkopuolelle. Yksinhuoltajaäitejä hän kehottaa huolehtimaan siitä, että lapsella on läheisiä miehen malleja.”

”Kirjan ansio on, että isän suuri merkitys lapselle tuodaan esiin painokkaasti. Isän puuttuminen, laiminlyönnit ja väkivalta voivat jättää haavat, jotka oireilevat aikuisena eri tavoin. Isän hyväksyntä ja välittävä läsnäolo puolestaan rakentavat tervettä itsetuntoa.”

”Kirja antaa työkaluja oman isäsuhteen työstämiseen ja oman vanhemmuuden arviointiin. Yksi väline on kiintymyssuhdeteoria. Lapsen kiintymyssuhde vanhempaan voi olla turvallinen tai turvaton, välttelevä, ristiriitainen tai jopa kaoottinen. Mallit periytyvät myöhempiin ihmissuhteisiin, mutta niitä on mahdollista muuttaa.”

”Suhde isään heijastuu myös jumalasuhteeseen. Kirjassa on runsaasti viittauksia Raamattuun.”

Kuva: Gun Damén

Lue myös:

Mikael Pentikäinen: ”On mietittävä, mikä tässä ajassa on kirkolle tärkeintä”

25 kristillistä kirjaa, jotka muuttivat maailmaa

Miten käy kristillisen kirjan?

Edellinen artikkeliKomitea: Edessä kansankirkon viimeiset päivät?
Seuraava artikkeliLund valmistautuu paavin tuloon

Ei näytettäviä viestejä