Jo 700 000 on eronnut kirkosta Eroakirkosta.fi-sivuston kautta

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta ja Suomen ortodoksisesta kirkosta on eronnut 700 000 jäsentä Eroakirkosta.fi-sivuston kautta sen olemassaolon aikana, sivusto kertoo tiedotteessaan.

Eroakirkosta.fi aloitti marraskuussa vuonna 2003. Aluksi sen taustalla olivat Tampereen vapaa-ajattelijat, mutta vuodesta 2010 palvelu on ollut Vakaumusten tasa-arvo VATA ry:n omistuksessa.

Eroajien keski-ikä on sivuston tilastojen mukaan säilynyt 36 vuodessa. Naisten osuus on noussut pari prosenttiyksikköä ja oli nyt viimeisimpien sadantuhannen eroajan osalta noin 47 prosenttia. Helsingin osuus on aavistuksen laskenut, mutta yleisesti isot kaupungit ovat edelleen vilkkaimpien erojen aluetta.

Kirkosta eroaa vuosittain sivuston kautta noin 50 000 jäsentä. Heistä valtaosa on ollut luterilaisten seurakuntien jäseniä. Ortodoksisesta kirkosta eroaa vuosittain sivuston kautta vajaat tuhat jäsentä.

Kirkosta voi erota myös maistraattien verkkopalvelun kautta.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kirkosta eroamisten määrä kasvoi viime vuonna – 56 000 päätti lähteä

Harva erosi kirkosta maistraattien palvelun kautta

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKiihtelysvaaran kirkon palon vuosipäivänä rauniokirkossa soi lahjoituksena saatu flyygeli
Seuraava artikkeliMielipide: Uskonto selitetään pois partiotoiminnasta, jotta saadaan tilaa uskonnottomuudelle

Ei näytettäviä viestejä