Jehovan todistajien Oulun konventtisali saatetaan myydä

Jehovan todistajien Oulun konventtisali, yksi Jehovan todistajien kolmesta konventtisalista, saattaa päätyä myyntiin.

Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen muotoilee Kotimaa24:lle, että konventtisali myydään mahdollisesti.

– Meillä on sille tällä hetkellä todella vähän käyttöä. Kenties sille saattaa tulla uusia käyttötarkoituksia, joten siksi emme ole niin innokkaita kaupittelemaan sitä. Se on hyväkuntoinen ja sen ylläpitokin on niin edullista, että meidän on helppo jatkaa myös sen kanssa. Mutta jos sopiva ostaja löytyy, mahdollisesti voimme myydä. Myyntipakkoa ei kuitenkaan ole eikä myyntitoimeksiantoa ole kellään, Leinonen pyörittelee.

Hän kertoo, että Jehovan todistajien konventtien määrä on vähentynyt. Kaksipäiväiset konventit ovat muuttuneet yksipäiväisiksi.

Konventit ovat isoja seurakuntaryppäiden eli kierrosten kokouksia. Useampi kierros järjestää konventtejaan Oulussa kaksi kertaa vuosittain. Leinosen mukaan korvaava konventtitila olisi helppo löytää muista julkisista rakennuksista.

Mikäli Oulun konventtisali myydään, Leinosen mukaan myynnistä saadut rahat käytetään Jehovan todistajien ovelta ovelle -työhön Suomessa.

Oulun konventtisali on liikuntahallin kokoinen. Sinne mahtuu 600 ihmistä. Kyseessä on entinen patjatehdas, jonka Jehovan todistajat aikanaan osti.

– Sinne tehtiin hieno remontti ja sitä on käytetty 15 vuotta.

Leinosen mukaan myyntihinta on parin miljoonan euron paikkeilla. Jehovan todistajat tekevät ja kunnostavat rakennuksiaan vapaaehtoistyöllä. Myynnissä pyritään kuitenkin markkinahintaan.

– Se on ihan normaali käytäntö, ei siinä ole mitään poikkeuksellista, Leinonen sanoo.

Oulun lisäksi Jehovan todistajilla on konventtisalit Hämeenlinnassa ja Varkaudessa.

Haaratoimistosta lähtee 20–25 henkilöä


Helsingin Sanomat
uutisoi hiljattain, että Jehovan todistajien valtakunnallista haaratoimistoista vähennetään maailmanlaajuisesti neljäsosa väestä. HS:n mukaan Suomen haaratoimistossa vähennys koskee 30–40 henkeä.

Uutisesta huolimatta Veikko Leinonen sanoo Kotimaa24:lle, että Jehovan todistajilla menee maailmanlaajuisesti ja Suomessakin taloudellisesti hyvin.

– Olemme täysin velattomia, Jehovan todistajilla menee aivan erinomaisesti.

– Maailmanlaajuisesti rakentamista arvioidaan uudella tavalla. Kokoussaleihin ja valtakunnansaleihin satsataan, mutta entistä vähemmän suuriin komplekseihin kuten haaratoimistoihin. Saadaan aloudellista säästöä, koska rakennetaan vähemmän. Tämä ei johdu taloudellisesta pulasta, vaan resurssien suuntaamisesta toisella lailla, hän sanoo ja kehottaa lukemaan Jehovan todistajien jw.org-sivulta uutista, jossa kerrotaan isojen kiinteistöjen myynnistä myös Amerikassa.

Kotimaa24:lle Leinonen sanoo, että Suomen Jehovan todistajien haaratoimistosta lähtee 20–25 henkilöä muihin tehtäviin.

– Työtekniikka on muuttunut, vapaaehtoistyö suuntautuu nyt vain toisenlaisiin tehtäviin.

Työnkuvan muutoksilla ei ole Leinosen mukaan kuitenkaan työntekijöille taloudellisia vaikutuksia. Osa heistä saa yhä samat tulot kuin ennen.

– Tosin näin ei voi sanoa kaikista, sillä niin erilaista työtä he tekevät. Useimmilla tulot pysyvät samoina. Eihän kaikilla ole samanlaiset tulot muutenkaan. Jehovan todistajien vapaaehtoistyöntekijöistä suurin osa hankkii toimensa omalla tilapäistyöllään.

Edellinen artikkeliNuoret maahanmuuttajat tunnistivat suomalaisten joululaulujen sanat
Seuraava artikkeliJoulua tonttukielellä ja evankeliumia kehonkielellä

Ei näytettäviä viestejä