Jari Jolkkonen: ”Monikulttuurisuus on väistyvä käsite”

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen kirjoittaa Savon Sanomien Torstaivieras-kolumnissaan, että kulttuurienvälisyydelle ei ole olemassa vaihtoehtoa.

– Maailma pienenee. Erilaiset arvot ja aatteet siirtyvät verkossa salamannopeasti eivätkä pysähdy passintarkastukseen.

Kirjoituksessaan Jolkkonen viittaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosi sitten julkaisemaan tulevaisuudenselontekoon
Kirkkona monikulttuurisessa yhteiskunnassa
. Jolkkosen mukaan monikulttuurisuuden sijaan on parempi puhua kulttuurienvälisyydestä.

– Kulttuurienvälisyyttä kannattava hyväksyy, että eri kulttuureista tulevat eivät vain elä omissa kuplissaan, vaan heidät kutsutaan osallistumaan tasavertaisesti Suomen rakentamiseen.

Jolkkonen myöntää, että kulttuurien kohtaaminen synnyttää väistämättä myös vakaumusten ja arvojen yhteentörmäyksiä. Kirkolla on Jolkkosen mielestä kuitenkin hyvät lähtökohdat vastata monikulttuurisuuden tuomiin haasteisiin.

– Kristinusko ei ole kansallinen projekti, vaan universaali vapautusliike. Vapaaksi tekevä ilosanoma Kristuksen armosta ja rakkaudesta kuuluu kaikille kansoille.

Lue Jolkkosen teksti myös Kotimaa24:n vierasblogista.

Edellinen artikkeliKansalaisaloite vastustaa suurmoskeijahanketta
Seuraava artikkeliKuurojenpappi tekee viittomakielisiä hartauksia someen

Ei näytettäviä viestejä